Pauli Bagge

Pauli Bagge syntyi Rantasalmella. Ylioppilaaksi hän kirjoitti 1958 Imatran yhteislyseosta.[1] Lukion jälkeen hän aloitti biologian opinnot Turun yliopistossa, josta valmistui 1966 filosofian kandidaatiksi.[1] Bagge väitteli Turun yliopistossa tohtoriksi 1970.[1] Hänen väitöskirjansa (Effects of pollution on estuarine ecosystems: 1. Effects of effluents from wood-processing industries on the hydrography, bottom and fauna of Saltkällefjord (w. Sweden): 2. The succession of the bottom fauna communities in polluted estuarine habitats in the Baltic-Skagerak region) käsitteli saasteiden vaikutusta murtovesialueiden ekosysteemeihin Itämerellä.[2] Tutkimuksessa hän selvitti erityisesti puunjalostusteollisuuden päästöjen vaikutusta.[2]

Hydrobiologina Bagge oli laaja-alaisesti kiinnostunut akvaattisista eliöistä ja niiden elinympäristöstä. Jo hänen ensimmäiset tutkimusartikkelinsa käsittelivät pohjaeliöstöä Lapin vesistöistä Itämerelle. Vuosina 1964–1966 Bagge toimi tutkimusavustajana Kristinebergin^{[vanhentunut linkki]} eläintieteellisellä tutkimusasemalla Ruotsissa.[3] Hän tutki siellä Gullmarsin vuonon (ruots. Gullmars Fjord) pohjaeläimistöä, ja selvitti, millaisia merkkejä vesistön saastumisesta pohjaeliöstöstä tehtyjen havaintojen perusteella löytyi.[3] Hän jatkoi samaa tutkimusta palattuaan Suomeen ja tutki, millaisia vaikutuksia Suomen ydinvoimaloiden (Loviisa ja Olkiluoto) toiminnalla on Itämeren pohjaeliöstöön ja ympäristöön.[3] Osan merenpohjan tutkimuksesta hän suoritti tutkimusalus Arandalta.[3]

Pauli Bagge nimitettiin 1972 Jyväskylän yliopistoon hydrobiologian professoriksi.[3] Hänen johdollaan biologian laitoksella (nyk. nimeltään bio- ja ympäristötieteiden laitos) toimi hydrobiologian osasto.[4] Baggen ensimmäisinä virkavuosina osasto toimi Kuokkalan kartanon kiinteistössä.[5] Vuonna 1979 osasto muutti entiseen Fredriksonin hattutehtaan rakennukseen.[4] 1970-luvulla biologian laitoksen yhteydessä toimi Hydrobiologian tutkimuskeskus, mutta 1980-luvulla siitä muodostui erillislaitoksena yliopiston sisällä toiminut Ympäristöntutkimuskeskus.[4] Osa professori Baggen työstä tapahtui tutkimuskeskuksen puitteissa.

Professori Veikko Huhdan mukaan Bagge oli tiedemiehenä niin sanottu "perinteinen biologi".[6] Hän teki pääasiassa tutkimusta omassa työhuoneessaan mikroskoopin avulla, eikä koonnut ympärilleen isoa ja paljon tutkimusrahoitusta saanutta tutkimusryhmää.[6]

Hydrobiologina Bagge tutki vesipunkkeja. Professori Huhdan mukaan Bagge oli Suomen viimeinen ja paras asiantuntija vesipunkkien tutkimuksen alalla.[6] Vesieliöiden alalla Baggella oli laaja lajintuntemus. Niiden ohella hän oli perehtynyt lintuihin, hyönteisiin ja kasveihin.[3] Uransa aikana Bagge julkaisi tutkimuksistaan yli 100 tieteellistä artikkelia.[3] Hänen asiantuntemustaan vesieliöiden tutkijana käytettiin, kun hän oli asiantuntijajäsenenä Suomen luonnonvaraisten eliölajien tilaa arvioineessa komiteassa.[3]

Pauli Bagge jäi eläkkeelle virastaan vuonna 2001.[3] Hän jatkoi vesipunkkitutkimustaan aina kuolemaansa asti. Viimeisinä vuosina tutkimuksessa avusti hänen tyttärensä Anna.[3]

Pauli Bagge kuoli 19. kesäkuuta 2009 äkillisesti kotonaan Muuramessa.

• Eloranta, Jorma: Biologian laitos ponnisti tyhjästä (2015), s.120–123. Teoksessa Mari Heikkilä (toim.): Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni. Aikalaistarinoita Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan 50-vuotiselta taipaleelta. Jyväskylän yliopisto, 2015. ISBN 978-051-39-6303-3.
• Huhta, Veikko: Pienestä laitoksesta yliopiston isoimmaksi (2015), s.124–131. Teoksessa Mari Heikkilä (toim.): Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni...