Paul Saar

Paul Saar (7. kesäkuuta 1919 Tallinna – 5. maaliskuuta 2010) oli Viron evankelis-luterilaisen kirkon ja Inkerin kirkon pastori sekä jatkosodassa Suomen-poika.

Paul Saar vuonna 2007.

Hän syntyi vuonna 1919 Tallinnassa, jossa hänen isänsä Tõnis Saar toimi lähetyssaarnaajana. Saar valmistui vuonna 1937 Tallinnan Gustav Adolfi Gümnaasiumista. Sen jälkeen hän oli Viron armeijassa ja sotilaskoulussa. Vuosina 1938–1940 hän opiskeli Tarton yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Kun vuonna 1940 teologinen tiedekunta suljettiin, hän meni lääketieteelliseen tiedekuntaan.

Kun sota alkoi, Saar oli vähän aikaa metsäveli. Toukokuusta 1943 maaliskuuhun 1944 hän oli Tallinnan keskusvankilassa. Vuonna 1944 keväästä syksyyn hän oli Suomen puolella jatkosodassa, Suomen-poikien Jalkaväkirykmentti 200:ssa. Vuosina 1944–1947 hän opiskeli Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Hänet pidätettiin Helsingissä lokakuussa 1947, ja tammikuussa 1948 hänet luovutettiin Neuvostoliittoon. Tapahtumien aikaan Suomen sisäasiainministerinä toimi Yrjö Leino.

Paul Saar vihittiin papiksi 9. toukokuuta 1948 Tallinnan tuomiokirkossa. Vuosina 1948–1951 hän oli pappina Vändran ja Torin seurakunnissa. Vuosina 1951–1953 hän oli Tallinnan Kaarlin seurakunnan pappi. Saar pidätettiin 24. helmikuuta 1953, ja hänet tuomittiin vankilaan. Hän vapautui 26. elokuuta 1956 Omskin vankileiriltä.

Vuosina 1956–1967 Saar oli Varblan seurakunnan kirkkoherra ja vuosina 1963–1967 myös Hanilan ja Karusen seurakuntien pappi. Vuosina 1967–1967 Saar oli Hagerin seurakunnan kirkkoherra; lisäksi hän oli vuosina 1989–1993 Länsi-Harjun rovastikunnan rovasti. Vuonna 1993 hän jätti viralliset tehtävänsä. Vuosina 1979–1992 oli hän myös Karjalassa, Petroskoin luterilaisen seurakunnan pappi ja vuosina 1990–1993 Inkerin rovastikunnan rovasti.

Viron presidentti Lennart Meri myönsi Saarille Valkoisen Tähden ritarikunnan kunniamerkin vuonna 2001[1].

Suomen arkkipiispa Jukka Paarma myönsi Saarille Pyhän Henrikin ristin vuonna 2008[2].