P. J. Hannikainen

Hannikainen syntyi Nurmeksessa Lehtovaaran tilalla Pohjois-Karjalassa. Hän peri musiikilliset lahjansa isältään Heikki Hannikaiselta, joka oli lukkari, ja äidiltään hän peri kuvataiteelliset lahjansa. Syrjäisessä kylässä ei ollut mahdollista käydä koulua, joten hän kävi koulunsa Jyväskylässä. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1875, jonka jälkeen hän meni Helsingin yliopistoon opiskelemaan kemiaa.

Yliopistolla Hannikainen osallistui monipuolisesti Savo-Karjalaisen osakunnan toimintaan. Hän johti kuoroja, soitti viulua, sävelsi, runoili ja käänsi kirjallisuutta suomeksi. Osakunnassa oli tuolloin vallassa kansallisen heräämisen aate, ja myös Hannikainen kiinnostui kansallislaulujen ja -runojen keräämisestä. Opiskeluaikojensa merkittävimpiä aikaansaannoksia oli ensimmäisen suomenkielisen ylioppilaskuoron Ylioppilaskunnan laulajien perustaminen.

Hannikainen toimi valmistumisensa jälkeen Jyväskylän seminaarin musiikin lehtorina vuosina 1887−1917. Tässä virassa hän teki uraauurtavaa työtä musiikkikasvatuksen hyväksi. Hän toimitti myös ensimmäistä suomenkielistä musiikkilehteä Säveleitä. Jyväskylässä P. J. Hannikainen tunnetaan mieskuoro Sirkkojen historiasta, kun hänen vaimonsa Alli Hannikainen perusti naiskuoro Vaput. Molemmat kuorot ovat yhä, yli satavuotiaina, aktiivisia ja hyvinvoivia kuoroja.

P. J. Hannikainen sai puolisonsa, musiikinopettaja Allin, kanssa viisi poikaa ja yhden tytön. Tyttö kuoli jo kolmevuotiaana.[1] Hannikaisen pojat Ilmari, Arvo, Tauno ja Väinö Hannikainen olivat myös merkittäviä konserttimuusikoita.

Hannikainen sävelsi elinaikanaan kolmattasataa laulua kuorotoiminnan innoittamana. Lauluista suurin osa on kuorolauluja sekakuorolle, mutta hän sävelsi myös muille kuoromuodoille. Kansallisen heräämisen nousukauteen ajoittuvat laulut liittyvät aiheiltaan suomalaiseen perinteeseen. Hannikainen oli säveltäjänä muutamaa teoriatuntia lukuun ottamatta itseoppinut.

Vaikka Hannikaisen sävelsi pääasiassa harrastuksenaan, monet hänen lauluistaan ovat kuorojen kestosuosikkeja. Kuuluisimpia lauluja ovat muun muassa "Karjalaisten laulu", "Keski-Suomen laulu", "Enkeli ohjaa" ("Maan korvessa kulkevi lapsosen tie)", "Mökin laittaja", "Joulupukki" ("Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki") ja "Oravan pesä". Hän suomensi Topeliuksen "Kesäpäivä Kangasalla" -laulun.

Hannikainen sävelsi Larin-Kyöstin kokoelmasta Kulkurin lauluja (1899) runon "Keväisiä sointuja", jolle hän antoi nimeksi "Kevätsointuja" (1899) ja muokkasi sanoja uuteen uskoon. Laulusta käytetään toisinaan nimeä "Kevätlaulu". Sen sanat alkavat "Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö...". Lisäksi painetuissa laulukirjoissa sanat vaihtelevat. Sekin on suosittu kuorolaulu. Larin-Kyösti ei ottanut sitä yhteenkään runojensa läpileikkauskokoelmaan, arvatenkin juuri siksi että lauluteksti poikkesi niin paljon alkuperäisestä.[2]

Hannikaisen kunniaksi on nimetty sekä Nurmeksessa että Jyväskylässä[3] oma katu, Hannikaisenkatu, joiden lisäksi Nurmes-talossa Nurmeksessa on Hannikaisen sali, jossa toimii myös elokuvateatteri Kino Hannikainen, Nurmeksen Itäkaupungissa Hannilan päiväkoti ja Nurmeksen keskustassa pronssinen veistos Hannikaisen laulupuu. Jyväskylässä Lounaispuistossa on P. J. Hannikaisen muistomerkki. Jyväskylässä Suomalaisella Musiikkikampuksella on Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikin tiloissa (Pitkäkatu 18-22) vajaa 200-paikkainen Hannikaissali, joka sopii erityisesti kamarimusiikin esityspaikaksi.

• Lisää luettavaa aiheesta P. J. Hannikainen on Wikiaineistossa
• Suomen kirjailijat -tietokanta (Arkistoitu – Internet Archive)
• P. J. Hannikainen, Ylioppilaselämää, Yliopistomuseo, Helsinki.fi
• P. J. Hannikainen, Sulasol (Archive.org)
• Jyväskylän taidemuseo

• Seija Lappalainen: / Hannikainen, Pietari Juhani (1854–1924) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 16.1.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• P. J. Hannikaisen teoksia Gutenberg-projektissa