Pastoraalitutkinnot

Alempi pastoraalitutkinto on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa papin tai lehtorin suorittama tutkinto, jossa hän syventää teologian maisterin tutkinnossa hankkimaansa teologista tietämystä ja harjaantuu sen soveltamiseen käytännön seurakuntatyössä. Tutkinnon suorittamiseen kuluu aikaa pappisvihkimyksen jälkeen keskimäärin 3–4 vuotta ja se suoritetaan seurakuntapapin työn rinnalla. [1] Pastoraalitutkinnon (34 opintopistettä) suorittaminen on kelpoisuusvaatimuksena kappalaisen virkaan. Pastoraalitutkinnoista säädetään kirkkojärjestyksen 6 luvussa.[2]

Henric Konsinin nelisivuisen pastoraalitutkinnon kansilehti vuodelta 1825.

Kirkkoherran virkaa hakevalta vaaditaan pastoraalitutkinnon lisäksi suoritettu seurakuntatyön johtamisen perustutkinto (6 opintopistettä).[3] Kirkkoherran viran vastaanottamisen jälkeen uudelta kirkkoherralta edellytetään vähintään 20 opintopisteen laajuisten johtamistaidon jatko-opintojen suorittamista työn ohessa (Kirjo IIA: Johtaminen seurakunnassa). [4]

Ylemmän pastoraalitutkinnon (80 opintopistettä) suorittaminen on kelpoisuusvaatimuksena tuomiorovastin, hiippakuntadekaanin ja kenttäpiispan virkaan sekä pappisasessorin tehtävään.[5] Niihin on käytännössä kelpoisuusehtona myös edellä kuvattujen johtamistaidon Kirjo IIA -tason jatko-opintojen suorittaminen.

Opintojen lähijaksot pidetään osittain tuomiokapitulissa, osittain Kirkon koulutuskeskuksessa Järvenpäässä. Ulkomailla toimiville kirkon tai kirkollisten järjestöjen papeille järjestetään omia pastoraalikursseja.[1] Ruotsinkielistä pastoraalikoulutusta järjestetään Lärkkullassa Karjaalla.[6]

Lähteet

  1. Pastoraalitutkinto Kirkon koulutuskeskus. Viitattu 20. syyskuuta 2010. [vanhentunut linkki]
  2. Kirkkojärjestys (1055/1993). Finlex.
  3. Seurakuntatyön johtamisen tutkinto Kirkon koulutuskeskus. Arkistoitu 14.6.2010. Viitattu 20. syyskuuta 2010.
  4. Kirjo IIA: Johtamisen jatkokoulutus kirkkoherran virassa oleville Kirkon koulutuskeskus. Arkistoitu 26.1.2010. Viitattu 20. syyskuuta 2010.
  5. Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon koulutuskeskus. Arkistoitu 14.6.2010. Viitattu 20. syyskuuta 2010.
  6. Stiftsgård Lärkkulla. Arkistoitu 10.3.2008. Viitattu 21. maaliskuuta 2008.

    Aiheesta muualla

    • Pastoralexamen hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.