Peikkoahvenet
Peikkoahvenet (Scombropidae) on ahvenkaloihin kuuluva kalaheimo. Heimon lajeja tavataan lämpimistä vesistä indopasifiselta merialueelta ja Atlantista.
Peikkoahvenet | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
Lahko: | Ahvenkalat Perciformes |
Alalahko: | Percoidei |
Heimo: |
Peikkoahvenet Scombropidae Gill, 1862 |
Katso myös | |
Lajit ja tyypillisiä piirteitä
Varhaisimmat peikkoahventen heimoon kuuluvien lajien fossiilit on ajoitettu mioseeni- ja plioseenikaudelle. Nykyään heimoon kuuluu yksi suku ja lähteestä riippuen 3–5 lajia. Lajeja ovat muun muassa peikkoahven (Scombrops boops), Scombrops gilberti ja Scombrops oculatus. Toisinaan heimon lajit luokitellaan kuuluvaksi samaan heimoon sinikalan kanssa. Peikkoahvenilla on kaksi selkäevää, jotka ovat erillään toisistaan. Taaempi ja pehmeämpi selkäevä ja peräevä ovat suomupeitteiset. Kaksi selkäevää ovat mahdollisesti jäänne nykyisiä ahvenkaloja edeltäneiltä lajeilta. Muita primitiivisiä piirteitä ovat muun muassa makuhermot ja eräät kylkiviivan hermoista. Lajit voidaan erottaa toisistaan suomujen värin ja kylkiviivan suomujen määrän perusteella.[1][2][3][4]
Levinneisyys
Peikkoahvenia tavataan indopasifiselta merialueelta ja Karibianmereltä. Nuoret kalat elävät merileväkasvustoissa ja siirtyvät aikuisina lähemmäksi merenpohjaa ja niitä tavataan 400–800 metrin syvyydessä merenpinnasta. Japanissa eräät peikkoahvenlajit ovat kaupallisesti merkittäviä saaliskaloja.[1][3][4]
Lähteet
- Family Scombropidae (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 15.2.2012. (englanniksi)
- Scombrops ITIS. Viitattu 15.2.2012.
- Perciform Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 15.02.2012. (englanniksi)
- S. Itoi et al.: Distribution and species composition of juvenile and adult scombropids (Teleostei, Scombropidae) in Japanese coastal waters. Journal of Fish Biology=, 2010, 76. vsk, nro 2, s. 369–378. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.2.2012. (englanniksi)