Peggy Lipton

Peggy Lipton Jones (30. elokuuta 194611. toukokuuta 2019[1]) oli yhdysvaltalainen televisionäyttelijä. Hänet tunnetaan erityisesti televisiosarjoista The Mod Squad ja Twin Peaks.

Peggy Lipton Jones
Peggy Lipton
Peggy Lipton
Henkilötiedot
Syntynyt30. elokuuta 1946
New York, New York, Yhdysvallat
Kuollut11. toukokuuta 2019 (72 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1965–2019
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Televisiosarjassa The Mod Squad Lipton esitti yhtä kolmesta peitetehtäviin määrätystä ”hippipoliisista”. Sarja oli ensimmäisiä, jotka pyrkivät tutkimaan vakavasti nousevaa vastakulttuuria, ja toisaalta ensimmäisiä, jonka näyttelijäkokoonpanossa oli edustajia useammasta etnisestä ryhmästä. Lipton voitti roolistaan Golden Globe -palkinnon ja oli ehdolla Emmy-palkintoon.[2]

The Mod Squadin jälkeen Lipton piti pitkän tauon ja keskittyi lastensa kasvattamiseen. Hän palasi 1990-luvulla televisioon David Lynchin sarjassa Twin Peaks, jossa hän näytteli Double R Diner -kahvilan pitäjää Norma Jenningsia. Lipton palasi sarjaan vuoden 2017 uudessa kaudessa.[3]

Peggy Lipton syntyi New Yorkissa asianajaja Haroldin ja taiteilija Ritan perheeseen. Vuosina 1974–1987 hän oli naimisissa Quincy Jonesin kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi tytärtä, joista toinen on näyttelijä, käsikirjoittaja ja tuottaja Rashida Jones.

Filmografia

  • The John Forsythe Show, Joanna TV Series – 1965
  • Mosby's Marauders, Oralee Prentiss – 1967
  • Blue – hiljainen taistelija (Blue), Laurie Kramer – 1968
  • The Mod Squad, Julie Barnes TV Series – 1968
  • A Boy...a Girl – 1969
  • Return of the Mod Squad, Julie Barnes TV – 1979
  • Ammattihuijari (Addicted to His Love), Assistant DA TV – 1988
  • Taisteluhuuto (War Party), TV Correspondent – 1988
  • Sucker (I'm Gonna Git You Sucka), Uncredited – 1988
  • Purple People Eater, Mom – 1988
  • Kielletty kohde (Kinjite: Forbidden Subjects), Kathleen Crowe – 1988
  • Twin Peaks, Norma Jennings TV Series – 1990
  • Fatal Charm, Jane Sims – 1990
  • Kaksinaamaista peliä (True Identity), Rita – 1991
  • Black or White, Mother – 1991
  • Secrets, Olivia Owens TV Series – 1992
  • Twin Peaks – Tuli kulje kanssani (Twin Peaks: Fire Walk with Me), Norma Jennings – 1992
  • Dangerous: The Short Films, Mother, ('Black or White' video) – 1993
  • Angel Falls, Hadley Larson, TV Series – 1993
  • Wings – 1994
  • Hämähäkin verkossa (The Spider And The Fly), Helen Stroud, TV – 1994
  • Deadly Vows, Nancy Wilson, TV – 1994
  • Justice for Annie: A Moment of Truth Movie, Carol Mills, TV – 1996
  • The Postman – tulevaisuuden sanansaattaja (The Postman), Ellen March – 1997
  • The Intern, Roxanne Rochet – 2000
  • The '70s, Gloria Steinem – 2000
  • Seksiä vai läksyjä (Skipped Parts), Laurabel Pierce – 2000
  • Jackpot, Janice – 2001
  • Rules of Engagement , Adam's Mom, Fay, TV – 2007

Lähteet

Viitteet

  1. Actress Peggy Lipton, star of 'The Mod Squad' and 'Twin Peaks,' dies at age 72 (englanniksi)
  2. Peggy Lipton: Twin Peaks and The Mod Squad star dies aged 72 The Guardian. 12.5.2019. Guardian News & Media Limited. Viitattu 12.5.2019. (englanniksi)
  3. Saperstein, Pat: Peggy Lipton, ‘Mod Squad’ and ‘Twin Peaks’ Star, Dies at 72 Variety. 11.5.2019. Variety Media LLC. Viitattu 12.5.2019. (englanniksi)


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.