Talitiainen

Talitiainen on 13,5–16 cm pitkä.[3][4] Talitiaisella on keltainen vatsa, sammalenvihreä selkä, siniharmaat siivet ja pyrstö, kiiltävän musta pää ja valkoinen poskilaikku. Siivellä on valkoinen siipijuova ja pyrstön reunat ovat valkoiset. Rinnasta vatsaan kulkee musta pystyjuova, joka on koiraalla leveämpi ja muodostaa vatsan keskelle mustan alueen. Koiraan vatsa on yleensä myös kirkkaamman keltainen kuin naaraalla, mutta muuten sukupuolet ovat samannäköiset. Nuorten yksilöiden poskilaikku on kellansävyinen ja ne ovat väreiltään vanhoja yksilöitä himmeämpiä.[4]

Vanhat talitiaiset sulkivat täydellisesti pesinnän jälkeen heinä–syyskuussa. Sulkasadon kesto on Suomessa keskimäärin 68 päivää.[5] Nuoret linnut vaihtavat koko poikaspukunsa, lukuun ottamatta siipisulkia ja käsisulkien peitinhöyheniä, elo–syyskuussa. Lähes kaikki nuoret vaihtavat myös pyrstösulat. Sulkasadon jälkeen ikäluokkien erottaminen maastossa on yleensä mahdotonta.

Vanhin suomalainen rengastettu talitiainen on ollut tavattaessa yli 12-vuotias. Se on rengastettu 6. kesäkuuta 2004, ja se arvioitiin silloin vuoden ikäiseksi. Rengastaja tapasi sen uudestaan 31. maaliskuuta 2016.[6] Edellinen ennätysikä oli 9 vuotta 2 kuukautta 5 päivää.[7] Vanhin eurooppalainen on ollut Saksassa löydetty tiainen, joka oli ainakin 15 vuotta 5 kuukautta vanha.[8]

Talitiainen puussa

Talitiainen on levinnyt ihmisasutuksen mukana koko Suomeen, pohjoisessa sitä tosin ei tavata aivan joka paikassa. Se on runsaslukuinen kaupungeissa. Kannan arvioidaan olevan noin 800 000 paria, ehkä vähän enemmän, talvella 4–7 miljoonaa yksilöä.[9] BirdLife Suomen vuosittain tammikuussa järjestämässä Pihabongaus-tapahtumassa talitiainen on usein yleisin havainto.[10]

Talitiainen on levittäytynyt koko Eurooppaan ja keskiseen Aasiaan aina Japaniin saakka, ja se on eräs Euraasian yleisimmistä lintulajeista. Euroopan pesimäkannan kooksi on arvioitu 46–91 miljoonaa paria[1], joista Britteinsaarilla noin kaksi miljoonaa paria.

Talitiainen pesii erilaisissa metsissä[4] sekä puistoissa ja muissa kulttuuriympäristöissä. Suomen talitiaiskannasta suurempi osa pesii nykyään kulttuuriympäristössä kuin metsissä.[3]

Talitiainen pesii kaikenlaisissa metsissä, jos vain sopiva kolo tai pönttö on saatavilla.

Talitiaisen munia.

Talitiaisen poikanen.

Talitiainen lisääntyy ahkerasti, sillä poikueita voi syntyä kaksikin kesässä ja yhdessä poikueessa voi olla 10 poikasta. Talitiainen rakentaa pesän rungon aina seinäsammalesta. Pesiessään suureen pöllönpönttöön se vuoraa pohjan kauttaaltaan noin 10 cm paksulla seinäsammalmatolla, ja rakentaa pesäkupin pöntön nurkkaan. Pesäkupin se vuoraa karvoilla, höyhenillä, langanpätkillä ynnä muulla pehmusteella. Muninta alkaa Etelä-Suomessa vapun tienoilla. Naaras munii 6–12, keskimäärin 9,5 valkeaa, punaruskeapilkkuista munaa vuorokauden välein. Haudonta alkaa vasta kun viimeinenkin muna on munittu ja se kestää noin kaksi viikkoa. Hautovaa naarasta ei saa häiritä, sillä se hylkää herkästi munapesän. Mikäli haudonta-aikaan juuri ennen kuoriutumista sattuu viileä sääjakso, talitiainen voi tauottaa hautomista säädellen näin munien kuoriutumisaikaa otollisempaan ajankohtaan, jolloin proteiinipitoisen hyönteisravinnon määrä on runsaampi.

Poikaset kuoriutuvat yleensä saman vuorokauden sisällä. Ne lähtevät pesästä lentokykyisinä vajaan kolmen viikon ikäisinä. Molemmat emot ruokkivat poikasia, mutta vain naaras hautoo munia. Poikaspesää talitiainen ei helposti hylkää. Pesästälähdön jälkeenkin emot huolehtivat poikueesta viikon tai pari. Usein pari munii toisen pesueen juhannuksen jälkeen. Siinä on yleensä vähemmän munia kuin ensimmäisessä, ja haudontakin kestää pari päivää vähemmän. Näiden pesien poikaset lähtevät pesästä elokuussa.

Jos ensimmäinen pesue tuhoutuu, munitaan usein uusi pesue. Tätä sanotaan uusintapesimiseksi, erotukseksi toisesta pesinnästä. Uusintapesässä on vähemmän munia kuin ensimmäisessä, sillä naaras ei jaksa heti tuottaa paljon energiaa vaativia munia. Uusintapesä voi sijaita samassa tai eri kolossa kuin ensimmäinen pesä.

Talitiainen huhtikuisena päivänä.

Talitiainen on kaikkiruokainen. Se syö siemeniä, jyviä ja kesällä hyönteisiä ja muita selkärangattomia. Keväällä se syö mielellään silmuja ja versoja ja käy juomassa lehtipuiden mahlaa, ja talvella se tavataan usein nokkimassa rasvaa ruokintapaikoilla ja haaskoilla. Talvella talitiainen syö puiden oksissa talvehtivia ötököitä ja vierailee ahkeraan lintulaudoilla. Poikasia ruokitaan pääasiassa hyönteistoukilla, kirvoilla ynnä muilla, joskus myös siemenillä tai maapähkinöillä. Englannissa talitiaiset oppivat 1960-luvulla nokkimaan maitopullon foliosuojuksen rikki ja syömään maidon pinnalle kertyneen kerman. Sama tapa levisi myös Suomeen. Unkarissa talitiaisten on havaittu muun ravinnon puutteessa metsästävän pieniä talvehtivia lepakoita.[11] Suomessa joidenkin talitiaisten on havaittu metsästävän toisia pikkulintuja.[12]

Talitiaisten saalista ovat ainakin seuraavat hyönteisten toukat ja aikuiset: ruskomäntypistiäinen (Neodiprion sertifer), mänty-yökkönen (Panolis flammea), lehtinunna (Lymantria dispar), seitsenpistepirkko (Coccinella septempunctata), omenakääriäinen (Cydia pomonella), kastanjanmiinakoi (Cameraria ohridella), Thaumetopoea pityocampa, täplänapakotilo (Discus rotundatus), isolehtikuusipistiäinen (Pristiphora erichsonii), Apocheima pilosaria, Dendrolimus punctatus, tummapussikoi (Coleophora serratella), ritarilude (Lygaeus equestris), Metaceronema japonica ja ritariperhonen (Papilio machaon).[13]

• Laji.fi: Talitiainen (Parus major)
• iNaturalist: Talitiainen (Parus major)
• LuontoPortti: Talitiainen (Parus major)
• Suomen lintuatlas: Talitiainen (Parus major)
• Encyclopedia of Life (EOL): Parus major (englanniksi)
• ITIS: Parus major (englanniksi)
• Global Biodiversity Information Facility (GBIF): Parus major (englanniksi)