Paskapuhe

Paskapuhe tai paskanjauhanta, myös hevonpaska (engl. bullshit) tarkoittaa puhetta, jonka esittäjä ei välitä totuudesta – puhuja ei siis tietoisesti valehtele vaan puhuu, minkä parhaaksi näkee totuudesta tai todisteista välittämättä.[1] Paskapuhe eroaa valehtelusta juuri totuuskäsitykseen suhtautumisessa: valehtelija tai hämääjä levittää väärää tietoa tahallaan, paskanpuhuja ei välitä väitteiden totuusarvosta vaan hän valikoi tai keksii väitteitä tarkoituksiinsa sopivasti.[2] Yksi paskapuheen ominaispiirre on suunnitelmallisuuden puute: paskapuhetta ei suunnitella tai työstetä, se vain eritetään, pudotetaan pois.[3] Termin teki tunnetuksi tässä käyttötarkoituksessa filosofi Harry G. Frankfurt, arkikielessä sanaa käytetään väljästi.[4]

Historia

Termin tässä käyttötarkoituksessa lanseeraajana pidetään filosofi Harry G. Frankfurtia, joka muotoili teoreettisen näkemyksen paskapuheesta esseessään ”On Bullshit” vuonna 1986.[4] Essee julkaistiin uudelleen vuonna 2005 samannimisenä kirjana[5] ja on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Paskapuheesta Antti Nylénin kääntämänä[2]. Frankfurtin mukaan ilmaisua paskapuhe käytetään usein myös melko väljästi yleisenä haukkumasanana.[6]

Organisaatiotutkimuksen professori André Spicerirn mukaan paskapuheen tunnistaa muun muassa sisäisen logiikan puutteesta, tyhjien termien viljelemisestä sekä siitä, että sitä ei voi täsmentää pyydettäessä.[7] Alatyylisyydestään huolimatta termi on vakiinnuttanut asemansa tieteellisessä tutkimuksessa.[8][9][10][11]

Esimerkkejä

Frankfurtin mukaan esimerkiksi mainonta ja markkinointi sekä politiikka ovat täynnä paskapuhetta.[12] Myös yritysmaailmassa on paljon esimerkkejä, jossa tyhjällä puheella yritetään rahastaa. 1980-luvulla yhdysvaltalainen teleyhtiö Pacific Bell palkkasi tunnetun organisaatiokehityksen asiantuntijan Charles Kronen suunnittelemaan johtamiskoulutusohjelmaa, joka lupasi muuttaa ihmisten tavan ajatella, toimia ja puhua. Toteutunut ohjelma perustui mystikko G. I. Gurdjieffin ajatteluun. Kroningiksi nimetyssä ohjelmassa työntekijät ohjattiin esimerkiksi käyttämään kokonaan uutta sanastoa, minkä seurauksena esimerkiksi ulkopuolisten oli lähes mahdoton ymmärtää, mitä kokouksissa tapahtui. Pelkästään vuonna 1987 hanke maksoi 40 miljoonaa dollaria.[7][13]

Paskapuhe voi olla harmitonta keskustelun täytettä esimerkiksi baarin pöydässä tai muissa sosiaalisissa yhteyksissä, mutta esimerkiksi sairauksien hoitoon liittyvä paskapuhe voi maksaa ihmishenkiä.[14]

Tutkimus

Totuudesta piittaamattoman puheen empiirinen tutkimus on alussa.[1] Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että totuudesta piittaamaton puhe on yleisempää silloin, kun osallistujat kokevat, että heillä oletetaan olevan mielipide.[1][15]

Keskustelu Suomessa

Paskapuhe-sanasta käytiin keskustelua keväällä 2020, kun opetusministeri Li Andersson kutsui puoluejohtaja Jussi Halla-ahon kommenttia paskapuheeksi televisiolähetyksessä Ylen A-Studiossa.[16] Sanavalinta herätti kritiikkiä.[17] Kansanedustaja Erkki Tuomioja luonnehti sitä alatyyliseksi ja toivoi, että ”poliitikot niin eduskunnan täysistunnossa kuin televisiossa pitäytyisivät korrektissa kielenkäytössä.”[18]

Kielentutkija Vesa Heikkinen piti käsitettä "paskapuhe" korrektina akateemisena terminä. Hän muistutti sanan täsmällisestä filosofisesta merkityksestä. Kiroilu on noitumista ja solvaamista, ja sellaista Andersson ei tehnyt. Heikkinen suositteli, että äidinkielen ja yhteiskuntaopin opettajat käyttäisivät koulussa tilaisuutta hyväksi opettaa lapsille paskapuheen olemusta.[19]

Katso myös

Lähteet
  • Frankfurt, Harry G.: On Bullshit. Raritan Quarterly Review, 1986, 6. vsk, nro 2. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi)
  • Frankfurt, Harry G.: Paskapuheesta. (On Bullshit, 2005.) Suomentanut Antti Nylén. Helsinki: Johnny Kniga, 2006. ISBN 951-0-31766-7.
  • Spicer, André: Paskanjauhantabisnes. (Business Bullshit, 2018.) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2018. ISBN 978-952-7189-37-5.

Viitteet
  1. Vessonen, Elina: Pullamössö vastaan hevonpaska. Niin & näin, 1/2020, s. 98–100. Eurooppalaisen filosofian seura ry.
  2. Frankfurt 2006.
  3. Frankfurt 1986, s. 32.
  4. Frankfurt 1986, s. 63, 74–75.
  5. Frankfurt, Harry G.: On Bullshit. Princeton, New Jersey: Princeton University Press, 2005. ISBN 978-0-691-12294-6. (englanniksi)
  6. Frankfurt 1986, s. 9.
  7. Spicer 2018.
  8. MacKenzie, Alison & Bhatt, Ibra: Lies, Bullshit and Fake News: Some Epistemological Concerns. Postdigital Science and Education, 1.1.2020, nro 1, s. 9–13. doi:10.1007/s42438-018-0025-4. ISSN 2524-4868. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  9. Pennycook, Gordon & Rand, David G.: Who falls for fake news? The roles of bullshit receptivity, overclaiming, familiarity, and analytic thinking. Journal of Personality, 2020, nro 2, s. 185–200. doi:10.1111/jopy.12476. ISSN 1467-6494. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  10. Lackey, Jennifer: Group Belief: Lessons from Lies and Bullshit. Aristotelian Society Supplementary Volume, 1.7.2020, nro 1, s. 185–208. doi:10.1093/arisup/akaa007. ISSN 0309-7013. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  11. McCarthy, Ian P. & Hannah, David & Pitt, Leyland F. & McCarthy, Jane M.: Confronting indifference toward truth: Dealing with workplace bullshit. Business Horizons, 1.5.2020, nro 3, s. 253–263. doi:10.1016/j.bushor.2020.01.001. ISSN 0007-6813. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  12. Frankfurt 1986, s. 33.
  13. Frankfurt 1986, s. 12–15.
  14. Kakko, Tommi: Hengenvaarallista paskapuhetta. Niin & näin, 2/2020. Eurooppalaisen filosofian seura ry.
  15. Petrocelli, John V.: Antecedents of bullshitting. Journal of Experimental Social Psychology, 1.5.2018, nro 76, s. 249–258. doi:10.1016/j.jesp.2018.03.004. ISSN 0022-1031. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  16. Sutinen, Essi: Li Andersson ryöpytti Jussi Halla-ahoa A-studiossa: ”Tuo on suoraan sanottuna paskapuhetta” Yle Uutiset. 7.2.2020. Viitattu 13.2.2021.
  17. Li Anderssonin raju sanavalinta hämmentää – ”Onko hän todellakin opetusministeri?” – katso linkki videoon Demokraatti. 6.2.2020. Viitattu 13.2.2021.
  18. Tuomioja ja Arhinmäki ottavat yhteen ”paskapuheesta” – vertaus ”suvakkirottaan” Demokraatti. 7.2.2020. Viitattu 19.6.2022.
  19. Manninen, Laura: Li Andersson lämmitti tunteita televisiossa – tutkija: ”Paskapuhe” ei ole kiroilua Ilta-sanomat. 7.2.2020. Viitattu 13.2.2021.

    Kirjallisuutta
    • Phillips, Tom: Totuus. Paskapuheen lyhyt historia. (Truth. A Brief History of Total Bullsh*t, 2019.) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Helsinki: Tammi, 2020. ISBN 978-952-04-1313-2.
    • Vihma, Antto & Hartikainen, Jarno & Ikäheimo, Hannu-Pekka & Seuri, Olli: Totuuden jälkeen. Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana. Helsinki: Teos, 2018. ISBN 978-951-851-862-7.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.