Pentti Kaitera

Pentti Kaitera syntyi Rantasalmen Pyyvilässä Juho Heikki ja Saara Maria (s. Weissell) Kaiteran kolmantena lapsena. Rantasalmelta siirryttiin vuonna 1908 Helsinkiin, sieltä Kiskon Hongistoon ja edelleen Turkuun. Vuonna 1917 alkaneet levottumuudet saivat perheen muuttamaan Kaiteran suvun kotipaikalle Liminkaan.[1]

Kaitera suoritti ylioppilastutkinnon Oulun Lyseossa vuonna 1924 ja siirtyi opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun. Hän valitsi rakennusinsinööriosaston ja siellä maanviljelystekniikan opintosuunnan, jossa suoritti diplomi-insinööritutkinnon vuonna 1929 merkinnällä ”oivallisesti”. Valmistumisen jälkeen oli vuorossa asepalvelus, jossa Kaitera teki sotakouluhistoriaa. Hän on RUK:n kaikkien aikojen priimus.[1]

Vuonna 1932 Kaitera nimitettiin maataloushallituksen vesistötutkimusten johtajaksi. Hän järjesti hydrologisen havaintoverkoston, josta tuli maailman ensimmäinen yhtenäinen pienten, edustavien hydrologisten havaintoalueiden verkosto. Verkoston osana Vihtiin rakennettiin koekenttä, jossa selvitettiin maan vesisuhteiden vaikutuksia viljelyskasvien satoihin.

Kaitera julkaisi verkostosta koottuihin havaintoihin perustuvia lukuisia tutkimuksia. Eräs näistä oli väitöskirja ”Lumen kevätsulamisesta ja sen vaikutuksesta vesistöjen purkautumissuhteisiin Suomessa”[4] , joka tarkastettiin huhtikuussa 1939 ja hyväksyttiin kiittävin arvosanoin. Väitöskirja oli pohjana kymmenen vuotta myöhemmin julkaistulle tutkimukselle, jonka päätuloksena on suomalaisen insinöörihydrologian eniten käytetty menetelmä, ns. Kaiteran nomogrammi. Nomogrammin avulla voidaan määrittää keskiylivaluma eli keskimääräisen tulvan suuruus.[5]

Pentti Kaiteran sota-ajan työn kunniaksi tehty muistolaatta Viron Pöllküllassa. Kuva: Hannele Valkeeniemi

Syyskuussa 1939 Kaitera kokosi vapaaehtoisista maanviljelyspiirien insinööreistä ja oppikoulujen lukiolaisista 350 henkilön suuruisen joukon, joka kartoitti linnoitustöitä varten noin viiden kilometrin leveän linjan Viipurinlahdesta Vuokseen. Kartoitusosasto ennätti kartoittaa myös Jänisjokilinjaa ennen talvisodan puhkeamista. Sodan aikana tämä Päämajan Pioneeriosasto Kaitera toimi linnoitustehtävissä Virolahdella. Täällä Kaitera kehitti menetelmän, jossa vesistöjen pohjan vesi saatiin paineilman avulla nousemaan pintaan ja sulattamaan jäähän hyökkäysesteenä toimivan railon. [6] Talvisodan loppuvaiheissa osastosta muodostettiin pataljoona, jonka komentajana Pentti Kaitera toimi. Pataljoona osallistui Virolahden torjuntataisteluihin.[7]

Talvisodan jälkeen Kaitera sai määräyksen kenraali Edvard Hanellin erikoistehtäviin. Kesäkuussa 1940 hänet nimitettiin Linnoitusasiain toimikunnan sihteeriksi. Tässä tehtävässä hän samalla vastasi vesiesteitä suunnittelevan yksikön toiminnasta.[8]

Jatkosodan aikana Kaitera toimi Suurtalkoot ry:n toiminnanjohtajana ja joulukuun 1942 alusta lähtien hänen vastuullaan oli 63 000 inkeriläisen siirto Suomeen. Kun rauha tuli, Kaitera, silloinen sisäasiainministeriön siirtoväenasiainosaston osastopäällikkö, kieltäytyi paluusiirron organisoinnista ja palasi Teknilliseen korkeakouluun, johon hänet oli nimitetty professoriksi vuonna 1942.[1]

Inkeriläispakolaiset eivät ole unohtaneet auttajaansa. Virossa paljastettiin 27.5.2018 Pentti Kaiteran kunniaksi muistotaulu inkeriläisten muistolehdossa lähellä Paldiskia.[9]

Kaitera oli vuonna 1934 perustetun Maanviljelysinsinööriyhdistyksen perustajajäseniä ja sen ensimmäinen sihteeri. Yhdistyksen puheenjohtajana hän toimi 1940–1942, jolloin yhdistys perusti Vesiteknillisen insinööritoimisto Vesto Oy:n, nykyisen YIT:n erään edeltäjistä. [10]

Ruotsalainen insinööri Sven Hallin lahjoitti Kaiteralle lähettämällään kirjeellä joukon teollisuusosakkeita. Lahjoituksen varaan tuli muodostaa Maa- ja vesiteknillinen tutkimussäätiö, jonka tuli harjoittaa tutkimusta ja tukea maanviljelysinsinöörejä ja siksi aikovia heidän opinnoissaan. Kaitera oli säätiön hallituksen puheenjohtaja toimintaa käynnistettäessä vuosina 1946–1956 ja jatkoi hallituksen jäsenenä aina vuoteen 1976 asti.[11]

Vuonna 1950 perustetun Amer-Tupakan, nykyisen Amer Sports-yhtiön juuret ulottuvat vuoteen 1944, jolloin rakennusmestari Matti Reijonen, Kaitera ja DI Matti Wäre perustivat tupakkatehtaan Tuva Oy. Kaiteran tavoitteena oli luoda yleishyödyllinen yritys, jota kautta voitaisiin saada rahoitusta tutkimustoimintaan.[12]

Kun raakatupakan tuonti vapautui, yhtiö joutui vaikeuksiin. Yhtiötovereidensa pyynnöstä Kaitera neuvotteli ratkaisun, jossa tupakkayrityksen omistajiksi tulivat Suomen Ekonomiliitto, Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta, Suomalaisten Teknikkojen Seura ja Maa- ja vesiteknillisen tutkimussäätiön kannatusyhdistys ry, nykyinen Maa- ja vesitekniikan Tuki ry, joka oli Kaiteran ja kahden muun maanviljelysinsinöörin aiemmin perustama. Kaitera toimi Amer-Tupakan johtokunnassa vuodet 1950–1952.[12]

Amer-Tupakkaa perustettaessa Pentti Kaitera joutui huolehtimaan Maa- ja vesitekniikan Tuki ry:n rahoitusosuudesta ottamalla merkittävän henkilökohtaisen takausvastuun. Amer-yhtiön taloudellisen menestyksen myötä Maa- ja vesitekniikan Tuki ry on vaurastunut ja siitä on tullut vesitalousalan tutkimus- ja opetustoiminnan merkittävin yksityinen tukija maassamme. Kun Amer Sports keväällä 2019 myytiin kiinalaiselle ostajalle, oli Maa- ja vesitekniikan Tuki ry:n osuus kauppahinnasta 200 miljoonaa euroa.[13][14]

Vesiyhdistys ry, jonka eräänä keskeisenä tehtävänä on vesiensuojelun edistäminen, perustettiin vuonna 1969 professoreiden Kaitera, Eero Kajosaari ja Reino Ryhänen toimesta. Kaitera toimi yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1969–1971.[15]

Kaitera oli kiinnittänyt jo vuonna 1948 huomiota pienten maaseutuyhteisöjen jätevesien käsittelyn tarpeeseen ja pelloille vietyjen lannoitteiden huuhtoutumiseen vesistöihin. Hän oli rakennuttanut Valkealan Opiston yhteyteen  pienille yhteiskunnille tarkoitetun koepuhdistamon vuonna 1955. Teknillisessä korkeakoulussa antamaansa opetukseen hän sisällytti vesien laatuasioita 1960-luvun alusta lukien. Helsingin rantavesien puhdistamiseksi Kaitera esitti vuonna 1965 tehostetun jätevesien käsittelyn ohella merenlahtien vedenvaihdon lisäämistä pumppaamojen avulla.[16]

Pentti Kaitera katsoi, että Pohjois-Suomen luontaisia mahdollisuuksia ei ollut käytetty läheskään samassa mitassa kuin mitä Etelä-Suomessa oli tehty. Kaitera toimi vuosina 1950–1954 Valtakunnansuunnittelukomitean ja vuosina 1956–1963 Valtakunnansuunnitteluneuvoston jäsenenä. Vuosina 1957–1963 hän oli Pohjanmaan jokialueiden suunnitteluelinten puheenjohtaja. Näissä tehtävissä hän edisti voimakkaasti Pohjois-Suomen asioita. Hän vaikutti merkittävästi Typpi Oy:n sijoittumiseen Ouluun ja Rautaruukin päätymiseen Raaheen. Hänen laatimansa suunnitelma Kalajoen kanavasta jäi sensijaan toteutumatta, samoin Ii- ja Kiiminkijoen tekoaltaat.[1]

Merkittävin ja kauskantoisin Pentti Kaiteran aikaansaannoksista on Oulun yliopiston perustaminen ja toiminnan alkuun saaminen. Hänen aloitteestan perustettiin vuonna 1949 asiaa ajamaan Pohjois-Suomen Tutkimussäätiö. Vuonna 1953 Kaitera nimitettiin jäseneksi korkeakoulukomiteaan, joka ei kuitenkaan nähnyt mahdolliseksi oikean yliopiston perustamista Ouluun. Kaiteran eriävä mielipide johti uuden komitean asettamiseen. Hänen johdollaan toiminut komitea teki neljässä kuukaudessa ehdotukseen yliopistoksi, jossa olisi matemaattis-luonnontieteellistä, teknillistä ja lääketieteellistä opetusta ja tutkimusta sekä opettajakorkeakoulu.[2]

Kaitera nimitettiin yliopiston ensimmäiseksi rehtoriksi (1959–1962), mutta samalla hän hoiti professorin virkaansa Teknillisessä korkeakoulussa. Tältä ajalta on hänen lausahduksensa: ”Kyllä ihminen pystyy helposti viisinkertaistamaan työpanoksensa.”[10]

Kanslianeuvos Tuomo Laru, joka  toimi Oulun yliopistoseuran sihteerinä Oulun yliopiston perustamisen aikaan 1950- ja 1960-luvulla, kuvasi Oulun yliopiston 50-juhlavuoden alkaessa 18.1.2008 pitämässään puheessa Kaiteran roolia muun muassa seuraavasti:

"Oulun yliopiston perustamisen todellinen voimahahmo 1950- ja 1960-luvulla oli professori Pentti Kaitera, yliopiston ensimmäinen rehtori, karismaattinen, taitava ja huipputarmokas pohjoisen mies. Hän oli korkean eettisen ja uskonnollisen arvomaailman omakseen sisäistänyt esikuvallinen ihminen, jolle tunnusomaista oli aktiivinen työskentely yhteiseksi hyväksi, mistä Oulun yliopiston perustaminen ja toiminnan nopea käynnistäminen on ylväin osoitus."

Pentti Kaitera toimi Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton puheenjohtajana vuosina 1953–1966. Liitto toimi vuonna 1961 aktiivisesti Ylioppilaiden Kansainvälistä Apua perustettaessa. Vuonna 1963 Tansanian maatalousministeri kutsui Kaiteran Afrikkaan selvittelemään Pohjois-Tansanian vesitalouteen liittyviä ongelmia. Vuonna 1966 Kaitera laati kastelusuunnitelmia Ambomaalla. Seuraavana vuonna hän työskenteli asiantuntijana sekä Libyassa että Tansaniassa.[8] Afrikan vesikysymystä hän käsitteli Jyväskylän Kesän 1968 luennossaan.[17] 1960-luvun loppupuolella hän liitti vesitalouden opetukseen kehitysmaiden vesikysymyksiä ja oli aloitteentekijä, kun Teknillinen korkeakoulu järjesti 1970-luvun alussa kymmenen afrikkalaisen opiskelijan vesitekniikan diplomi-insinööriopinnot.[18]

Opetuksen järjestyminen ilahdutti, mutta Afrikan asia ei jättänyt Kaiteraa rauhaan. Tammikuussa 1973 hän ja eräät lähetysjärjestöjen edustajat tapasivat kehitysyhteistyöosaston apulaispäällikkö Martti Ahtisaaren, jonka Kaitera tunsi jo Ylioppilaiden Kansainvälisen Avun toiminnan ajoilta. Ahtisaari rohkaisi tekemään esityksiä valtion budjetista rahoitettaviksi hankkeiksi. Lähetysjärjestöjen omarahoituksen keräämiseksi Kaitera ja Kalevi Helimäki ideoivat kampanjan ”Afrikka kutsuu - tule, auta, opeta”. Tämän kampanjan toteutti Lähetyksen Kehitysapu LKA, ja sen puhdas tuotto oli hieman yli miljoona markkaa. Valtion vastaus tuli vuoden 1974 budjetissa, johon ensimmäisen kerran otettiin määräraha kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön tukemiseen. Lähetysjärjestöt saivat tästä rahasta kolmanneksen eli noin 100 000 mk.[19]

Pentti Kaitera julkaisi  vuonna 1963 hypoteesinsa merten aiheuttaman paineen vaikutuksesta mantereiden liikkeisiin.[20] Perusideana oli, että merten kasvanut vesimäärä ja meriin tapahtunut sedimentaatio ovat nostaneet merenpintaa ja kun vesimassan aiheuttama paine on kasvanut riittävän suureksi, se saa maankuoren alla olevan aineen liikkeeseen mantereita kohti. Merenpinnan korkeutta ja niin muodoin sen aiheuttamaa painetta säätelevät muun muassa jäätiköiden  sulaminen ja muodostuminen sekä eroosio-sedimentaatioprosessi.

Kaitera kehitteli ja täydensi teoriaansa koko 1960-luvun. Esittämiensä laskelmien mukaan meren keskustassa syntyneet vetojännitykset ovat saaneet aikaan meren pohjaan repeytymiä.  Näihin halkeamiin tunkeutunut vesi on niitä ajan mittaan syventänyt ja laajentanut, jolloin plastisessa muodossa olevalle aineelle on muodostunut reitti purkautua ylöspäin ympäröivän vedenpaineen vaikutuksesta.  Vertikaalisuuntaiset lämpötilaerot  synnyttävät tällaisessa tapauksessa konvektiovirtauksia.  Niiden vaikutuksesta virtausalue edelleen laajenee ja horisontaalisuuntainen paine kasvaa.

Vuonna 1971 Kaitera laajensi analyysiaan. Hän otti huomioon mantereiden ja merenpohjien välillä vallitsevat maankuoren lämpötila- ja viskositeettierot. Näiden tekijöiden vaikutusten hän päätteli vahvistavan merialueilta mantereiden suuntaan tapahtuvaa aineen siirtymää.[21]

Sven Hallinin tutkimussäätiö sr:n hallituksen puheenjohtaja professori Pertti Vakkilainen luovutti 3.9.2019 Oulun yliopiston rehtorille Jouko Niinimäelle professori Pentti Kaiteran julkaisuista kootut niteet yliopiston 60-juhlavuoden kunniaksi. Luovutustilaisuuteen osallistuivat myös Kaiteran suvun edustajina Matti Kaitera ja Liisa Vakkilainen. Oulun yliopiston kuva-arkisto. Kuvaaja Mikko Törmänen.

Kaiteran julkaisut käsittelevät pääasiassa vesitaloutta, mantereiden liikettä, Oulun yliopistoa, Pohjois-Suomen kehittämistä ja kristillistä kulttuuria. Sven Hallinin tutkimussäätiö ja Kaiteran suku lahjoittivat Oulun yliopiston 60-juhlavuoden kunniaksi  yliopiston ensimmäisen rehtorin professori Pentti Kaiteran julkaisut, joiden yhteinen laajuus on noin 3300 sivua. Mukaan on liitetty myös yhteiskunnallisia artikkeleita ja esitelmiä.[22]

Professori Pentti Kaiteran rahaston tarkoituksena on Pohjois-Suomen henkisen ja taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen. Rahasto jakaa tunnustuspalkintonsa joka toinen vuosi Oulun yliopistossa tehdystä ansiokkaasta työstä tai merkittävästä toiminnasta Pohjois-Suomen hyväksi. Rahaston peruspääoman lahjoitti vuonna 1988 Maa- ja vesitekniikan Tuki ry, jonka perustajien joukkoon Kaitera aikanaan kuului. Pääomaa on myöhemmin kartuttanut Tekniikan Akateemisten Liitto TEK. 

Palkitut[23]

• 1988 opetusneuvos Kerttu Saalasti
• 1989 professori Kari Kivirikko ja dosentti Taina Pihlajaniemi
• 1990 keramiikkataiteilija Anu Pentik
• 1992 Risto Myllylä
• 1993 taiteellinen johtaja Seppo Kimanen
• 1995 professori Karl Tryggvason
• 1997 toimitusjohtaja Esa Rousu
• 1999 professori Jouko Vahtola
• 2002 Mieskuoro Huutajat ja sen johtaja Petri Sirviö
• 2004 Akatemiaprofessori Helena Aksela
• 2005 Pentti Kaitera 100v muistopalkinto: Oulun yliopiston henkilökunta,  Hannu Väisäsen taulu Kullervo
• 2006 toimitusjohtaja Esko Järvenpää ja WSP Suunnittelu KORTES Oy
• 2008 akatemiaprofessori Juha Kostamovaara
• 2010 toimitusjohtaja Markku Jokinen
• 2012 professori Matti Pietikäinen
• 2014 luontokuvaaja Jari Peltomäki[24]
• 2016 professori Matti Latva-aho
• 2018 Polar Bear Piching ry[25]
• 2020 Domestication in Action – työryhmä[26]
• 2022 John Storgårds & Päivi Yli-Maunula[27]

• Eskola, Seikko: / Kaitera, Pentti (1905–1985). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.7.2016. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Vakkilainen, Pertti: Pentti Kaiteran syntymästä 100 vuotta
• Professori Pentti Kaitera. (Arkistoitu – Internet Archive) Oulun yliopisto.
• Professori Pentti Kaiteran rahasto (Arkistoitu – Internet Archive), Oulun yliopisto
• Kaitera, Pentti hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
• www.penttikaitera.fi
• https://www.hallin.fi/