Pensacola-luokka

Vuonna 1918 alkuvaiheessa oleva Yhdysvaltain risteilijöiden suunnittelu sai vaikutteita Britannian kuninkaallisen laivaston Hawkins-luokan aluksista, jotka olivat parempia kuin Yhdysvaltain tai muiden laivastojen alukset. Tämän seurauksena laivasto päätti, että kaikkien tulevien risteilijöiden tuli olla parempia kuin Hawkins-luokan alusten. Vaikka Britanniaa pidettiin edelleen haastajana oli yhtälailla selvää Japanin aiheuttaman uhan lisääntyminen ja Tyynenmeren sodan aiheuttavan omat vaatimuksensa aluksille. Vaatimuksista selvin oli toimintasäteen merkitys.[1]

Sotatoimien päätyttyä aluksia oli liikaa ja valtioiden taloudelliset resurssit olivat rajalliset. Yhteiskunnallinen mielipide, että käyty sota oli viimeinen, joten suunnitelmista huolimatta risteilijöitä ei tilattu ennen 1920-luvun puoltaväliä, jolloin vuoden 1922 Washingtonin laivastosopimus oli jo allekirjoitettu. Sopimus loi uudet rajat risteilijöille, mutta merkittävimmät Yhdysvaltain vaatimukset oli hyväksytty sopimukseen.[1]

Vuoden 1919 alussa aloitti Yhdysvallat suunnittelun, jonka tarkoituksena oli luoda uusi kahdeksan tuuman tykein varustettu risteilijä. Vuoteen 1920 mennessä oli luotu ainakin seitsemän erilaista suunnitelmaa 5 000-10 000 tonnin tiedusteluristeilijästä, joiden aseistuksena oli 5, 6 ja 8 tuuman tykkejä. Seuraavina vuosina suunnitelmia muokattiin muuttuvien vaatimuksien mukaisesti.[1]

Marraskuussa 1923 suunnitelma rupesi vakiintumaan lähes tulkoon lopulliseen muotoonsa, josta tulisi Yhdysvaltain laivaston ensimmäinen raskas risteilijä. Siitä huolimatta kysymykset suojasta, koneistosta ja pääaseistuksen tykkien määrästä aiheutti keskustelua. Suunnittelua rajoittavana tekijänä oli koko ajan laivastosopimuksen uppouman 10 000 tonnin raja.[2]

Maaliskuussa 1925 vahvistetun lopullisen suunnitelman mukaan aluksen pääaseistuksena oli kymmenen 8 tuuman tykkiä, jotka asennettiin kahteen kaksiputkiseen ja kahteen kolmiputkiseen torniin. Aluksen nopeudeksi määritettiin 32,1 solmua ja panssaroinniksi 773 tonnia. Laskelmien mukaan aluksen uppouman piti jäädä reilusti alle sopimuksen asettaman rajan ja siten panssarointia oli mahdollisuus lisätä 250 tonnilla. Panssaroinnin jakautuminen aiheutti edelleen keskustelua ja lopulta lisäys käytettiin ammusvarastojen suojaamiseen.[2]

Aluksen suojana oli lopulta nelituumainen panssarivyö vesirajassa etummaisten ammusvarastojen kohdalla ja kolmituumainen ammusvarastojen kohdalla. Panssarivyö ulottui viisi jalkaa vesirajan alapuolelle. Taaempien ammusvarastojen kohdalla ei ollut lisäsuojaa, koska oletettavasti taistelu käytäisiin keulan suuntaan. Taaempien suojana oli ainoastaan sisäiset 3,5 tuuman pituussuuntaiset panssarilaipiot. Panssarointi muodosti ainoastaan kuusi prosenttia aluksen uppoumasta.[2]

Alusten voimanlähde oli jaettu kuten Omaha-luokan aluksilla. Kahdeksan kattilaa oli sijoitettu neljään kattilahuoneeseen ja taaempien kattilahuoneiden välissä olivat turbiinihuoneet. Pääaseiksi määritetyt kolmiputkiset tykit asennettiin paikoille 2 ja 3 kansirakenteisiin ampumaan yli kaksiputkisten tykkitornien. Syynä tähän oli kapea runko, johon kolmiputkisen tornin jalka ei sopinut. Tykit olivat 8 tuuman 55 pituuskaliiperin aseita, joiden kranaatti painoi 260 naulaa. Niiden maksimi ampumaetäisyys oli 31 860 jaardia 41 asteen korotuskulmalla. Apuaseiksi aluksille asennettiin pitkällisen keskustelun jälkeen neljä 5 tuuman 25 pituuskaliiperin myös ilmatorjuntaan sopivaa tykkiä, jotka oli yksiputkisina asennuksina. Kevyeksi ilmatorjuntatykiksi suunniteltu 37 millimetrin tykki ei koskaan edennyt valmistukseen, joten aseistuksen muodostivat muutamat konekiväärit. Aluksen aseistuksen täydensivät kaksi kolmiputkista 21 tuuman torpedosettiä, jotka asennettiin yläkannelle taaemman savuhormin rinnalle.[3]

Lentokoneiden sijoittelu tehtiin Yhdysvaltain laivaston risteilijöille asettamien vaatimusten mukaisesti. Aluksille asennettiin kaksi katapultti ja tilat vähintään neljälle kellukelentokoneelle ilman varsinaista hangaarirakennetta. Suunniteltu lentokonetyyppi oli Vought O3U Corsair.[4]

• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
• Whitley, M. J.: Cruisers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0. (englanniksi)