Patrick Pearse

Patrick Henry Pearse (irlantilaisten nationalistien parissa Pádraig Pearse, iiriksi Pádraig Anraí Mac Piarais; 10. marraskuuta 1879 Dublin – 3. toukokuuta 1916 Dublin) oli irlantilainen opettaja, asianajaja, runoilija, kirjailija, nationalisti ja poliittinen aktivisti, ja yksi Irlannin pääsiäiskapinan johtajista vuonna 1916.[1] Hänet julistettiin Irlannin väliaikaishallituksen presidentiksi (President of the Provisional Government) eräässä pääsiäiskapinan johtajien antamassa tiedotteessa. Kyseisen aseman myöntämisestä Pearselle on Irlannin nationalistien parissa kuitenkin eriäviä mielipiteitä. Pääsiäiskapinan epäonnistumisen jälkeen Pearse teloitettiin veljensä William Pearsen ja 13 muun kapinallisjohtajan kanssa. Tämän myötä Pearsesta tuli monille kapinan ruumiillistuma ja marttyyrisankari, jota kunnioitettiin ja kunnioitetaan yhä suuresti.

Patrick Pearse

Elämänvaiheet

Varhainen elämä ja vaikutteet

Patrick Henry Pearse syntyi Dublinissa. Hänen isänsä, James Pearse, oli englantilainen kivenhakkaaja ja käsityöläinen, joka muutti Irlantiin Birminghamista hyötyäkseen suuresta "kirkojenrakentamisbuumista" 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. James Pearse kääntyi katoliseksi vuonna 1870, luultavasti taloudellisista syistä. Vuonna 1877 James Pearse nai toisen vaimonsa, Margaret Bradyn. Pearsella oli kaksi lasta edellisestä avioliitosta, Emily ja James. Margaret oli syntyperäinen dublinilainen, mutta hänen isänsä suku oli Meathin kreivikunnasta ja puhui äidinkielenään iiriä. Iirinkielisyyden vaikutus Margaret-isotädiltä yhdessä koulutuksen kanssa, jonka hän oli saanut Westland Row’n Kristillisten veljien seurakunnasta, sai Patrickin rakastumaan iirin kieleen. Pearse ei koskaan kirjoittanut etunimeään muodossa ”Padraig”, vaan käytti Patrickia tai P.H.:ta sen sijasta. Nimen Padraig ottivat käyttöön hänen kannattajansa vasta hänen kuolemansa jälkeen tunnustuksena hänen rakkaudestaan iiriä kohtaan.

Vuonna 1896, vain 16-vuotiaana, Patrick Pearse liittyi Conradh na Gaeilgeen ja vuonna 1903 hänestä tuli 23-vuotiaana sen lehden, An Claidheamh Soluis (Valon miekka), toimittaja. Pearsen varhaiset sankarit olivat muinaisia gaelilaisia kansansankareita kuten Cúchulainn, mutta kolmissakymmenissään hän kuitenkin alkoi ihailla suuresti entisiä tasavaltalaisjohtajia, kuten Wolfe Tonea ja Robert Emmetiä, jotka molemmat olivat protestantteja, mutta vahvasti nationalistisia johtajia 1700-luvulla. Näiden miesten teoista katolinen Pearse sai inspiraatiota pääsiäiskapinaan.

St. Enda's

Kulttuurillisena nationalistina Pearse sai oppinsa nationalistiselta Irlannin kristillisten veljien seurakunnalta, kuten myös hänen nuorempi veljensä William. Pearse uskoi, että kieli on kansankunnan perusta, ja että irlantilainen koulujärjestelmä kasvatti Irlannin nuorison joko englantilaisiksi tai kruunulle kuuliaisiksi irlantilaisiksi.

Pearse kaipasi toisenlaista vaihtoehtoa. Hänen ja muiden kielellisten säilyttäjien mielestä iirin pitäminen elävänä kielenä oli kulttuurinen etuoikeus. Tärkein avain siihen oli hänen mielestään uudenlainen koulujärjestelmä. Näyttääkseen tietä hän perusti oman kaksikielisen koulun, St. Enda's School (Scoil Éanna) Ranelaghiin, Dublinin kreivikuntaan vuonna 1908. Siellä oppilaat saivat opetusta sekä iirin- että englannin kielellä. Hän sai tukea Thomas MacDonaghilta, veljeltään William "Willie" Pearselta ja muilta oppineilta. Kokeilu osoittautui onnistuneeksi. Pearse toteutti kaikki suunnitelmansa ja jopa vei oppilaitaan retkille Gaeltacht-alueille Länsi-Irlantiin. Pearsen rauhattoman idealistinen luonne patisti häntä kuitenkin etsimään vielä otollisempaa ja idyllisempää paikkaa koululleen. Hän löysikin sellaisen Rathfarnhamin Hermitagesta Dublinin eteläpuolelta jonne hän siirsi St. Enda'sin vuonna 1910. Pearse oli myös perustamassa St. Ita'sin tyttökoulua jolla oli samanlaiset tavoitteet kuin St. Enda'silla.

Joka tapauksessa uusi koti – suurenmoinen 1700-luvun talo, jota ympäröi puisto ja metsämaa – johti Pearsen taloudellisiin vaikeuksiin, jotka veivät hänet tuhon partaalle. Hän pyrki selviämään veloistaan samalla kun johti koulua.

Vapaaehtoiset, IRB ja pääsiäiskapina
Pääsiäisjulistus

Marraskuussa 1913 Pearse kutsuttiin Irlannin vapaaehtoisjoukkojen (Irish Volunteers) virkaanasettajaistapaamiseen, jotka oli muodostettu tukemaan Home Rule Act -lakia sitä vastustaneiden Ulsterin vapaaehtoisjoukkojen (Ulster Volunteers) vastakohdaksi. Englannin parlamentin ylähuone oli hylännyt lakiesityksen kolmannessa käsittelyssä, mutta Parliament Actin ansiosta laki tuli voimaan ilman ylähuoneen hyväksyntää.

Vuoden 1914 alussa Pearsesta tuli silloin salaisen Irish Republican Brotherhoodin eli IRB:n jäsen, jonka tavoite oli mitätöidä englantilaisten valta Irlannissa ja luoda Irlannista tasavalta. Pearse oli näin ollen yksi monista, jotka olivat sekä IRB:n että Irlannin vapaaehtoisjoukkojen jäseniä. Pearsesta tuli Irlannin vapaaehtoisjoukkojen sotilaallisen toiminnan johtaja vuonna 1914. Seuraavana vuonna hän istui jo IRB:n korkeimmassa neuvostossa sekä salaisessa sotilasneuvostossa, joka alkoi suunnitella kansannousua ensimmäisen maailmansodan aikana.

Pearse valittiin kirjoittajan- ja puhujanlahjojensa ansiosta Thomas J. Clarken myötävaikuituksella tulevan kansannousun johtohahmoksi. Pearse antoi vähän ennen pääsiäiskapinan alkua käskyn kaikille Irlannin vapaaehtoisjoukoille läpi Irlannin aloittaa aseelliset iskut brittejä vastaan pääsiäissunnuntaina 1916, mikä muodostui pääsiäiskapinan lähtölaukaukseksi. Kun Eoin MacNeill, Irlannin vapaaehtoisjoukkojen esikunnan johtaja, sai kuulla kapinaa suunniteltavan ilman luvattuja aseita Saksasta, hän julkaisi sanomalehdessä perumismääräyksen, mistä johtuen Pearsen piti siirtää kapinan alku seuraavalle päivälle. Huonon tiedonkulun vuoksi tämä kuitenkin rajasi kapinaan osallistuvien määrää huomattavasti. Ilman MacNeillia sotilasneuvosto tarvitsi toisen ottamaan Irlannin väliaikaishallituksen presidentin ja aseellisten joukkojen ylipäällikön arvonimen. Karismaattisena ja tunnettuna hahmona sekä synnynnäisenä johtajana virkaan valittiin Pearse, vaikka myös Thomas Clarkea harkittiin.

Kun pääsiäiskapina viimein puhkesi pääsiäsmaanantaina 24. huhtikuuta 1916 yhden päivän lykkäyksen jälkeen, Pearse julisti Irlannin tasavallan perustetuksi Dublinin pääpostitoimiston portailta. Monen päivän taistelemisen jälkeen tuli ilmi, että voitto olisi mahdoton saavuttaa. Tällöin kapinalliset antautuivat Pearsen johdolla. Pearse, tämän veli ja 14 muuta tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin ampumalla. Roger Casement, IRB:n johtaja, joka oli yrittänyt huonolla menestyksellä värvätä irlantilaissyntyisiä vankeja Saksassa, hirtettiin Lontoossa saman vuoden elokuussa.[1] Thomas Clarke, Thomas MacDonagh ja Pearse teloitettiin ensimmäisinä aamulla 3. toukokuuta 1916. Pearse oli kuollessaan 36-vuotias.

Jälkimaine

Myöhemmin Michael Collins kirjoitti kriittisessä valossa Pearsesta verraten tätä James Connollyyn: ”Pearsesta ja Connollystä ihailen enemmän jälkimmäistä. Connolly oli realisti, Pearse täydellinen vastakohta… Olisin seurannut Connollyä läpi helvetin, jos sellainen toiminta olisi ollut tarpeellista. Mutta rehellisesti sanottuna epäilen, olisinko seurannut Pearsea – en ilman empimistä ainakaan”. Irlantilaisten elämäkertojen kirjoittaja Ruth Dudley Edwards, jolla oli vahvoja sympatioita Oranialaisveljeskuntaa kohtaan, totesi Pearsesta: ”Pearsella ja tämän kollegoilla ei ollut valtuuksia, ainoastaan luulo, että heidän arvostelukykynsä oli valtaväestön arvostelukyvyn yläpuolella ja siten oikeutti heidät käyttämään väkivaltaa”.

Irlannin entinen pääministeri Bertie Ahern kuvaili Pearsea yhdeksi sankareistaan ja esikuvistaan ja kertoi myös pitäneensä Pearsen kuvaa työpyöydällään.

Pearsen entinen koulu, St. Enda’s Rathfarnhamissa Dublinista etelään, on nykyään Pearse-museo.

Oliko Pearse Irlannin tasavallan presidentti?

Pearsen muodollisesta asemasta kiisteltiin laajasti pääsiäiskapinan jälkeen. Hänen johtamansa hallitus kutsui itseään tilapäiseksi. Thomas Clarken vaimo väitti myöhemmin omaelämäkerrassaan, että pääsiäiskapinan johtajat pitivät presidenttinä Clarkea eikä Pearsea. Clarken nimi on myös ylimmäisenä pääsiäisjulistuksessa. Emmet Clarke, Tom Clarken poika, kutsui myöhemmin koolle eloonjääneet pääsiäiskapinan johtajat näiden vapautumisen jälkeen. Eräs korkea-arvoinen henkilö kysyi rouva Clarkelta ja tämän pojalta kuka teki Pearsesta presidentin? Pearsen vastustajat syyttivät häntä siitä, että tämä oli kutsunut joukot koolle kutsuen itseään presidentiksi. Väite, että Pearse olisi käyttänyt rooliaan väärin ja virheellisesti esiintyy ainoastaan toisarvoisissa asiakirjoissa,selvennä mutta ei itsenäisyysjulistuksessa, jossa käytettiin termiä ”tilapäishallituksen presidentti” (President of the Provisional Government) eikä "Irlannin presidentti". "President of the Government" (hallituksen puheenjohtaja) tarkoittaa pääministeriä, ei valtion presidenttiä. Pearse ja tämän kollegat myös keskustelivat siitä pitäisikö prinssi Joachimista, Saksan keisarin nuorimmasta pojasta tulla Irlannin edustuksellisen monarkian johtaja, jos keskusvallat voittaisivat ensimmäisen maailmansodan. Tämä osoittaa, että he odottivat Irlannin valtiollisten asioiden järjestämisen lykkäytyvän sodan päättymiseen saakka.

Kun vuoden 1918 vaaleissa ylivoimaisen voiton saanut Sinn Féin muodosti itsenäisen Irlannin parlamentin Dáil Éireannin, sen pöytäkirjan ensimmäisessä kohdassa Patrick Pearse nimettiin Irlannin ensimmäiseksi presidentiksi.

Pearsen kirjoitukset
Pearsen patsas Traleessa Kerryn kreivikunnassa

Pearse kirjoitti tarinoita iiriksi ja englanniksi, hänen tunnetuin englanninkielinen runonsa on ”The Wayfarer”. Hän kirjoitti myös allegorisia näytelmiä iiriksi joihin lukeutuvat muun muassa The King, The Master ja The Singer. Hänen iirinkielisiä novellejaan ovat muun muassa Eoghainín na nÉan, Íosagán, Na Bóithre ja An Bhean Chaointe. Suurin osa hänen ideoistaan koulutuksen suhteen tulee esille hänen kuuluisassa The Murder Machine -esseessään. Hän kirjoitti myös lukuisia poliittisia ja kielellisiä kirjoituksia kuten The Coming Revolution ja The Ghost.

Levottomuuksien puhjetessa Pohjois-Irlannissa vuonna 1969 Pearsen kirjallinen perintö yhdistettiin IRA:han ja sen aatteisiin. Monet historioitsijat ovat kritisoineet Pearsea jälkikäteen vihan ja väkivallan lietsomisesta. Pohjois-Irlannin tapahtumat olivat kuitenkin Pearsen kirjoitusten irvikuva ja sotivat hänen ideologiaansa vastaan.

Yksityiselämä

Pearsen henkilökohtaisesta elämästä ei tiedetä paljoakaan, mutta siitä on spekuloitu sitäkin enemmän. Osa hänen runoistaan sekä se, että hänellä ei ollut elämänsä aikana yhtään tunnettua romanssia naisten kanssa, on herättänyt keskustelua mahdollisesta homoseksuaalisuudesta. Sama huhu kiersi jo Pearsen omana elinaikana. Kysymys Pearsen seksuaalisuudesta on edelleenkin kiistanalainen, sillä hänen homoseksuaalisuudestaan tai heteroseksuaalisuudestaan ei ole minkäänlaisia todisteita. Erään tarinan mukaan Pearsella oli rakkaussuhde nuoreen naiseen nimeltä Eveleen Nicholls (Eibhlin Nic Niocaill), joka menehtyi hukkumalla, minkä seurauksena Pearsen sydän särkyi täysin eikä hän pystynyt enää rakastumaan. Tarina muistuttaa pitkälti tarinaa Abraham Lincolnin seksuaalisuudesta. Toisin kuin Lincolnin tapauksessa, jossa vastaavaa naista ei ollut olemassa, Eveleen Nichollsin olemassaolosta on todisteita. Todisteita romanssista ei kuitenkaan ole löytynyt vaikka Nicolls olikin Pearsen hyvä ystävä. Historioitsija, uusunionisti ja Ulsterin unionistipuolueen neuvonantaja Ruth Dudley Edwards on kirjoittanut Pearsen elämäkerran, jossa päädyttiin siihen lopputulokseen, että Pearse oli lähes varmasti piilevä homoseksuaali. Tosin Edwardsin puolueettomuus on kyseenalaistettu.

Patrick Pearsen äiti Margaret Pearse toimi edustajana Dáil Éireannissa 1920-luvulla. Patrickin sisko Margaret M. Pearse toimi myös edustajana Dáil Éireannissa ja senaattorina.

Lähteet
  1. Torbacke, Jarl: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 16: Ensimmäinen maailmansota, s. 154-155. Suomentanut Eskelinen, Heikki. Otava, 2004. ISBN 951-1-09277-4.
    • Tim Pat Coogan, Michael Collins, Hutchinson, 1990.
    • Ruth Dudley Edwards, Patrick Pearse: the Triumph of Failure London: Gollancz, 1977.
    • F. S. L. Lyons, Ireland Since the Famine, Collins/Fontana, 1973.
    • Dorothy Macardle, The Irish Republic, Corgi, 1968.
    • Arthur Mitchell & Padraig Ó Snodaigh, Irish Political Documents 1916–1949, Irish Academic Press 1985.
    • Mary Pearse, The Home Life of Padraig Pearse. Cork, Mercies 1971.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.