Pekka Markkula

Pekka Markkula (1948[1]14. heinäkuuta 1998) oli suomalainen kääntäjä, musiikkitoimittaja ja kustannustoimittaja. Hänet tunnetaan erityisesti Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -kuunnelman ja romaanin suomentajana. Hän suomensi myös muuta tieteiskirjallisuutta ja työskenteli Yleisradiolla kuunnelmien kääntäjänä ja dramatisoijana.[2] Markkula aloitti uransa toimittajana Musa- ja Soundi-musiikkilehtien toimittajana 1970-luvulla. Hän kirjoitti niihin juttuja ja levyarvosteluja sekä omalla nimellään että nimimerkillä Pipin Pieni.[2]

Hänen ensimmäiset suomennoksensa julkaistiin 1980-luvun alussa, kun hän ryhtyi kääntämään John Books -kustantamon julkaisemia kirjoja. Ensimmäisenä julkaistiin Harry Harrisonin Ruostumaton teräsrotta vuonna 1980 ja seuraavana vuonna Linnunradan käsikirja liftareille, jonka hän suomensi vielä uudelleen vuosikymmenen lopulla. Hän jatkoi kirjojen suomentamista kuolemaansa saakka ja hänen käännöksiään julkaisivat useat kustantamot kuten WSOY ja Like. Hän suomensi pääasiassa tieteiskirjallisuutta ja muuta kaunokirjallisuutta sekä muusikkoelämäkertoja.[2]

Markkula myös käänsi ja dramatisoi kuunnelmia Yleisradiolle. Monet kuunnelmista, joiden kanssa hän työskenteli, oli luokiteltavissa tieteisfiktioksi. Hän kirjoitti myös kaksi omaa kuunnelmaa Myöhempien aikojen nuoret vihaiset miehet ja Hämärimmällä hetkellä, joista jälkimmäisen Johanna Sinisalon kanssa.[2]

Tämän lisäksi Markkula oli myös novellikirjailija, jonka teoksia julkaistiin suomalaisissa scifilehdissä 1980-luvun lopulla. Vain yksin Markkulan novelli on julkaistu kirjassa, novelliantologiassa nimeltä Ensimmäinen yhteys (1988). Hän työskenteli ennen kuolemaansa lisäksi Book Studio -kustantamon Galaxy-tieteisromaanisarjan toimittajana. Pekka Markkula kuoli sairauskohtaukseen vuonna 1998. Häneltä julkaistiin vielä postuumisti suomennos Edgar Allan Poe -novellikokoelmasta Ajan ja avaruuden kartat.[2]

Merkittäviä suomennoksia

Lähteet

  1. Pekka Markkula on poissa Aikakone. 1998. Viitattu 7.7.2012.
  2. Boris Hurtta: Monena mies tekiessään. Portti, 02/1998. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.7.2012.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.