Pat Garrett

Patrick Floyd Jarvis "Pat" Garrett (5. kesäkuuta 1850 – 29. helmikuuta 1908) oli yhdysvaltalainen biisoninmetsästäjä, baarinpitäjä, karjatilallinen, tullijohtaja ja oikeudenpalvelija.

Pat Garrett
Pat Garrettin muotokuva Emerson Houghin kirjassa The Story of the Outlaw (1907).
Pat Garrettin muotokuva Emerson Houghin kirjassa The Story of the Outlaw (1907).
Henkilötiedot
Syntynyt5. kesäkuuta 1850
Chambersin piirikunta Alabama
Kuollut29. helmikuuta 1908
Las Cruces (New Mexico)
Ammatti metsästäjä, tilallinen, tullijohtaja oikeudenpalvelija
Muut tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Garrett tunnetaan siitä, että hän ampui Billy the Kidin pimeässä huoneessa 14. heinäkuuta 1881 Fort Sumnerissa New Mexicossa.[1]

Hän kirjoitti yhteistyössä Marshall Ashmun Upsonin kanssa Billy the Kidin elämästä kertovan kirjan. The Authentic Life of Billy the Kid oli suureksi osaksi Upsonin mielikuvituksen tuotetta, ja se vakiinnutti monet epätotuudet pitkiksi ajoiksi.[2]

Elämäkerran kirjoittaja Leon C. Metz on esittänyt, että Garrettin ensimmäinen puoliso oli nimeltään Juanita Gutiérrez, joka olisi ollut toisen puolison, Apolinaria Gutiérrezin, sisar. Vihkitodistusta ei ole löydetty, mutta todennäköisesti ensimmäisen puolison nimi oli Juanita Martínez, jonka hän nai vuonna 1879. Juanita Martínez kuitenkin kuoli pian. Garrett meni naimisiin Apolinaria Gutiérrezin kanssa 14. tammikuuta 1880. He saivat yhteensä kahdeksan lasta. [3][4][5]

Pat Garrett ammuttiin helmikuussa 1908 Las Crucesin lähistöllä.

Lapsuus ja nuoruus

Pat Garrett syntyi Chambersin piirikunnassa Alabamassa. Hän varttui Louisianassa, minne perhe oli muuttanut isän hankkimalle puuvillaplantaasille Patin ollessa 3-vuotias. Äiti Elizabeth Ann Jarvis oli mennyt naimisiin John Lumpkin Garrettin kanssa ilmeisesti Georgiassa, ja heille syntyi yhteensä kahdeksan lasta.[6]

Tarkkoja tietoja ei ole siitä, millä tavalla Pat osallistui vanhempiensa plantaasin liiketoimiin. Tiedetään, että hän oli mukana puuvillapelloilla ja työskenteli plantaasin kaupassa.[7] Pat Garrett kasvoi suhteellisen etuoikeutetussa maailmassa. Isä John Garrett oli orjanomistaja. Orjat huolehtivat tilan taloustöistä, peltojen viljelystä ja sadonkorjuusta.[8]

Pat Garrettiin koulusivistyksestä on vähän tietoja. Osavaltion koulutusjärjestelmä oli liittovaltion huonoimpia. Hän oli kuitenkin luku- ja kirjoitustaitoinen. Garrett ei olisi voinut toimia kahden piirikunnan seriffinä eikä tullijohtajana, jos hän olisi ollut lukutaidoton.[7] Jo varhain elämässään hän alkoi kyseenalaistaa vallitsevan uskonnon. Garrettia on luonnehdittu agnostikoksi.[9]

Sisällissodan jälkeen John Garrett menetti orjansa. Federalistit takavarikoivat osan puuvillasta. Tila velkaantui, ja John Garrettin alkoholinkäyttö lisääntyi. Äiti Elizabeth kuoli 37-vuotiaana maaliskuussa 1867 ja isä John noin 46-vuotiaana helmikuussa 1868. Isän kuoltua velkaantunut tila myytiin. Pat ja hänen sisaruksensa muuttivat Margaret-sisaren ja tämän miehen luokse asumaan.[10][11]

Biisoninmetsästäjänä Texasissa

19-vuotiaana hän muutti Texasiin, ensin Dallasiin ja sieltä Lancasteriin, jossa hän työskenteli maanviljelijänä. Myöhemmin hänestä tuli biisoninmetsästäjä.[12]

Marraskuussa 1876 Fort Griffinin lähistöllä hän riitaantui metsästäjakaverinsa Joe Briscoen kanssa. Välienselvittely päättyi Briscoen kuolemaan Garrettiin ammuttua häntä kiväärillä.[13][12]

Garrett tuhlasi ansioitaan uhkapeleihin muun muassa Dodge Cityssä ja St. Louisissa. Hän kertoi vuosia myöhemmin tavanneensa Bat Mastersonin Dodgessa.[14]

Helmikuussa 1877 comanche-päällikkö Nigger Horse (Black Horse; Tu-ukumah[15]) ja hänen soturinsa tuhosivat Garrettin ja hänen metsästyskaverinsa Willis Skelton Glennin leirissä olleet 800 biisoninnahkaa ja varastivat hevoset. Kukaan metsästäjistä ei ollut paikalla hyökkäyksen aikana. Kun Glenn näki, mitä oli tapahtunut, hän vannoi kostoa.[16]

Toukokuussa 1877 comanchet hyökkäsivät toisen kerran Garrettin ja Glennin leiriin. Glenn pääsi pakenemaan. Yksi hyökkääjistä oli Herman Lehmann, ”valkoinen intiaani”, jonka apachet olivat siepanneet lapsena Texasissa ja myyneet comancheille. Comanchet silpoivat ja polttivat leirissä olleet biisoninnahkat. Garrett oli ollut hyökkäyksen aikana metsästämässä. Garrett suhtautui realistisesti intiaanien hyökkäykseen ja halusi unohtaa sen.[17]

Vuonna 1892 Skelton Glenn vaati lähes 15 000 dollarin korvauksia valtiolta. Glennin mukaan comanchet olivat rikkoneet rauhansopimuksen hyökkäämällä leiriin. Glenn pyysi Garrettia todistamaan asiassa. Vuonna 1899 Garrett teki käytännössä lopun Glennin vaatimuksesta todistamalla, että leiriin oli hyökätty, mutta tuhotun tavaran arvo oli ollut alle 1000 dollaria. Asian käsittely pitkittyi. Useita vuosia myöhemmin Glenn halusi osoittaa oikeudelle Garrettin olleen patologinen valehtelija. Lopulta Glennille määrättiin 4150 dollarin vahingonkorvaus.[18]

Työura

Lincolnin piirikunnan seriffinä

Helmikuussa 1878, 27-vuotiaana, hän muutti Fort Sumneriin Lincolnin piirikuntaan. Vuosi 1878 oli Lincolnin piirikunnan sodan ratkaisevin vuosi. Lincolnissa hän sai kutsumanimen ”Juan el Largo”, koska oli lähes kaksi metriä pitkä.[19] Garrett työskenteli ensin Pete Maxwellin tilalla. Maxwellin sisar Paulita Maxwell muisteli myöhemmin: ”Hän oli huoleton, miellyttävä mies, hyvä tarinankertoja ja täynnä kuivaa huumoria. Hän piti seurassa juomisesta ja oli hyvä pelaamaan pokeria ja kolmen kortin montea.”[20]

Garrett riitaantui Maxwellin kanssa ja lähti Maxwellin tilalta jotakuinkin kesällä 1878. Hän piti saluunaa ja noin kuukauden ajan lihakauppaa. Baarissa työskennellessään hän tapasi lainsuojattomia miehiä ja epäilemättä myös William H. Bonneyn. Ei ole näyttöä kuitenkaan siitä, että Garrett olisi ollut Billy the Kidin läheinen ystävä.[21][22] Garrett kertoi ystävälleen James E. Slighille, että kun hän tunsi Kidin, he eivät olleet ystäviä eivätkä vihollisia: "Hän pitää huolta omista asioistaan ja minä omistani. Hän vierailee vaimoni suvun luona joskus, mutta ei koskaan tule käymään minun luonani. En halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, ja hän tietää sen. Hän tietää, että hänen ei tarvitse pelätä minua, kunhan vain ei häiritse minua eikä asioitani."[23]

Vuonna 1880 Garrett päätti asettua ehdokkaaksi Lincolnin seriffin virkaan. Hänellä oli ajatuksena saada kuriin seudun karjavarkaat ja hän sai tukea pyrkimyksilleen suurilta karjatilallisilta, kuten John Chisumilta. Hän lähti Roswelliin, jossa hän liehitteli äänestäjiä. Garrettin vastaehdokkaana oli George Kimbrell, joka toimi seriffinä George Peppinin jälkeen. Peppin puolestaan oli ollut seriffi William J. Bradyn seuraaja. Brady oli surmattu väijytyksessä Lincolnissa aprillipäivänä 1878.[24][25]

Roswellissa Garrett teki ahkeraa vaalityötä erityisesti alueen espanjalaisperäisen väestön keskuudessa. Näin teki myös Kimbrell. Marraskuun 2. päivänä 1880 Garrett valittiin Lincolnin seriffiksi. Kimbrell nimitti hänet heti apulaisseriffiksi, vaikka seriffin virkaan hän astui virallisesti vasta tammikuussa 1881.[26]

Billy the Kid tuomittiin hirtettäväksi oikeudenkäynnissä huhtikuussa 1881 La Mesillassa. Hänet luovutettiin Pat Garrettille Fort Stantonissa 21. huhtikuuta. Koska Lincolnissa ei ollut kunnon vankilaa, Billy the Kid sijoitettiin entiseen Dolanin kaupparakennukseen, joka toimi oikeustalona. Garrettilla oli toimisto talon toisessa kerroksessa.[27]Garrett kirjoitti kirjassaan Authentic Life:


»Niiden muutaman päivän aikana, jolloin Kid oli vankeudessa, minulla oli useita keskusteluja hänen kanssaan. Hänellä näytti olevan vakuuttavantuntuinen puolustus kaikkiin niihin rikoksiin, joista häntä syytettiin, paitsi ehkä Carlylen tappamiseen.[28]»

»Hän ei kohdistanut vihamielisyyttä minuun, vaikka olin ollut se työkalu, joka oli tuonut hänet oikeuden eteen...»

»Mitä tulee hänen vartijoihinsa, hän luotti suuresti Belliin ja näytti pitävän Bellistä paljon. Bell ei ollut millään tavalla tekemisissä Lincolnin piirikunnan sodan kanssa eikä hänellä ollut katkeruutta tai vanhaa kaunaa Kidiä kohtaan...»

»Olingerin suhteen asianlaita oli täysin toinen. Viime vuosien anarkian aikana hän ja Kid olivat olleet taistelun vastakkaisilla puolilla. Kid oli tappanut Bob Beckwithin, Olingerin sydänystävän, kolmen päivän taistelun lopulla Lincolnissa. Samalla tavoin Kid syytti Olingeria ystäviensä tappamisesta. Näiden kahden välillä vallitsi molemminpuolinen viha, eikä kumpikaan yrittänyt salata vastenmielisyyttään toista kohtaan.[29]»


Kid pakeni oikeustalosta 28. huhtikuuta Garrettin ollessa käymässä Las Tablasissa ja White Oaksissa. Paon jälkeen Garrett sai kuulla lukuisia viestejä Billy the Kidin oleskelusta ja piilopaikoista Fort Sumnerin alueella, mutta hän ei voinut uskoa Kidin jääneen New Mexicoon. Tavanomaiseen järjestelmälliseen tapaansa Garrett tunnusteli maaperää. Hän lähetti tiedustelukirjeen Manuel Brazilille Taibaniin. Manuel Brazilin aavistus siitä, että Kid todella oleskeli Fort Sumnerissa ja apulaisseriffi John W. Poelle kerrotut vihjeet saivat Garrettin lähtemään vanhalle linnakkeelle Poen kanssa. Roswellista mukaan lähti Thomas C. ”Kip” McKinney. Toisin kuin Garrett, Poe ja McKinney eivät tunteneet Fort Sumneria eivätkä sen asukkaita. Garret apulaisineen asettuivat hedelmätarhaan tarkkailemaan. Myöhään illalla he kuulivat ääniä ja näkivät miehen nousevan maasta. Vasta myöhemmin Garrett sai tietää, että mies oli Billy the Kid. Garrett jätti apulaisseriffit Pete Maxwellin talon kuistille ja meni keskustelemaan Maxwellin huoneeseen. Kid saapui talolle veitsi kädessään; hän oli noutamassa ruoaksi lihaa Maxwelliltä. Huomattuaan Poen Kid perääntyi talon kuistille pistooli kädessään ja tiedusteli samalla espanjaksi useasti Poen henkilöllisyyttä. Tultuaan Maxwellin huoneeseen Kid kysyi Maxwellilta, keitä ulkona olevat miehet ovat. Samalla hän huomasi huoneessa olevan toisen henkilön. Maxwell tunnisti Kidin ja Garrett ampui kuolettavasti.[27]

Huhtikuussa 1881 kuvernööri Lew Wallace oli julkaissut 500 dollarin palkkion Billy the Kidin kiinnisaamisesta. Viisi päivää Kidin kuoleman jälkeen Garrett oli Santa Fessä noutamassa palkkiota. Virkaatekevä kuvernööri William G. Ritch päätti harkinnan jälkeen, että Wallacen palkkiotarjous ei ollut laillinen ja kieltäytyi maksamasta. Yleinen mielipide tuki vahvasti Garrettin palkitsemista. Garrettin palkitsemiseksi alettiin kerätä rahaa. Keräyksen tuottoa ei koskaan julkistettu, mutta hyvin todennäköisesti se ylitti 3000 dollaria. Helmikuussa 1882 territorion kansanedustus myönsi lopulta Garrettille kuvernööri Wallacen lupaaman palkkion. Lisäksi John Chisumin sanotaan lahjoittaneen 1000 dollaria. Asianajaja Albert J. Fountain myönsi Garrettille kultaisen seriffintähden.[30][31]

Viikko Billy the Kidin kuoleman jälkeen Garrett uhkasi erota Lincolnin piirikunnan seriffin virasta. Työ oli hänestä huonosti palkattua, ja hän oli kokenut saavansa liian vähän tukea kansalaisilta. Hän kertoi, että oli pysynyt virassaan, koska oli halunnut nähdä Kidin tapauksen loppuun asti. Todennäköisesti tapahtumat Maxwellin makuuhuoneessa, jossa Kid sai surmansa, vaikuttivat Garrettin yllättävään eroilmoitukseen. Virkakautensa lopulla hän ilmoitti tukevansa apulaisensa John W. Poen valintaa seuraajakseen. [32]

Kirja Billy the Kidistä
The Authentic Life of Billy the Kid (1882)

Päätettyään kautensa Lincolnin seriffin virassa Garrett muutti Roswelliin, jossa hän ystävystyi Marshall Ashmun ”Ash” Upsonin kanssa. Upson muutti asumaan Garrettin luokse elokuussa 1881. Journalisti Upson oli saapunut Roswellin pikkukylään 1870-luvun puolivälissä postimestariksi. Ash Upson oli tuntenut Billy the Kidin, vaikka tuskin hyvin läheisesti, ja tiesi Kidin tekemisistä.[33][34]

Billy the Kidin kuolemaan johtaneiden olosuhteiden takia Garrett huomasi olevansa kritiikin kohteena: hän oli ampunut Kidin ilman varoitusta Kidin ystävän pimeässä makuuhuoneessa – lisäksi puhuttiin, että Kid oli ollut aseeton. Garrett, joka arvosti henkilökohtaista mainettaan, tunsi omantunnonvaivoja.[35] Eräs Garrettin arvostelijoista oli Deluvina Maxwell, joka oli Pete Maxwellin talouden navajo-palvelija. Deluvina oli erityisesti pitänyt Kidistä.[36]

Garrett päätti kirjoittaa kirjan, jossa voi antaa oman käsityksensä polemiikkiin. Kirja ilmestyi maaliskuussa 1882. Vaikka Garrett ilmoitti kirjan johdannossa, että hänen kertomuksensa oli vastaus Billy the Kidiä käsittelevien vähäpätöisten taskukirjojen virheellisyyksille, kirjan ensimmäinen puolisko erosi niistä hyvin vähän.[37]Useimmat tutkijat ovat yleensä sitä mieltä, että ajoittain hyvin melodramaattisen kirjan ensimmäiset viisitoista kappaletta kirjoitti Ash Upson. Kirjan lopuissa kahdeksassa kappaleessa kuvataan niitä tapahtumia, joihin Garrett itse osallistui, ja niitä pidetään Garrettin kirjoittamina.[38][39][40] Historiantutkija Frederick Nolanin mukaan myös Garrett eräissä kohdissa, kuten kertoessaan viimeisen yön tapahtumista Fort Sumnerissa, kirjoitti oman esityslistansa mukaisesti ja peitteli ahkerasti omia puutteitaan. Kirjan nimeksi tuli The Authentic Life of Billy, The Kid, The Noted Desperado of the Southwest, Whose Deeds of Daring and Blood Have Made His Name a Terror in New Mexico, Arizona and Northern Mexico. Kirja ei myynyt hyvin, päinvastoin. Huonosta menestyksestä huolimatta Garrett oli sanonut sanottavansa. Kirjasta tuli myöhemmin menekkiteos, mutta Garrett ja Upson eivät ehtineet nauttia tekijänoikeustuloista.[41][42][43]

Tutkija John-Michael Riveran mukaan Garrettin ja Upsonin kertomuksessa Billy the Kid ja newmexicolaiset kuvataan roistoina, jotka ovat tehneet vääryyttä yhteiskuntaa ja demokraattista kehitystä vastaan lännessä; Billy the Kid täytyy pysäyttää, jotta laki voidaan saattaa taas voimaan ja jotta Yhdysvallat voi jatkaa siirtomaavaltaansa New Mexicossa. Sekä Garrett että Upson olivat sotkeutuneet Santa Fe Ringiin, Garrett asiamiehenä ja Upson Murphy–Dolan-ryhmän kannattajana. Lisäksi Upson oli valittu Lincolnin piirikunnan postimestariksi Murphy–Dolan-ryhmän tuella. Kuvaamalla Billy the Kidin murhaavana roistona Garrett ja Upson edistivät työnantajiensa ja poliittisten suosijoidensa etuja. [44]

Elokuussa 1882 Garrett tapasi Albuquerquessa Billy the Kidin veljen Joseph Antrimin, joka asui Trinidadissa Coloradossa ja oli uhkapelien ammattilainen. Sanomalehti oli aiemmin kirjoittanut artikkelissaan, että Antrim uhkasi tappaa Garrettin kostoksi veljensä kuolemasta. Tapaaminen ei johtanut aseelliseen yhteenottoon. Garrett ja Antrim keskustelivat pitkään. Seuraavana aamuna Garrett kertoi sanomalehden reportterille, että Antrimilla ei ollut pahaa tahtoa lainvalvojaa kohtaan. Garrett ilmoitti tehneensä Billy the Kidin tapauksessa vain velvollisuutensa, joka oli edellyttänyt surmaamisen. Keskustelun jälkeen Antrim ja Garrett olivat eronneet, eivätkä he koskaan enää tavanneet.[45][46]

Ratsupoliisina Pannunvarressa, maanviljelijänä Roswellissa ja hevostilallisena Uvaldessa
Pat Garrett (toinen oik.) Roswellissa vuonna 1887.

Vuonna 1883 Garrett osti karjaa yhdessä Lincolnin piirikunnan seriffin John W. Poen kanssa. Garrett omisti tilan Fort Stantonin lähellä. Seuraavana vuonna hän otti vastaan suurten karjatilallisten tarjouksen organisoida ryhmä ratsupoliiseja. Toiminnan laillisuus varmistettiin Texasin kuvernööriltä. Noin yhdeksän miestä käsittävän ryhmän (LS Rangers) tarkoituksena oli työskennellä karjafarmareiden suojelijoina Texasin ja New Mexicon rajalla Pannunvarressa (Panhandle). Tänä aikana Garrett myös toimeenpani Texasin kuvernöörin kuulutuksen, joka kielsi siviilihenkilöiltä revolvereiden kannon. Garrett kiersi miestensä kanssa karjan kokoonajoleireissä riisumassa karjapaimenia aseista. Garrett sanoutui irti, kun hän huomasi, että hänen odotettiin tappavan pahimmat rosvot, eikä pidättävän heidät.[47][43]

Kesällä 1885 hän pääsi skotlantilaissyntyisen Brandon C. Kirbyn asiamieheksi auttamaan Kirbyä maiden ja karjan hankinnassa. Garrettista tuli Kirbyn omistaman Angus VV -nimisen tilan päällikkö viiden vuoden sopimuksella, mutta erimielisyyksien takia hän erosi jo seuraavana vuonna.[48]

Garrett vetäytyi Roswellin kotiinsa ja panosti maanviljelyyn. Kuivan ilmaston takia hän osti olemassaolevia kastelukanavia ja rakennutti uusia. Hän uskoi, että strategisesti sijoitetuilla padoilla ja kanavilla koko Pecos Valley voitaisiin muuttaa ”Eedenin puutarhaksi”. Garrettin tila oli yksi laakson arvokkaimmista.[49]

Pat Garrettin seuraava aikomus oli päästä Chavesin piirikunnan ensimmäiseksi seriffiksi vuonna 1890. Garrett ja hänen entinen ystävänsä John W. Poe olivat riitaantuneet, mikä oli johtanut heidän väliensä viilentymiseen. John W. Poe ilmoitti julkisesti tukevansa toista ehdokasta virkaan, ja Garrett hävisi vaalit.[50]

Vuotta aiemmin 1889 Garrett oli Uvaldessa Texasissa onnistunut eräässä keinokastelukanavaan liittyvässä kaupassa. Hän kertoi puolisolleen, että tienaisi 20 000 dollaria sopimuksesta. Koska Garrett halusi päästä eroon New Mexicosta, hän otti perheensä mukaansa ja muutti Uvaldeen 13. huhtikuuta 1891. Ash Upson jäi Roswelliin hoitamaan yhteisiä intressejä, mutta seurasi vuoden päästä Garrettia Texasiin ja asui samassa taloudessa. Uvaldessa Garrettin pääasiallinen liiketoimi oli hevosten kasvatus. San Antoniossa ilmestyneessä sanomalehdessä hän oli ”hevosmies Uvaldesta” – Billy the Kidiä ei mainittu. Uvalden vuosinaan Garrett kärsi sekä henkilökohtaisia että taloudellisia tappioita.[51][52]

Vuonna 1890 Garrettilla oli neljä lasta. Garrettin suhteista lapsiinsa tiedetään vähän. Vuonna 1885 syntynyt Elizabeth oli sokea. Elizabethista tuli Garrettin tunnetuin ja kuuluisin lapsi. Elizabeth Garrett sävelsi ja sanoitti New Mexicon osavaltiolaulun ”O, Fair New Mexico”.[53]

Albert J. Fountainin katoaminen

New Mexicon poliitikoilta kantautui viestejä, joissa Garrettia kehotettiin ottamaan vastaan Doña Anan piirikunnan seriffin virka. Tuomari Albert J. Fountain, joka oli toiminut myös Billy the Kidin asiamiehenä, ja hänen 8-vuotias poikansa Henry olivat kadonneet. Heidät oli luultavasti murhattu White Sandsin ympäristössä. Kuvernööri William T. Thorntonin kutsumana Garrett palasi New Mexicoon helmikuussa 1896 tarkoituksenaan saada kiinni syylliset. Piirikunnan silloinen seriffi teki hyvin vähän tapauksen selvittämiseksi, eikä hän suostunut luovuttamaan paikkaansa Garrettille. Epäiltyinä olivat Oliver Lee, William McNew ja Jim Gililland, jotka olivat Albert J. Fountainin poliittisia vastustajia.[54][55]

Republikaani Albert J. Fountain oli tammikuussa 1896 toiminut syyttäjänä oikeustapauksessa, jossa Lincolnin piirikunnan suuri valamiehistö syytti 32 karjatilallista karjavarkaudesta. Syytettyjen tilallisten joukossa oli demokraattisen puolueen edustajan ja entisen lainsäätäjän Albert Bacon Fallin useita liittolaisia. Fall oli Fountainin poliittinen vihollinen, ja he olivat olleet toistensa vastaehdokkaita 1888 ja 1890. Fountain oli puolustanut vahvasti New Mexicon asemaa itsenäisenä osavaltiona ja ajanut ehdotusta läpi. Fall oli vastustanut ja johtanut ehdotetun osavaltion perustuslain vastaista kamppailua. Vuonna 1890 äänestäjät olivat hylänneet perustuslain.[56][57]

Kuvernööri pyysi Garrettin avuksi Pinkertonin etsivätoimiston. Garrett piti Pinkertonin toimia enemmän haitallisina kuin hyödyllisinä. Toukokuussa kuvernööri Thornton kutsui Pinkertonin pois tutkinnasta. Garrett nimitettiin lopulta elokuussa 1896 Doña Anan piirikunnan seriffiksi. Fountainin tapauksen tutkinta ei edistynyt. Toukokuussa 1899 Oliver Lee ja Jim Gililland olivat oikeudessa syytettyinä murhasta. Garrett uskoi vakaasti, että he olivat syyllisiä, mutta heidät vapautettiin. Oliver Leestä tuli myöhemmin senaattori. Albert ja Henry Fountainin ruumiita ei koskaan löydetty.[56][58]

Välikohtaus Bill Coxin tilalla

Lokakuussa 1899 Greerin piirikunnan seriffi George Blalock pyysi Garrettilta apua karkulaisen kiinniotossa. Norman Newman oli vuotta aiemmin tappanut seriffi Blalockin kumppanin. Newman käytti nimeä Billy Reed ja piilotteli W. W. ”Bill” Coxin karjatilalla, jossa hän työskenteli kokkina. Molemmat seriffit ja Garrettin apulainen José Espalín lähtivät suorittamaan pidätystä Coxin tilalle. Newman ja seriffit ajautuivat käsirysyyn. Lopulta Espalín ampui Newmania selkään. Kuolemansyyntutkimus vapautti kaikki kolme lainvalvojaa rikkomuksesta. Tapahtuma ei lähentänyt Garrettia ja Coxin perhettä. Coxin raskaana oleva puoliso oli ollut läsnä tappelun aikana. Puolison veli Print Rhode uhkasi tappaa Garrettin siihen paikkaan.[59]

Tullijohtajana El Pasossa

Garrett olisi mahdollisesti saanut pitää Doña Anan piirikunnan seriffin työnsä loppuelämänsä ajan, mutta hän päätti olla pyrkimättä jatkoon. Hänen virkakautensa päättyi 31. joulukuuta 1900.[60]

Garrett kiinnostui El Pason tullijohtajan avoinna olevasta virasta Texasissa. Garrettin valintaa vastustettiin. Presidentti Theodore Rooseveltilla oli heikkoutena nimittää taitavia aseenkäyttäjiä ja lännen ihmisiä tärkeisiin hallinnollisiin asemiin.[61] Garrett nimitettiin tullijohtajaksi 20. joulukuuta 1901 Valkoisessa talossa pidetyssä tapaamisessa. El Pasossa, joka sijaitsi noin 40 mailin päässä Las Crucesista, hän oli prameileva hahmo ja hänestä tuli yksi paikkakunnan tunnetuimmista ihmisistä. Tyylikkään pukeutumisensa takia hän sai kutsumanimen ”dandy sheriff”.[62][61]

Tullijohtajana hänellä ei ollut samanlaista autonomiaa kuin aiemmin seriffinä toimiessaan. Poliittisesti herkät Washingtonin virkamiehet seurasivat hänen jokaista liikettään. Garrettin nimitys, toimintatavat ja käyttäytyminen tullijohtajana herättivät paljon arvostelua. Huhtikuussa 1905 Garrett osallistui presidentti Rooseveltin kutsumana kokoukseen San Antoniossa. Mukaansa hän otti hyvän ystävänsä Tom Powersin, joka omisti El Pasossa saluunan ja peliluolan. Garrett ei kertonut presidentille Powersin olevan uhkapelien ammattilainen. Kun Roosevelt sai myöhemmin tietää asiasta, hän oli suunniltaan. Kahdeksan kuukautta myöhemmin Garrett sai tietää, että presidentti Roosevelt oli päättänyt olla nimittämättä häntä uudelleen. Päätettyään virkansa tullissa Garrett ilmoitti palaavansa New Mexicon tilalleen.[63]

Oikeudenpalvelijana Meksikossa ja kiinteistönvälittäjänä El Pasossa

Tammikuussa 1906 hän oli Santa Rosalíassa (nykyinen Camargo) Meksikossa tutkimassa raakaa tappoa. Meksikon viranomaiset uskoivat, että amerikkalainen tilallinen O. E Finstad oli murhannut lankonsa ja toisen miehen. Garrett päätti omien tutkimustensa perusteella, että meksikolaiset bandiitit olivat hyökänneet Finstadin ja tämän seuralaisten kimppuun. Garrett pyysi suoraan presidentti Rooseveltilta amerikkalaisen hallinnon apua tapauksen selvittämisessa. Meksikon viranomaiset kuitenkin tuomitsivat Finstadin kahdeksitoista vuodeksi kuritushuoneeseen.[64]

Garrett etsi aina kauppaa, jolla hän tienaisi tuhansia dollareita yhdellä kerralla. Garrett ajatteli löytäneensä seuraavan tuottoisan yrityksen: hopeakaivoksen Chihuahuassa. Garrett pyysi ystäväänsä Emerson Houghia mukaan. Hough kuitenkin tiesi Garrettin olevan veloissa lähestulkoon kaikille. Jotkut veloista olivat olleet hoitamatta vuosien ajan. Tullijohtajan palkkaansa hän oli käyttänyt keinotteluun, uhkapelaamiseen ja rahapulassa olevien ystävien auttamiseen.[65]

Elokuun lopulla 1907 Garrettista tuli osakas kiinteistönvälitysfirmassa El Pasossa. Koko tullijohtajakautensa ajan Garrett oli pitänyt perheensä New Mexicossa, joko Las Crucesin talossa tai Black Mountainin tilalla, ja perhe pysyi siellä edelleen. Puoliso Apolinaria vietti pitkiä aikoja yksin kahdeksan lapsen kanssa. Nuorin lapsista, Jarvis, oli vasta kaksivuotias. Garrett tarjosi toistuvasti juomia kaikille käydessään El Pason suosikkisaluunassaan. Öisin hän kulutti aikaa prostituoidun kanssa. Garrett oli omistautunut perheelleen, mutta hän vietti myös toisenlaista elämää.[66]

Kiista Bear Canyonin tilasta

Jesse Wayne Brazel, joka työskenteli Bill Coxille, oli vuokrannut maaliskuussa 1907 Bear Canyonin tilan Garrettin pojalta. Tila sijaitsi muutaman mailin päässä Garrettin Black Mountainin tilasta. Garrett piti Bear Canyonin tilaa omanaan. Kun Brazel toi tilalle 1200 vuohta nautakarjan sijasta, Garrett raivostui. Garrettin naapuri Bill Cox oli antanut rahaa vuohien tuomiseen. Print Rhode oli Brazelin liikekumppani. Garrett yritti oikeudessa mitätöntää vuokrasopimuksen, mutta oikeus hylkäsi Garrettin aloitteen. Pian puhuttiin, että Garrett, Brazel ja Rhode uhkailivat toisiaan. Garrettista tuli entistä riidanhaluisempi.[67]

Garrett halusi päästä eroon karjatilastaan. Carl Adamson ja James B. ”Jim” Miller, joka oli Adamsonin lanko, tarjoutuivat ostamaan Garrettin tilan, jonne Miller suunnitteli tuovansa ostamansa tuhatpäisen karjan. Garrettin pyynnöstä Wayne Brazel suostui luopumaan vuokrasopimuksestaan, kunhan vuohille löytyy ostaja. Koska vuohia olikin useita satoja enemmän, sopimusta ei saatu aikaan. Adamson suostui tapaamaan Garrettin ja Brazelin Las Crucesissa ongelman ratkaisemista varten.[68][69] Adamson matkusti Garrettin tilalle 28. helmikuuta 1908. Seuraavana aamuna Garrett ja Adamson lähtivät tapaamiseen Las Crucesiin.[68]

Kuolema
Sukuhauta Las Crucesissa

Helmikuun 29. päivänä seriffi Felipe Luceron toimistoon syöksyi Jesse Wayne Brazel, joka ilmoitti tappaneensa Pat Garrettin. Brazel pyysi päästä telkien taakse. Lukittuaan Brazelin selliin seriffi sai vahvistuksen tapahtuneesta Carl Adamsonilta, joka oli ollut Brazelin mukana. Lucero, Adamson ja seitsemän kuolemansyyntutkijaa ratsastivat noin seitsemän mailin päähän Las Crucesista ja löysivät Garrettin ruumiin.[70][71]

Wayne Brazel ja Carl Adamson kertoivat seriffille ja kuolemansyyntutkijoille, että Brazel oli ampunut Garrettin itsepuolustukseksi. Adamson kertoi, että hän ja Garrett olivat kohdanneet Brazelin ratsastaessaan Alameda Arroyossa Organ Mountainsin lähellä. He jatkoivat matkaa kolmistaan. Garrett alkoi sättiä Brazeliä vuohista, joita Brazel oli aiemmin tuonut kiistanalaiselle Bear Canyonin tilalle. Adamson oli noussut ratsailta virtsaamaan. Adamsonin mukaan Garrett oli uhannut tainnuttaa Brazelin. Heti sen jälkeen Adamson oli säpsähtänyt meteliä, jota oli seurannut haulikonlaukaus. Tämän jälkeen Adamson näki Brazelin, pistooli kädessä, ampuvan toisen laukauksen. Pat Garrett oli kuollut. Brazel oli kysynyt Adamsonilta, mitä pitäisi tehdä, jolloin Adamson oli pyytänyt häntä antautumaan.[72]

Garrettin ampujan henkilöllisyys ei ole täysin selvinnyt. Oikeudenkäynti kesti vain yhden päivän toukokuussa 1909. Ainoaa silminnäkijää Carl Adamsonia ei kutsuttu todistajaksi. Wayne Brazel todettiin syyttömäksi. Brazel antoi itse ristiriitaisia tietoja osallisuudestaan: joillekin hän vakuutti, että ei ollut tappanut Garrettia, toisille hän väitti painaneensa liipaisinta.[73] Wayne Brazel katosi vuonna 1915 jälkiä jättämättä. Kukaan hänen sukulaisistaan ja ystävistään ei tarkalleen tiedä, mitä hänelle tapahtui. Brazelin pojan Jessen toimeksiannosta asianajaja H.L. McCune teki 1930–luvulla selvityksen, jonka mukaan Brazel kuoli Etelä-Amerikassa Butch Cassidyn ja Sundance Kidin luoteihin.[74][75]

Vuonna 1954 Oliver M. Lee Jr. myönsi, että hänen setänsä Print Rhode oli tappanut Garrettin. Oliver Leen mukaan Garrettin ystävä ja tilanomistaja Bill Cox oli palkannut tappajaksi Jim Millerin. Garrettilla oli ollut velkoja Coxille. Ennen kuin Miller ehti suorittaa tehtäväänsä, Print Rhode ampui Garrettin. Huhupuheiden mukaan Brazel oli tavannut Rhoden reitin varrella ennen kuin hän oli jatkanut matkaansa Adamsonin ja Garrettin kanssa. Koska Rhode oli perheellinen, Brazel otti syyn niskoilleen.[76] Print Rhode muutti Garrettin kuoleman jälkeen Arizonaan, ja hänestä tuli maanviljelijä. Rhode riitaantui naapurissa asuneen sukulaismiehen kanssa ja ampui tämän kuoliaaksi heinäkuussa 1910. Bill Cox ja Oliver Lee tarjoutuivat antamaan rahallista ja oikeudellista apua. Rhode tuomittiin kuitenkin 20 vuodeksi vankeuteen. Bill Coxin vaikutusvalta poliittisissa piireissä johti Rhoden vapauttamiseen vuonna 1913 ja armahtamiseen kolme vuotta myöhemmin. Print Rhode kuoli Texasissa lokakuussa 1942.[77]

Garrettin ystävä J.J. Bush ei pitänyt Jim Milleriä syyllisenä, vaikka kutsuikin tätä ”vehkeilijöiden päälliköksi ja pimeiden töiden suunnittelijaksi”.[78] Miller oli palkkamurhaaja ja häntä epäiltiin ainakin paristakymmenestä murhasta. Bushin mukaan Miller oli kuitenkin varmasti tietoinen siitä, että Garrett tultaisiin tappamaan. Miller ei elänyt niin kauan, että olisi voinut sanoutua irti huhupuheista. Hänet hirtettiin Adassa Oklahomassa huhtikuun lopulla 1909. [78][79][80]

Garrettin ystävät ja omaiset epäilivät salaliittoa. Heidän mukaansa Garrettin kuolema ei ollut tapahtunut Wayne Brazelin ja Carl Adamsonin kuvaamalla tavalla. Ensiksi oli ilmeistä, että myös Garrett oli ollut tapahtumahetkellä virtsaamassa. Toiseksi ampuja, Brazel tai joku muu, oli ampunut Garrettin takaapäin.[81]Garrettin poika Jarvis, joka oli isänsä kuoleman aikaan kolmevuotias, uskoi Bill ja Emmett Isaacsin teoriaan, jonka mukaan Carl Adamson oli ampuja. Emmett Isaacs ei pitänyt Brazelia murhaajana. Isaacsin veljesten mukaan seuraava looginen epäilty oli Adamson.[82] Joulukuussa 1908 Adamson tuomittiin Kiinan kansalaisten salakuljetuksen suunnittelusta Yhdysvaltoihin. Hän valitti päätöksestä New Mexicon korkeimpaan oikeuteen, joka tuomitsi hänet 18 kuukauden vankeusrangaistukseen. Adamson kuoli marraskuussa 1919 Roswellissa.[83]

Lähteet

Viitteet
  1. Robert M. Utley: Billy the Kid: A Short and Violent Life (1989), s. 136, 193
  2. Robert M. Utley (1989), s. 199, 269
  3. Frederick Nolan: The West of Billy the Kid (1998), s. 230
  4. Mark L. Gardner: To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Bill the Kid and Pat Garrett (2011), s. 84, 192, 275
  5. David G. Thomas: Billy the Kid's Grave: A History of the Wild West's Most Famous Death Marker (2017), s. 10-11
  6. Leon C. Metz: Pat Garrett: The Story of a Western Lawman (1973), s. 5
  7. Leon C. Metz (1973), s. 6
  8. Mark Lee Gardner (2011), s. 27
  9. Leon C. Metz (1973), s. 7, 37
  10. Mark Lee Gardner (2011), s. 27-28
  11. Leon C. Metz (1973)
  12. Mark Lee Gardner (2011), s. 28
  13. Bill O'Neal: Encyclopedia of Western Gunfighters (1991), s. 116
  14. Mark Lee Gardner (2011), s. 31
  15. Paul I. Wellman: Death in the Desert: The Fifty Year's War for the Great Southwest (1987), s. 212-14
  16. Leon C. Metz (1973), s. 18
  17. Leon C. Metz (1973), s. 18-20
  18. Leon C. Metz (1973), s. 18-20, 38
  19. Michael Wallis: Billy the Kid: The Endless Ride (2007), s. 234
  20. Mark Lee Gardner (2011), s. 33-35
  21. Michael Wallis (2007), s. 234-35
  22. Mark Lee Gardner (2011), s. 35, 84
  23. Mark Lee Gardner (2011), s. 276-77
  24. Michael Wallis (2007), s. 201-02, 225, 235-36
  25. http://spartacus-educational.com/WWpeppin.htm
  26. Michael Wallis (2007), s. 236
  27. Frederick Nolan (1998), s. 266-83
  28. Pat Garrett: Authentic Life, s.133
  29. Pat Garrett: Authentic Life, s.134
  30. David G. Thomas: Billy the Kid's Grave: A History of the Wild West's Most Famous Death Marker (2017), s. 18-20
  31. Robert J. Stahl: A Petition Requesting the State of New Mexico to Issue an Official Death Certificate Acknowledging the July 15, 1881 Death of William H. 'Billy the Kid' Bonney in Fort Sumner, San Miguel County, Territory of New Mexico, at the Hand of Lincoln County Sheriff Patrick F. Garrett lintvkrqe.files.wordpress.com. 16.2.2015. Arkistoitu 12.11.2017. Viitattu 9.7.2017. (englanniksi)
  32. Mark Lee Gardner (2011), s. 185-86
  33. Mark L. Gardner (2011), s. 182-83
  34. Robert M. Utley (1989), s. 198
  35. Frederick Nolan (toim.):Pat F. Garrett's The Authentic Life of Billy, the Kid (2000), s. XI
  36. Marc Simmons: Stalking Billy the Kid (2006), s. 112
  37. Mark Lee Gardner (2011), s. 182
  38. Mark Lee Gardner (2011), s. 182, 263
  39. Robert M. Utley (1989), s. 199
  40. Frederick Nolan (1998), s. 320
  41. Mark Lee Gardner (2011), s. 184
  42. Frederick Nolan (toim.):Pat F. Garrett's The Authentic Life of Billy, the Kid (2000), s. XII-XIV
  43. Frederick Nolan (1998), s. 295
  44. John-Michael Rivera:The Emergence of Mexican America: Recovering Stories of Mexican Peoplehood in U.S. Culture (2006), s. 128
  45. Mark Lee Gardner (2011), s. 184-85
  46. Howard Bryan: Albuquerque Remembered (2006), s. 130-31
  47. Mark Lee Gardner (2011), s. 188-89
  48. Mark Lee Gardner (2011), s. 189-90
  49. Mark Lee Gardner (2011), s. 190
  50. Mark L. Gardner (2011), a. 191
  51. Mark Lee Gardner (2011), s. 191-93
  52. Leon C. Metz (1983), s. 156
  53. Leon C. Metz (1983), s. 157-58
  54. Bill O'Neal: Encyclopedia of Western Gunfighters (1979), s. 116
  55. Mark Lee Gardner (2011), s. 20, 194-198
  56. Daniel J. Chacón, Steve Terrell ja Staci Matlock: New Mexico is no stranger to crimes committed by officials, but is it worse here than in other states? Santa Fe New Mexican. 27.12.2015. Viitattu 15.5.2017. (englanniksi)
  57. Mark Lee Gardner (2011), s. 194-195
  58. Mark Lee Gardner (2011), s. 198-201, 209-12
  59. Mark Lee Gardner (2011), s. 213-15
  60. Mark Lee Gardner (2011), s. 217-18
  61. William A. Keleher (2008), s. 86
  62. Mark Lee Gardner (2011), s. 218-19
  63. Mark Lee Gardner (2011), s. 220, 222-23, 224
  64. Mark Lee Gardner (2011), s. 225
  65. Mark Lee Gardner (2011), s. 225-26
  66. Mark Lee Gardner (2011), s. 227-28
  67. Mark Lee Gardner (2011), s. 228-31
  68. Mark Lee Gardner (2011), s. 231-32
  69. American Cowboy (September/October 2004), s. 68
  70. Mark Lee Gardner (2011), s. 232-33
  71. Leon C. Metz (1973), s. 292-93
  72. Mark Lee Gardner (2011), s. 229, 234-35
  73. Mark Lee Gardner (2011), s. 240-41
  74. Mark Lee Gardner (2011), s. 243-44
  75. Leon C. Metz (1973), s. 304
  76. Mark Lee Gardner (2011), s. 241-42
  77. Mark Lee Gardner (2011), s. 244
  78. Mark Lee Gardner (2011), s. 236-37
  79. American Cowboy (September/October 2004), s. 69
  80. Leon C. Metz (1973), s. 300
  81. Mark Lee Gardner (2011), s. 236
  82. Leon C. Metz (1973), s. 301
  83. Mark Lee Gardner (2011), s. 243

    Kirjallisuutta
    • Gardner, Mark Lee: To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett. New York: HarperCollins, 2011. ISBN 978-0-06-136829-5. (englanniksi)
    • Metz, Leon C.: Pat Garrett: The Story of a Western Lawman. Norman: University of Oklahoma Press, 1983. ISBN 978-0806118383. (englanniksi)
    • Nolan, Frederick: Pat F. Garrett's The Authentic Life of Billy, the Kid. Norman: University of Oklahoma Press, 2000. ISBN 978-0-8061-3869-5. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.