Parliament Act (1949)

Parliament Act on Isossa-Britanniassa vuonna 1949 säädetty laki, joka määrittelee parlamentin ylähuoneen valtaoikeudet.[1] Se täydentää vuoden 1911 Parliament Actia, joka poisti ylähuoneelta veto-oikeuden lähes kaikissa asioissa jättäen jäljelle pelkän lykkäysmahdollisuuden. Vuoden 1949 Parliament Act lyhensi lykkäyksen enimmäisajan kahdesta yhteen vuoteen.

Lain sääti Clement Attleen johtama työväenpuolueen hallitus, joka pelkäsi konservatiivien hallitseman ylähuoneen käyttävän lykkäävää veto-oikeuttaan estääkseen rauta- ja terästeollisuuden kansallistamisen. Alahuone hyväksyi uuden Parliament Actin toisessa käsittelyssä marraskuussa 1947. Maltillisen sisältönsä vuoksi esitys ei kohdannut samanlaista jyrkkää vastarintaa kuin vuoden 1911 laki aikanaan, mutta ylähuone hylkäsi sen silti kahdesti vuoden 1948 aikana. Niinpä laki annettiin heinäkuussa 1949 kuninkaan vahvistettavaksi käyttäen vuoden 1911 Parliament Actin tarjoamaa mahdollisuutta ylähuoneen ohittamiseen. Kyseessä oli kolmas kerta, kun tätä menettelyä sovellettiin. Sen sijaan sitä ei lopulta tarvittu rauta- ja teräslain hyväksymiseen.[2]

Vuoden 1949 Parliament Actin mukaan kaikki ylähuoneen hylkäämät lakiesitykset voidaan vahvistaa, mikäli alahuone on hyväksynyt ne kahdessa käsittelyssä, joiden välissä on kulunut vähintään vuosi. Poikkeuksen muodostavat esitykset parlamentin toimikauden pidentämisestä.[1] Lain suomaa mahdollisuutta ylähuoneen sivuuttamiseen on käytetty neljä kertaa. Sen avulla hyväksytyt lait olivat vuoden 1991 War Crimes Act, vuoden 1999 European Parliament Elections Act (laki suhteellisesta vaalitavasta Euroopan parlamentin vaaleissa), vuoden 2000 Sexual Offences (Amendment) Act sekä vuoden 2004 Hunting Act (kettujahdin kielto).[3]