Paul Jacobs (pianisti)

Paul Jacobs (22. kesäkuuta 1930 New York – 25. syyskuuta 1983 New York) oli yhdysvaltalainen pianisti ja cembalisti.[1]

Jacobs kävi Juilliard Schoolin ja oli Ernest Hutchesonin oppilaana. Hän teki virallisen New Yorkin -debyyttinsä vuonna 1951. Vuosina 1951–1960 hän oli Euroopassa, jossa keskittyi avantgardistiseen ohjelmistoon. Hän esitti ensimmäisenä Pariisissa Arnold Schönbergin kokonaispianotuotannon. Hän työskenteli esimerkiksi Domaine musicalissa, International Society for Contemporary Musicissa ja Darmstadtin kursseilla. Yhdysvaltoihin palattuaan hän opetti Manhattan School of Musicissa, Mannes College of Musicissa, Berkshire Music Centerissä ja Brooklyn Collegessa.[1]

Vuodesta 1962 Jacobs teki yhteistyötä New Yorkin filharmonikkojen kanssa orkesterin virallisena pianistina ja vuodesta 1974 cembalistina. Jacobsin ohjelmistoon kuului Schönbergin ohella muiden muassa Claude Debussyn, Igor Stravinskyn, Ferruccio Busonin, Elliott Carterin, Aaron Coplandin, Frederic Rzewskin, Mario Davidovskyn, George Crumbin, John Cagen, William Bolcomin, Karlheinz Stockhausenin, Eric Satien, Virgil Thomsonin, Pierre Boulez'n, Olivier Messiaenin, Béla Bartókin ja Arthur Bergerin teoksia. Vaikka Jacobs keskittyi pitkälti 1900-luvun ohjelmistoon, hän tulkitsi myös barokkimusiikkia cembalistina. Pianistina hän soitti New Yorkin filharmonikkojen kanssa muiden muassa Stravinskyn Petrushkan ja Dmitri Šostakovitšin ensimmäisen sinfonian, cembalistina Johann Sebastian Bachin 5. brandenburgilaisen konserton ja Georg Friedrich Händelin Messias-oratorion. Jacobsin tunnetuimpia levytyksiä ovat hänen julkaisunsa Nonesuch Recordsille hänen viimeisten kymmenisen elinvuotensa ajalta.[1]

Jacobs kuoli AIDS:iin aikana, jolloin Yhdysvalloissa oli raportoitu noin 2 100 sairauden aiheuttamaa kuolemaa.[2] Hän oli ollut avoimesti homoseksuaalinen.[3] Richard Rodney Bennett sävelsi hänen muistolleen And Death Shall Have No Dominion -motetin miesäänille ja käyrätorvelle.[4]