Paul Levi

Paul Levi (11. maaliskuuta 1883 Hechingen – 9. helmikuuta 1930 Berliini)[1] oli saksalainen lakimies ja vasemmistopoliitikko, joka toimi Saksan kommunistisen puolueen (KPD) johtajana vuosina 1919–1921. Häntä on pidetty Rosa Luxemburgin aatteellisena seuraajana. Ajauduttuaan erimielisyyksiin muun puoluejohdon kanssa Levi syrjäytettiin ja erotettiin KPD:stä keväällä 1921. Hän palasi myöhemmin takaisin sosiaalidemokraatteihin.

Levin isä oli juutalainen liikemies. Opiskeltuaan oikeustiedettä hän valmistui vuonna 1905 Heidelbergin yliopistosta ja asettui seuraavana vuonna Frankfurt am Mainiin harjoittamaan asianajajan ammattia.[1] Hän liittyi vuonna 1906 myös Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (SPD), jossa hänestä tuli Rosa Luxemburgin ja Karl Liebknechtin johtaman radikaalin vasemmistosiiven kannattaja.[2] Levi ystävystyi varsinkin Luxemburgin kanssa ja heidän välillään oli intiimiä kirjeenvaihtoa, joka on myöhemmin julkaistu. Levi toimi Luxemburgin asianajajana tämän ollessa syytettynä poliittisessa oikeudenkäynnissä helmikuussa 1914.[1] Ensimmäisen maailmansodan aikana Levi värvättiin vasten tahtoaan Saksan armeijaan, mutta hän pakeni vuonna 1916 Sveitsiin, jossa tutustui muun muassa Vladimir Leniniin.[2] Levi edusti Saksan Spartakistiliittoa helmikuussa 1917 Sveitsin Oltenissa järjestetyssä Zimmerwald-vasemmiston kansainvälisessä konferenssissa. Hän palasi vallankumouksen jälkeen Saksaan ja osallistui vuoden 1918 lopussa Saksan kommunistisen puolueen perustamiseen.[1]

Kun Luxemburg, Liebknecht ja Leo Jogiches murhattiin maaliskuussa 1919, Levistä tuli Saksan kommunistisen puolueen johtaja. Hän painosti viranomaisia saattamaan Luxemburgin ja Liebknechtin murhaajat oikeuden eteen.[3] Levi valittiin valtiopäiväedustajaksi vuonna 1920.[1] Samana vuonna hän johti KPD:n delegaatiota Kommunistisen internationaalin toisessa kongressissa Moskovassa.[2] Luxemburgin poliittisia linjauksia kannattanut Levi ajautui pian erimielisyyksiin Kominternin johdon kuten Leninin ja Trotskin kanssa. Osallistuessaan vieraana Italian sosialistisen puolueen puoluekokoukseen Livornossa hän vastusti radikaalisiiven irtautumista ja erillisen kommunistisen puolueen perustamista Italiaan, toisin kuin paikalla olleet Kominternin lähettiläät. Kun Levin esittämä Kominternin kritiikki aiheutti erimielisyyksiä, hän erosi KPD:n johdosta helmikuussa 1921. Pian tämän jälkeen puolue järjesti maaliskuussa 1921 Saksassa surkeasti epäonnistuneen kansannousuyrityksen (ns. März Aktion). Levi tuomitsi hankkeen välittömästi julkaisemassaan pamfletissa Unser Weg (”Meidän tiemme”), minkä seurauksena hänet erotettiin kokonaan puolueesta huhtikuussa 1921. Hän vastasi tähän julkaisemalla vuonna 1922 postuumisti Luxemburgin teoksen Zur russischen Revolution (”Venäjän vallankumouksesta”), jossa kritisoitiin Leniniä ja Trotskia.[1][3][2]

Levi yritti kehitellä Luxemburgin ajatusten pohjalta demokraattisemmin suuntautunutta kommunismia, joka eroaisi Venäjän bolševikkien linjasta. Jouduttuaan ulos KPD:stä hän perusti eräiden tukijoidensa kanssa lyhytikäiseksi jääneen Kommunistische Arbeitsgemeinschaft (KAG) -nimisen puolueen, mutta siirtyi pian Itsenäiseen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (USPD) ja sen mukana edelleen takaisin SPD:hen. Vuodesta 1924 Levi oli SPD:n edustajana Saksan valtiopäivillä.[1] Hänet tunnettiin tämän jälkeen sosiaalidemokraattien vasemmistosiiven johtajana ja hän julkaisi Politik und Wirtschaft -nimistä viikkolehteä. Levi kuoli helmikuussa 1930 pudottuaan kerrostaloasuntonsa ikkunasta Berliinissä. Jotkut ovat pitäneet kuolemaa epäilyttävänä, sillä Levi yritti noihin aikoihin saada jälleen Luxemburgin murhaajia oikeuteen, mutta yleisen käsityksen mukaan kyseessä oli tapaturma.[3]