Pedro de Valdivia
Pedro de Valdivia (n. 1498 – tammikuu 1554) oli espanjalainen konkistadori, joka valloitti Chilen Espanjalle ja perusti Santiagon ja Concepciónin kaupungit.[1]
Varhaisvaiheet
Pedro de Valdivia syntyi luultavasti Badajozissa noin vuonna 1500 hidalgo-perheeseen ja liittyi 1520 Kaarle V:n armeijaan. Hän taisteli Flanderissa 1521 ja Italiassa 1522–1525, meni naimisiin ja matkusti 1535 Venezuelaan jossa hän astui Hernando Pizarron palvelukseen ja taisteli Diego de Almagroa vastaan. Hän rikastui hopeakaivoksella joka hänelle annettiin palkkioksi urhoollisuudestaan.
Löytöretki
Diego de Almagron löytöretken epäonnistuttua de Valdivia pyysi Perun kuvernööriltä lupaa saattaa loppuun Perun eteläpuolisten maiden valloituksen. Rahapulassa hän lähti Cuzcosta tammikuussa 1540 vain muutaman espanjalaisen ja noin tuhannen intiaanin kanssa. Hän seurasi aavikkoreittiä Atacamaan ja julisti maan kuninkaansa omaisuudeksi. Joulukuussa retkikunta saapui Mapochojoen laaksoon, jonne he perustivat pysyvän asutuksen 12. helmikuuta 1541. Jokilaakso oli tiheästi asutettua ja Valdivia yritti vakuuttaa paikalliset hyvistä aikeistaan. Espanjalaisten suhteet paikallisiin olivat tulehtuneet Almagron raa’an toiminnan tähden mutta Valdivia yritti parantaa suhteita. Espanjalaiset kuulivat kuitenkin Marga Margan kultakaivoksesta ja pakottivat paikalliset työskentelemään siellä.
Francisco Pizarron murhan jälkeen Valdivia nimitti itsensä alueen kuvernööriksi vuonna 1541. Uuden Chilen alueen hallinto erotettiin Perun hallinnosta. Tämän jälkeen Valdivia ryhtyi työntymään entistä syvemmälle Etelä-Chileen. Alue ei kuitenkaan ollut tuottoisa, kultaa ei ollut paljon ja alueen asukkaat olivat vihamielisiä.
Valdivian ollessa poissa paikalliset intiaanit hyökkäsivät päällikkö Michimaloncon johdolla espanjalaisten varuskuntaa vastaan 11. syyskuuta 1541, mutta puolustusta johtanut Valdivian rakastajatar Inés Suárez sai ajettua intiaanit pakoon[2]. Vangiksi saadut kertoivat nähneensä pilvissä valkoisella hevosella ratsastavan miehen, jolla oli paljastettu miekka.lähde? Ilmestyksen pääteltiin olevan Pyhä Jaakko ja kaupunki sai nimen Santiago de la Nueva Extremadura. Kaupunki kuitenkin tuhoutui täysin ja se perustettiin uudelleen vasta syksyllä 1543 uusien tarvikkeiden saapuessa Perusta Santiaguillo-laivalla.
Araucon sota
Helmikuussa 1546 Valdivia lähti 70 miehen kanssa etelään Bío-Bíojoelle aloittaen samalla araucon sodan, Bío-Bíojoelle suunniteltiin perustettavaksi uusi kaupunki. He joutuivat kuitenkin perääntymään hyökkäyksen vuoksi.
Valdivia keräsi lisää miehiä ja taisteli Xaquixahuanassa. Perun varakuningas nimesi hänet palveluksistaan kuvernööriksi. Etelä-Chile valloitettiin kovasta vastarinnasta huolimatta 1549–1552 ja Valdivia perusti useita uusia kaupunkeja kuten La Serenan, Valparaíson, Concepciónin, Valdivian ja Villarican. Hän palasi sen jälkeen etelään joulukuussa 1552. Pitääkseen auki reitin Concepciónista etelään matkalle oli rakennettu useita linnoituksia. Matkalla tutkimaan hyökkäystä Tucapeliin hänet yllätettiin ja vangittiin. Tarinan mukaan päällikkö Lautaron johtamat mapuchet teloittivat hänet kaatamalla sulaa kultaa hänen suuhunsa tyydyttääkseen hänen rikkauksienhimonsa.
Lähteet
- Pedro de Valdivia Encyclopaedia Britannica. Viitattu 29.8.2019.
- Pedro de Valdivia (englanniksi) Encyclopedia of World Biography, Encyclopedia.com. Viitattu 9.5.2021.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pedro de Valdivia Wikimedia Commonsissa