Paula Lindberg-Salomon

Lindberg-Salomon oli rabbi Lazarus Levin ja tämän vaimon Sophien (o.s. Meyer) ainoa tytär. Hän suoritti ensimmäisen maailmansodan jälkeen isänsä mieliksi Heidelbergissä matematiikan opettajan työhön tähdänneitä opintoja. Isän kuoltua hän kuitenkin siirtyi lauluopetukseen Mannheimiin opettajanaan August Perron. Vuonna 1926 Lindberg-Salomon lähti Wilhelm Furtwänglerin suosituksesta opiskelemaan Berliiniin Julius von Raatz-Brockmannin johdolla. Opintojaan hän kustansi työskentelemällä arkkitehti Erich Mendelsohnin ja tämän Luise-vaimon lastenvahtina. Lindberg-Salomon oli kiinnostunut sekä Johann Sebastian Bachista että Ernst Tochin ja Paul Hindemithin tekemän kaltaisesta aikansa uudesta musiikista. Eniten Lindberg-Salomonin musiikilliseen kehitykseen vaikutti Siegfried Ochs, jonka johdolla hän muun muassa lauloi ensimmäistä kertaa Bachin Matteus-passion altto-osan Berliinin filharmoniassa vuonna 1926. Ochsin neuvosta hän vaihtoi syntymässä saadun sukunimensä Lindbergiksi juutalaisvihan välttämiseksi.[2] 1920-luvulla Lindberg-Salomon oli yksi tunnetuimmista Saksan konserttilaulajina toimineista altoista. Hän tulkitsi Bachin lisäksi muun muassa Georg Friedrich Händelin, Ludwig van Beethovenin ja Gustav Mahlerin teoksia. Vuonna 1929 hän lauloi Grand Théâtre de Genèvessa. Oopperalavalla Lindberg-Salomon esiintyi vain yhdessä roolissa, joka oli Erda Nibelungin sormuksessa.[1]

Vuonna 1930 Lindberg-Salomon meni naimisiin leskeksi jääneen kirurgi Albert Salomonin kanssa ja muutti tämän sekä miehen tyttären, tulevan kuvataiteilija Charlotte Salomonin kanssa yhteiseen asuntoon Berlin-Charlottenburgissa. Asunnosta tuli Berliinin kulttuuripiireissä suosittu kohtaamispaikka. Lindberg-Salomon lauloi vuosina 1930–1933 usein Bachin kantaattien esityksissä Leipzigin Thomaskirchessä. Hän sai esiintyä siellä viimeisen kerran maaliskuussa 1933. Vuonna 1933 Lindberg-Salomonin ystävä Kurt Singer perusti Kulturbund Deutscher Judenin, joka tarjosi ainoan väylän Lindberg-Salomonin tuleville esiintymisille. Tapahtumissa saatiin kuitenkin esittää vain juutalaisten teoksia juutalaiselle yleisölle. Vuodesta 1936 Lindberg-Salomon antoi myös musiikkiopetusta yksityisessä juutalaisessa musiikkikoulussa Berlin-Charlottenburgissa.[2]

Albert Salomonin oltua vangittuna Sachsenhausenin keskitysleirillä (1938) perhe päätti emigroitua. Miehen Charlotte-tytär lähti isovanhempiensa luokse Villefranche-sur-Meriin tammikuussa 1939. Lindberg-Salomon puolestaan puolestaan pakeni miehensä kanssa väärennetyillä asiakirjoilla Amsterdamiin. Pariskunta pidätettiin siellä vuonna 1943 ja siirrettiin Westerborkin siirtoleirille. Lindberg-Salomon onnistui kuitenkin miehensä kanssa pakenemaan; pariskunta selviytyi toisesta maailmansodasta piilottelemalla Alankomaiden eteläosissa. Palattuaan pariskunta kuuli Charlotten kuolleen Auschwitzissa. Vuonna 1947 pariskunta matkusti Villefranche-sur-Meriin, jossa heille annettiin Charlotten taideteos Leben? oder Theater?, jonka he veivät mukanaan Amsterdamiin. Pariskunnalle myönnettiin vuonna 1950 Alankomaiden kansalaisuudet.[2]

Salomon-Lindberg opetti musiikkia Amsterdamissa ja alkoi vuonna 1950 pitää myös tunteja Salzburgin Mozarteumin kesäkursseilla. Hän erikoistui laulajien puhekoulutukseen ja selkeässä artikulaatiossa harjaannuttamiseen. Vuonna 1986 Salomon-Lindberg palasi ensimmäistä kertaa Berliiniin Charlotte Salomonin postuumin taidenäyttelyn avajaisia varten. Vuonna 1989 perustettiin klassisen laulun Paula Lindberg-Salomon -kilpailu, jota alettiin pitää kahden vuoden välein. Lindberg-Salomon itse toimi vuosien ajan tuomariston jäsenenä ja oli kilpailun toiminnassa aktiivisena kuolemaansa saakka.[2]

Vuonna 1992 Berliinissä julkaistiin Salomon-Lindbergin elämäkertateos Mein C’est-la-vie-Leben in einer bewegten Zeit. Der Lebensweg der jüdischen Künstlerin Paula Salomon Lindberg. Vuonna 1995 ilmestyi tunnin mittainen häntä käsittelevä dokumenttielokuva Paula Paulinka. Lindberg-Salomon kuoli 102-vuotiaana Amsterdamissa ja tuli haudatuksi juutalaiselle hautausmaalle Hoofddorpiin.[2]