Paul Cambon

Pierre Paul Cambon (20. tammikuuta 1843 Pariisi – 29. toukokuuta 1924 Pariisi) oli ranskalainen diplomaatti, joka toimi vuosina 1898–1920 Ranskan suurlähettiläänä Isossa-Britanniassa. Hänellä oli keskeinen rooli Ranskan ja Ison-Britannian välillä vuonna 1904 solmitun entente cordiale -sopimuksen synnyssä.[1]

Cambon valmistui asianajajaksi vuonna 1870 ja nuorena tasavaltalaisena hänestä tuli saman vuoden marraskuussa Pariisin pormestariksi nimitetyn Jules Ferryn sihteeri. Hänestä tuli huhtikuussa 1871 Bouches-du-Rhônen departementin prefektuurin pääsihteeri ja seuraavana vuonna Auben departementin prefekti. Seuraavan kymmenen vuoden aikana Cambon toimi prefektinä eri departementeissa, kunnes Ferry järjesti hänet helmikuussa 1882 Ranskan residentiksi Tunisiaan. Cambon auttoi muuttamaan Tunisian Ranskan protektoraatiksi.[1][2] Hän ei kuitenkaan tullut toimeen Ranskan miehitysjoukkoja Tunisiassa komentaneen kenraali Georges Boulangerin kanssa, ja tultuaan vuonna 1886 Ranskan sotaministeriksi Boulanger erotti hänet. Cambon siirtyi vielä samana vuonna Ranskan suurlähettilääksi Madridiin ja 1891 Konstantinopoliin.[2] Hän epäonnistui yrityksessään saada neuvottelemalla Iso-Britannia vetämään joukkonsa pois Egyptistä.[1]

Cambon nimitettiin suurlähettilääksi Lontooseen elokuussa 1898, keskellä Ranskan ja Ison-Britannian suhteita hiertänyttä Fashodan kriisiä. Seuraavina vuosina hän pyrki lämmittelemään maiden välejä. Ranskan ja Ison-Britannian kiistat sovittanut entente cordiale -sopimus, joka allekirjoitettiin 8. huhtikuuta 1904, oli hänen uransa merkittävin saavutus. Sopimus toi Ranskalle brittien tuen ja siten vahvisti huomattavasti Ranskan asemaa ensimmäisessä ja toisessa Marokon kriisissä vuosina 1905–1906 ja 1911, joissa Saksa yritti haastaa Ranskan aseman Marokossa. Sopimus myös raivasi tietä Ranskan ja Ison-Britannian liitolle ensimmäisessä maailmansodassa.[1] Sotaa edeltäneinä vuosina Cambon kehitti hyvän yhteistyösuhteen varsinkin Ison-Britannian ulkoministeri Edward Greyn kanssa, ja maiden ulkopolitiikka läheni huomattavasti toisiaan. Heinäkuun kriisin aikana 1914 Cambon pyrki varmistamaan Ison-Britannian tuen Ranskalle sodan puhjetessa.[3] Myös maailmansodan aikana hänellä oli keskeinen rooli brittien ja ranskalaisten yhteistyössä.[1]

Pariisin rauhankonferenssissa vuonna 1920 Cambon osallistui komiteaan, joka valmisteli Turkin kanssa tehtävää rauhansopimusta. Hän erosi suurlähettilään tehtävistään joulukuussa samana vuonna ja toimi sen jälkeen Académie des sciences morales et politiques -akatemian jäsenenä.[1]

Paul Cambonin veli oli diplomaatti Jules Cambon.[2]