Pellingin retki

Sisällissodan syttymisen jälkeen punaiset saivat nopeasti haltuunsa lähes koko Itä-Uudenmaan lukuun ottamatta Sipoon, Porvoon ja Loviisan seutuja. Helmikuun 5. päivänä punaiset aloittivat 2 000 miehen voimin suurhyökkäyksen ja onnistuivat parissa päivässä pakottamaan valkoisten joukot perääntymään Porvooseen. Punaisten lähestyessä kaupunkia Itä-Uudenmaan suojeluskuntien ylipäällikkö vapaaherra Gustav Silfverhjelm hajotti joukkonsa. Seurauksena oli pakokauhu, kun osa valkoisista sekä heidän kannattajiinsa lukeutuneita porvoolaisia alkoi siirtyä kohti saaristoa. Myös Silfverhjelm esikuntineen jätti kaupungin.[1]

Silfverhjelmin jälkeen johdon otti käsiinsä jääkäri Väinö Petrelius, joka kokosi Porvoon torilla vapaaehtoisista suojeluskuntalaisista noin 400 miehen vahvuisen osaston.[1] Hän oli Keravalla ja Nikkilässä taistelleen Helsingin suojeluskunnan eli niin sanotun Vihreän pataljoonan päällikkö.[2] Petreliuksen omien miesten lisäksi hänen osastoonsa liittyi Mäntsälän ja Loviisan suojeluskuntien jäseniä. Silfverhjelmin esikunnasta mukana olivat johtaja Mårten Ekblom ja jääkäri Gunnar Stenbäck, jotka hankkivat osastolle myös muonaa, aseita ja rahaa.[1]

Helmikuun 8. päivänä Petreliuksen johtama osasto suuntasi kohti Porvoon ulkosaaristoa. Heidän tarkoituksenaan oli Pellingin saaressa nousta Helsingistä saapuvaan laivaan, jota ei kuitenkaan saatu paikalle.[1] Kotkan ja Haminan suunnasta saapui Porvooseen 600–800 miehen vahvuinen punakaartin osasto,[3] joka parin vuorokauden kuluttua lähti takaa-ajamaan saaristoon vetäytyneitä suojeluskuntalaisia. Valkoiset olivat hajonneet pitkin saaristoa noin neljän kilometrin levyiseksi rintamaksi, jota vastaan punaiset joutuivat hyökkäämään avointa jäätä pitkin. Suojeluskuntalaiset onnistuivat konekivääreineen torjumaan punaisten hyökkäyksen koko päivän kestäneissä taisteluissa.[1]

Illan hämärtyessä suojeluskuntalaisten ammukset alkoivat käydä vähiin. Koska heidän takanaan oli vielä avoin meri, valkoiset päättivät marssia pimeyden turvin punaisten linjojen ohitse sisäsaaristoon. Suurin osa suojeluskuntalaisista jäi majailemaan saaristoon, josta he meren viimein maaliskuussa jäädyttyä pääsivät pakenemaan Suomenlahden yli Viroon. Osa valkoisista pyrki kohti Helsinkiä, mutta heistä suurin osa jäi punaisten vangeiksi.[1] Joukossa oli myös Petrelius kolmen lähimmän miehensä kanssa. Vangitsemisensa jälkeen heidät teloitettiin Helsingissä 13. helmikuuta.[4]

Saaristoon piileskelemään jääneistä suojeluskuntalaisista noin 320 onnistui lopulta meren jäädyttyä pakenemaan Viroon, josta he siirtyivät myöhemmin Danzigiin. Huhtikuun alussa Pellingekåren laivattiin saksalaisella höyrylaivalla S/S Equityllä yhdessä Saksan Itämeren-divisioonan kanssa Hankoon ja liitettiin kenraali Wilhelm Thesleffin komentamaan jääkäripataljoonaan.[2][5]

Pellingin retken muistomerkki Helsingin Kruununhaan Liisanpuistikossa.

Suomen sotasurmat -tietokannan mukaan Pellingissä kaatui kuusi valkoista. Punaisia kaatuneita Suomen sotasurmat tuntee ainoastaan yhden, mutta Pellingissä itse mukana ollut sotahistorioitsija J. O. Hannula kirjoitti heidän ilmoittaneen 13 kaatunutta.[1] Pellingissä kuolleiden suojeluskuntalaisten joukossa olivat maajoukkuejalkapalloilija Richard Schybergson ja insinööri Björn Björnberg. Taisteluun osallistuivat myös muun muassa toimittaja Arvi Tapiola, Suursaaren komendantti Toivo Ketonen, myöhemmin kirjailijana tunnettu jääkäri Sulo-Weikko Pekkola, Suomen johtavaksi natsiksi 1930-luvulla noussut Thorvald Oljemark sekä sisäministeri Heikki Ritavuoren murhaan myöhemmin sekaantunut vänrikki Ivar Ståhle‎.

Pellingin retken muistomerkki sijaitsee Helsingin Kruununhaan kaupunginosan Liisanpuistikossa. Vuonna 1921 paljastetun veistoksen ovat tehneet kuvanveistäjät Gunnar Finne ja Armas Lindgren. Muistomerkkiin on kaiverrettu 51 valkoisen nimet.[6]

• Helsingius, Torsten: Pellingekåren. Schildts, Helsingfors, 1918.
• Helsingius, Torsten: Pellingekåren: porträttalbum. Schildts, Helsingfors, 1919.