Pasi Aarnio
Pasi Antero Aarnio (s. 13. huhtikuuta 1947 Vehmaa) on Suomen korkeimman oikeuden jäsen eli oikeusneuvos.[1]
Aarnio valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1971 Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta ja suoritti auskultoinnin Viitasaaren tuomiokunnassa, jonka jälkeen hän aloitti Itä-Suomen hovioikeuden esittelijänä vuonna 1973. Hän siirtyi Turun hovioikeuteen, jossa eteni hovioikeudenneuvokseksi 42-vuotiaana vuonna 1989. Sen jälkeen hän oli korkeimmassa oikeudessa määräaikaisena esittelijäneuvoksena ja hoiti Loimaan kihlakunnantuomarin ja Forssan laamannin virkoja. Korkeimman oikeuden jäseneksi hänet nimitettiin vuoden 2001 alusta alkaen.[2] Eläkkeelle Aarnio jäi vuoden 2015 toukokuun alusta, jolloin oli täyttänyt 68 vuotta ja toiminut Korkeimmassa oikeudessa oikeusneuvoksen virassa 14 vuoden ajan.[3]
Lähteet
- Tuominen, Tia (toim.): Suomen lakimiehet 2015 Finlands jurister, s. 7. Helsinki: Talentum, 2015. ISBN 978-952-14-2536-3.
- Pasi Aarnio KKO. Viitattu 16.2.2014.
- Korkeimman oikeuden vuosikertomus 2015 (pdf)