Perkkaa
Perkkaa on Espoon Leppävaaran kaupunginosan pienalue. Alueella oli 3 836 asukasta vuodenvaiheessa 2016–2017.[1] Perkkaan nimi tulee alueella sijainneesta Bergansin tilasta. Perkkaa sijaitsee Kehä I:n sisäpuolella rajautuen lännessä Kehä I:een, pohjoisessa rantarataan, idässä Vermoon ja etelässä Turunväylään.
Perkkaan palveluihin kuuluvat mm. koulu, ammattikoulu ja useita päiväkoteja. Alueella on myös lähikauppa. Asuinkortteleiden lisäksi Perkkaalla on myös toimistotiloja, kuten Stella Business Park, Polaris Business Park sekä Upseerin avec -niminen toimistorakennus. Perkkaan alueella sijaitsee myös Vermon ravirata.
Perkkaan kadunnimet liittyvät sotilastermistöön. Sieltä löytyvät mm. sotilasarvot everstistä kersanttiin.
Perkkaan asunnoista suurin osa on valmistunut 1970- ja 1990-luvuilla. Suurin osa asuntokannasta on asuinkerrostaloja.[2]
Muita Leppävaaran kaupunginosan osa-alueita ovat muun muassa Etelä-Leppävaara, Pohjois-Leppävaara ja Mäkkylä.
Liikenneyhteydet
Perkkaan kautta kulkevat Espoon sisäiset bussilinjat 113 ja 202 sekä Leppävaaran ja Helsingin välinen seutulinja 502. Lisäksi Kehä I:tä pitkin kulkee useita bussireittejä, kuten runkolinja 550.
Rantaradan asemat Leppävaara ja Mäkkylä ovat kävelyetäisyydellä.
Lähteet
- Espoon asukasluku vuodenvaihteessa 2016 / 2017 (PDF) (Sivu 2) espoo.fi. Espoon Kaupunki. Viitattu 21.12.2017.
- Perkkaan asuntokanta 1920–2013 aluesarjat.fi. Helsingin seudun aluesarjat. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 1.2.2015.