Parodia
Parodia eli ivamukaelma on ivallinen, piikittelevä, liioitteleva tai koominen toisen (yleisön tunteman) teoksen jäljitelmä (myös pienet viittaukset kohteeseen riittävät). Alkuperäinen teos tehdään naurunalaiseksi. Parodia voi kohdistua myös johonkin lajityyppiin, jolloin irvaillaan lajityypin kliseille. Reaalimaailmankin asioita voi parodioida, kuten jonkun elämäntyyliä.
Parodia muistuttaa satiiria. Erona on se, että parodialla tarkoitetaan teoksen mukaelmaa, kun taas satiiri kohdistaa ivan yhteiskunnan vääryyksiin ja heikkouksiin sekä ihmisten paheisiin. Niinpä satiirinen elokuva käsittelee yhteiskunnallista ilmiötä tai paheellisesti toimivaa henkilöä, kun taas parodinen elokuva mukailee toista elokuvaa tai kokonaista lajityyppiä. Merkitykset ovat kuitenkin osittain sekoittuneet: parodiaa käytetään myös satiirisen merkityksessä tai se voidaan lukea satiirin alalajiksi. Ne eroavat puhtaasta komiikasta sikäli, että ne käyttävät naurua kuvauskohdetta vastaan. Ivailussa ei herätetä suvaitsevuutta tai myötäelämistä kohteeseensa.[1]
Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista nykyajan parodiakirjailijoista on Terry Pratchett Kiekkomaailma-sarjallaan.
Tunnettuja parodioita
Kirjallisuus
- Loru sorbusten herrasta, Taru sormusten herrasta -kirjan parodia
- Linnunradan käsikirja liftareille, scifi-parodia
- Barry Trotter, Harry Potterin parodia
- Ylistalon huussissa, Juha Hurmeen parodia Volter Kilven kirjasta Alastalon salissa[2]
Elokuva ja televisio
- Avaruusboltsit, parodia Tähtien sodasta
- Hei me rokataan! (This Is Spinal Tap), rock-dokumentin parodia
- Star Wreck, parodia Star Trekistä ja Babylon 5:stä
- Austin Powers, James Bondin parodia
- The Comebacks, parodioi urheiluelokuvia
- Spy Hard – lupa läikyttää, toimintaelokuvia parodioiva elokuva. Pääosassa Leslie Nielsen
- London Tipton, parodia Paris Hiltonista
- Rainier Wolfcastle, parodia Arnold Schwarzeneggeristä
- A.U.T.O., parodia K.I.T.T:stä
- Viidakon Ykä, parodia Tarzanista
- Roudasta rospuuttoon, Studio Julmahuvin ja Petteri Summasen parodia suomalaisesta tv-draamasta.[3][4]
- Putous, alun perin parodia tosi-tv:stä [5]
- Walk Hard: The Dewey Cox Story (2007) parodia muusikkoelämäkertaelokuvista[6][7]
Musiikki
- Smells Like Nirvana, musiikkiparodia Nirvanan ”Smells Like Teen Spirit” -hitistä. Kappaleen on tehnyt "Weird Al" Yankovic.
- Elsa, kohtalon lapsi, Martti "Huuhaa" Innasen parodia suomalaisesta tangosta[8][9][10]
- Elämän valttikortit, Vexi Salmi ja Heikki Annala [11][12]
- Rotestilaulu, Simo Salmisen ja Spede Pasasen parodia protestilauluista
- Tango pelargonia (1964), Kari Kuuvan tangoparodia [13][14][9]
- Marcello Magaroni, Irwin Goodmanin parodia Umberto Marcatosta ja suomalaisesta tangosta
- Vasikoiden marssi, parodia natsimarssista Horst Wessel Lied.
- Murheellisten laulujen maa, Eppu Normaalin parodia iskelmämusiikista[12]
Muut
- Neko Majin Z, Akira Toriyaman tekemä parodia Dragon Ball Z:sta
- Uncyclopedia ja Hikipedia, parodiat Wikipediasta
- Elmo, urheilija, Juhani Peltosen kuunnelma, parodioi Paavo Noposen ja Pekka Tiilikaisen urheiluselostuksia sekä erilaisia huippu-urheilun lieveilmiöitä
Laki
Laki satiirin ja parodian suojalle on toisinaan ristiriidassa tekijänoikeuksien kanssa, etenkin verkkolevityksessä olevat työt törmäävät eri maiden käytäntöihin.[15]
EFFI on kritisoinut Helsingin hovioikeuden päätöstä parodiaan liittyvästä asiassa.[16]
Katso myös
Lähteet
- Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–Sukulaisuus), s. 6100, art. satiiri. Otava, 1976. ISBN 951-1-05637-9.
- Kirja-arvostelu | Suomen itsenäisyyden ajan tärkeimmäksi kirjaksi valittiin suurtyö, jonka tekijän elämää varjostivat yksinäisyys ja kyvyttömyys solmia rakkaussuhteita Helsingin Sanomat. 12.7.2022. Viitattu 15.9.2022.
- Studio Julmahuvi: Roudasta rospuuttoon yle.fi. Viitattu 1.6.2022.
- Petteri Summanen: Tästä sketsistä minut toivottavasti muistetaan Yle Uutiset. 15.10.2014. Viitattu 1.6.2022.
- Putouksen sketsihahmokisa oli aluksi vitsi Yle Uutiset. 16.1.2013. Viitattu 1.6.2022.
- https://www.researchgate.net/publication/271759265_Walk_Hard_film_parody_biopics_and_music
- ‘Walk Hard’ is a pitch-perfect parody of musical biopics Orange County Register. 20.12.2007. Viitattu 15.9.2022. (englanniksi)
- Muistatko? Huuhaa Innanen sai ainutlaatuisen palkinnon Billboard-lehdeltä mtvuutiset.fi. 4.12.2014. Viitattu 1.6.2022.
- Nämä hitit on tehty ihan vitsillä, vaikka kansa ottikin tosissaan – suomalainen musiikki on täynnä "väärinymmärrettyjä" helmiä Yle Uutiset. 18.10.2019. Viitattu 1.6.2022.
- LEVYNURKKA | Huuhaa Innasen myöhemmät vaiheet Helsingin Sanomat. 31.5.2009. Viitattu 1.6.2022.
- Starship Troopers ennen ja nyt: fasismin satiiri, Hollywood ja Trumpin aika Kuvien takaa. 19.11.2016. Viitattu 1.6.2022.
- Elävän arkiston bonus: Iskelmä-Suomi on murheellisten laulujen maa | yle.fi/musiikki vintti.yle.fi. Viitattu 1.6.2022.
- Antti-Ville Kärjä, Kai Åberg: Tango Suomessa. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja, 2012, nro 108. Artikkelin verkkoversio.
- Kari Kuuva: Tango Pelargonia yle.fi. Viitattu 1.6.2022.
- YouTube Removes “Shred” Parody Videos; WIRED Puts Them Back Up Digital Media Law Project. Viitattu 11.1.2017.
- Helsingin hovioikeus: Tehokas parodia ei ole parodiaa EFFI. Viitattu 11.1.2017.
Kirjallisuutta
- Alén-Savikko, Anette: ”Vakavasti otettava (va)iva – tekijänoikeudellisia huomioita parodiasta”, Oikeus, tieto ja viesti: Viestintäoikeuden vuosikirja 2015, s. 196–259. Toimittanut Päivi Korpisaari. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2016. ISBN 978-951-51-0918-7.
- Hietanen, Herkko: Pelleily sallittu? Parodia tekijänoikeuden rajoituksena. Defensor Legis, 2009, nro 1. Artikkelin verkkoversio (PDF).
Aiheesta muualla
- Am I Right? -sivusto on omistautunut musiikkiparodioille. (englanniksi)
- Laine, Jarkko: Mahdotonta menoa Turun Sanomat. 17.3.1998.