Paul J. Flory
Paul John Flory (19. kesäkuuta 1910 Sterling − 9. syyskuuta 1985 Big Sur) oli yhdysvaltalainen kemisti. Hän sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1974 työstään makromolekyylien parissa.
| Paul J. Flory | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. kesäkuuta 1910 Sterling, Yhdysvallat |
| Kuollut | 9. syyskuuta 1985 (75 vuotta) Big Sur, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvaltalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot |
Manchesterin yliopisto (Indiana) Ohion osavaltionyliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Herrick L. Johnston |
| Instituutti |
DuPont Stanfordin yliopisto Carnegie Mellon -yliopisto Cornellin yliopisto |
| Tutkimusalue | Kemia |
| Tunnetut työt | Polymeerien tutkimus |
| Palkinnot |
 Nobelin kemianpalkinto (1974) |
Flory valmistui filosofian tohtoriksi Ohion osavaltionyliopistosta vuonna 1934. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli DuPontilla. Siellä hän työskenteli yhdessä Wallace Carothersin kanssa.
Floryn ensimmäiset työt koskivat polymerointireaktion mekanismeja. Vaiheittaisessa polymerointireaktiossa hän huomasi, että makromolekyylin loppupään reaktiivisuus väheni sitä mukaa kuin molekyylin koko kasvoi. Liittymisreaktioon hän kehitti ketjunvaihtoteorian.
Kun Carothers kuoli vuonna 1938 Flory siirtyi Cincinnatin yliopistoon. Cincinnatissa hän kehitteli matemaattisen teorian molekyylien, joilla on enemmän kuin kaksi funktionaalista ryhmää, polymeroinnista.
Vuonna 1940 Flory siirtyi Standard Oilin laboratorioon Lindeniin. Siellä hän kehitti teorian liittyen useiden polymeerien seoksiin. Vuonna 1945 hän aloitti työt Goodyearin laboratoriossa polymeerejä tutkivan ryhmän johtajana. Keväällä 1948 Peter Debye kutsui Floryn pitämään oppitunteja Cornellin yliopistoon.
Flory teki useita tutkimuksia ja kehitti muun muassa polymeerien liukoisuutta käsittelevän Flory-Hugginsin -teorian yhdessä Maurice Loyal Hugginsin kanssa.