Euroopanpensaskoivu

Eminorkkoja.

Sama puu kesäasussa…

… ja talviasussa.

Euroopanpensaskoivun korkeus on keskimäärin 0,5–2 metriä ja enimmilläänkin vain noin 3 metriä. Sillä on harmaanvalkoinen kaarna ja tummanpurppuranruskeat tai harmaanmustat, siirottavat oksat. Kuluvan kesän kasvainranka on ruskea ja nuorena karvainen mutta myöhemmin kalju ja isonystyinen.[3][6]

Euroopanpensaskoivun paksuhkot lehdet ovat sulkasuoniset ja syysväriltään keltaiset. Niiden alapinta on tahmea ja yläpinta suonia myöten karvainen. Lehtilapa on 1–3 senttimetriä pitkä, ehyt, hienosahainen, puikea tai puikeanpyöreä, suippokärkinen ja tyvestä lähes pyöreä tai leveän suippo.[3][6] Lehdissä on 2–10 millimetriä pitkä ja kalju ruoti sekä pienet korvakkeet, jotka karisevat lehtien puhjetessa.[3][5] Silmut ovat 2–3 millimetriä pitkiä ja perättömiä. Lehtiasento on kierteinen.[5]

Euroopanpensaskoivu on yksikotinen kasvi, joka kukkii pienin, yksineuvoisin kukin vasta lehtien puhjettua kesä–heinäkuussa.[3][5] Hedekukissa on vähäinen kehä, ja ne muodostavat pitkiä ja riippuvia norkkoja. Emikukat ovat kehättömiä ja muodostavat lyhyitä ja pystyjä norkkoja.[5] Norkkoperät ovat 2–5 millimetriä pitkiä ja hienokarvaisia.[3]

Emikukista kehittyy heinä–elokuussa siipipalteisia, litteitä pähkylöitä, joita suojaavat kolmiliuskaiset norkkosuomut.[3][5] Norkkosuomut ovat ripsilaitaisia ja niiden sivuliuskat ovat keskiliuskaa vähän lyhyempiä.[3][6] Hedelmänorkot ovat pähkylöiden varistessa hajoavia.[5]

Euroopanpensaskoivu on kotoisin Keski- ja Itä-Euroopasta sekä Koillis-Aasian lauhkeista osista.[8][7] Sitä pidetään Euroopassa viimeisimmän jääkauden jäännelajina.[8] Aasiassa sen levinneisyysalueeseen kuuluvat Burjatia ja Taka-Baikalian aluepiiri Kaakkois-Siperiassa, suurin osa Mongolian tasavallasta, Sisä-Mongolia ja Heilongjiang Pohjois-Kiinassa sekä Korean niemimaa.[7] Suomea lähinnä se kasvaa alkuperäisenä Baltian maissa. Suomessa se ei ole kovin suosittu koristekasvi, vaikka se menestyykin vielä V-vyöhykkeellä.[8]

Euroopanpensaskoivu on mantereinen tai lievästi mantereinen boreaalisen vyöhykkeen kasvi, joka kasvaa yleensä 600–1 100 metrin korkeudessa, kosteassa savensekaisessa hiekkamaassa, aurinkoisilla ja puolivarjoisilla paikoilla.[3][6][8] Parhaiten se menestyy keskiravinteisilla rämeillä ja nevoilla, letoilla, tulvaisissa korvissa ja pensaikoissa sekä virtaavan veden äärellä.[3][6]

• Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko & Peter M. A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.