Pentti Korhonen
Pentti Korhonen (s. 4. kesäkuuta 1951 Rantasalmi) on suomalainen ratamoottoripyöräilijä. Hän ajoi 350cc-luokan MM-sarjan pronssille kaudella 1975.
Elämäkerta
Korhonen osallistui ensimmäisen kerran MM-sarjan osakilpailuun vuonna 1969 Suomen GP:ssä. MM-sarjaa Korhonen pääsi kiertämään varsinaisesti kaudella 1973, ja heti ensimmäisellä kaudella tuli kolmossija Hockenheimin osakilpailussa. Kausi 1975 oli Korhosen paras. Hän voitti Jugoslavian osakilpailun, oli Hockenheimissa kolmas, ajoi Hollannin GP:ssä toiseksi ja oli MM-sarjan kokonaispisteissä kolmas. Seuraavalla kaudella Korhonen ajoi 250-kuutioisissa kauden päätöskilpailussa Barcelonassa neljänneksi ja sijoittui luokan MM-sarjassa lopulta neljänneksi[1]. Viimeisen MM-osakilpailun hän ajoi vuonna 1979 Suomessa. Korhonen osallistui 138 GP:hen keräten 327 pistettä. Palkintopallisijoja kertyi kymmenen. Pentti Korhonen ajoi urallaan pääasiallisesti 250- ja 350-kuutioisilla mutta kilpaili kaikissa luokissa 125-kuutioisesta 1000-kuutioiseen asti. Korhonen ajoi myös kestävyyssarja Endurancen kilpailuja Ducatin ja Hondan tehdasajajana. Vuonna 1974 hän oli kymmenen parhaan joukossa neljässä eri luokassa, kun nykyään ajajat keskittyvät yhteen luokkaan.
Kilpauran jälkeen Korhonen on toiminut Suomen Moottoriliitossa eri tehtävissä muun muassa lajivalmentajana ja -päällikkönä. Lisäksi hänellä on ollut osaomistajuus ravintolasta.
Saavutuksia
Ratamoottoripyöräily
- MM-pronssi 1975.
- MM-pronssi RR Endurance 1976.
- MM-osakilpailuissa yksi voitto, kaksi 2. sijaa ja seitsemän 3. sijaa.
- neljä Suomen mestaruutta.
Muuta
- Jääradan SM-kilpailuissa 2 kultaa, 3 hopeaa, 3 pronssia, maaradan hopea.
- opetusministeriön myöntämä Kulttuurin ja urheilun ansioristi 2019.
- SML:n Mestariajajamerkki suurmestaritunnus nro 20.
- Suuri Ansiomerkki nro 50.
- SML Kunniamerkki 2022.
Lähteet
- Pentti Korhosen nettisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
- Lounasheimo, Ilmo: Mitä Missä Milloin 1978, s. 476. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1977. ISBN 951-1-04521-0.
Aiheesta muualla
- Arvokilpailumitalit Konneveden moottorikerho/Urheiluautoilijat
- Konneveden moottorikerho on kahminut parisataa mitalia – 50 vuotta ilman omaa rataa Yle Uutiset. 4.4.2016.