Paukanevan teloitukset

Seinäjoella teloitettiin helmi–toukokuussa kymmeniä lähimaakunnissa vangittuja punakaartilaisia. Paikkakunnalla toimi tuolloin kenraali Mannerheimin komentama valkoisten päämaja. Seinäjoella toimi helmikuusta heinäkuuhun asti myös punavankileiri. Ensimmäisten Seinäjoella punaisena teloitettujen joukossa oli keuruulainen poliitikko Samuli Rantanen. Teloitettavien saattamisesta Seinäjoelle vastasi Kalle Ritokangas, joka kertoi tapahtumasta vuonna 1919 julkaistussa Arvid Borgin teoksessa Ähtärin suojeluskunta Suomen vapaussodassa. Omavaltaisia teloituksia Seinäjoella kävivät tekemässä muun muassa Veikko Sippola, joka ampui kauhavalaisen puukkosepän Vihtori Viitasalon sekä Jalmari Saari ja Johannes From.

Osa teloituksista tehtiin naapuripitäjä Nurmon puolella sijaitsevan Paukanevaan suon laidalla, jonne Seinäjoen keskustasta oli matkaa noin kolmisen kilometriä. Suullisten lähteiden mukaan nuorin Seinäjoella teloitettu oli 14-vuotias poika, joka ilmeisesti haudattiin Paukanevaan.[2] Virallisten lähteiden perusteella pojan identiteetin jäljille ei kuitenkaan ole päästy. Hänen teloittamisestaan kertoo perimätieto.[3]

Paukanevassa ammutut vangit siirrettiin Seinäjoen rautatieasemalla junaan, jolla heidät kuljetettiin muutaman kilometrin päässä Nurmon puolella sijainneelle teloituspaikalle. Suuri osa ammutuista oli tuotu Kokkolasta,[4] josta Paukanevalle kuljetettiin teloitettavaksi 14 punaista.[5] Ähtäriläisiä teloitettiin 8. Heidän joukossaan oli muun muassa työläiskirjailija Esa-Paavo-Kallion poika Reino Paavokallio. Lisäksi teloitettiin Hilma Toivola, joka on tiettävästi ainut punaisena teloitettu eteläpohjalaisnainen.[6] Teloitettujen joukossa oli myös muun muassa neljä soinilaista, ruoveteläisiä, keuruulaisia ja vilppulalaisia sekä yksi ylihärmäläinen. Lisäksi ammuttiin kauhavalainen Aarno Hahtomaa, jääkärialiupseeri Jaakko Hahtomaan punaisten puolelle loikannut veli.[7]

Paukanevalla ammuttuja haudattiin kahteen eri joukkohautaan.[8]

Marraskuussa kokkolalaisten teloitettujen omaiset pyysivät Nurmon kunnallislautakuntaa siirtämään vainajat kirkkomaahan, mutta pyyntöön ei suostuttu. Tämän jälkeen omaiset tulivat vielä saman vuoden aikana Nurmoon ja kaivoivat salaa esiin yhdeksän tunnistamaansa kuollutta, jotka vietiin haudattavaksi kotipaikkakunnalleen. Lisäksi teloitettuja siirrettiin kesäkuussa 1919 joukkohautaan Ähtärin hautausmaalle.[4][9]

Jatkosodan päätyttyä syksyllä 1944 poliittinen tilanne Suomessa muuttui ja suohauta avattiin uudelleen, jolloin sieltä nostettiin vielä 18 vainajaa. Heidät haudattiin tuntemattomina Nurmon kirkkomaahan. Nurmolainen työväenrunoilija Niilo Lepänhaara oli mukana avaamassa hautaa ja kertoi, että paikalla oli jo aikaisemmin kaivettu. Hänen saamiensa tietojen mukaan haudasta oli sisällissodan jälkeen nostettu 20 vainajaa, joten yhteensä teloitettuja saattoi olla jopa 38.[4]

Teloituspaikalla oli alun perin puinen risti.[4] Se on myöhemmin korvattu kivisellä muistomerkillä, jossa mainitaan paikalla teloitetun 27 työläistä ja torpparia.[5] Paikalliset työväenjärjestöt ovat tehneet vappuaattona kunniakäynnin Paukanevan muistomerkille jo 1970-luvulta lähtien.[10] Lisäksi Nurmon hautausmaalla sijaitsevalla joukkohaudalla on oma muistomerkki.[5] Marian hautausmaalla Kokkolassa on vuonna 1918 ylöskaivettujen vainajien joukkohauta muistokivineen. Siihen on kaiverrettu yhdeksän teloitetun nimet.[11]