Parkour

Parkour sai alkunsa 1980- ja 1990-luvulla Lissesissä, Pariisin lähiössä.[1] Yhdeksän paikallisen nuoren miehen ryhmä kutsui 1980- ja 1990-luvuilla itseään nimellä Yamakasi, joka afrikkalaisella lingalan kielellä tarkoittaa 'vahva ihminen, vahva henki'. Ryhmään kuuluivat esimerkiksi Yann Hnautra, David Belle ja Chau Belle-Dinh. Ryhmän periaatteena oli omien rajojen venyttäminen ja reitin etsiminen minne tahansa sen vaikeudesta riippumatta. Yamakaseille liikkumisessa oli kyse mielen ja hengen koettelusta, joka saavutettaisiin ruumiillisilla haasteilla. Lajin ensimmäinen nimi olikin l'art du déplacement, 'siirtymisen taito'. Kun yamakasien nähtiin harjoittavan uutta liikkumisen muotoaan kaikenlaisissa kaupunkiympäristössä, ensin heidän epätavallisista ja häkellyttävistä liikkeistään kiinnostuivat paikalliset mediat ja lopulta myös valtakunnalliset uutistoimistot.[2]

Lajin nimen parkour keksi David Belle, ja sitä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1998. Nimi tulee ranskan kielen sanasta parcours, 'reitti' tai 'rata'. Lajin harrastaja Guillaume Pelletier keksi vuonna 2003 englantilaiselle yleisölle Channel 4:n dokumenttia Jump London varten nimen freerunning.[2] Nykyisin freerunning mielletään usein parkourin muodoksi, johon kuuluu paljon akrobatiaa ja temppuja.[1]

Jump Londonin myötä parkourista alkoi tulla tunnettua myös Ranskan ulkopuolella. Eri maissa perustettiin parkour-tiimejä, ja harrastajat alkoivat järjestäytyä. Suomessa lajia alettiin harrastaa vuonna 2003, kun Yle oli edellisen vuoden syyskuussa lähettänyt Euroopan vuoksi -sarjassa jakson "Asfalttiurheilijat". Sen seurauksena toisistaan tietämättömät harrastajat alkoivat seuraavana keväänä kokeilla lajia Jyväskylässä, Oulussa, Mikkelissä ja Helsingissä. Internet nopeutti lajin oppimista ja harrastajien järjestäytymistä tehokkaasti. Suomen Parkour ry. perustettiin Helsingissä syyskuussa 2003, ja Suomen Parkour Akatemia vuonna 2008.[3]

Parkourin nimenneen henkilön, David Bellen mukaan parkour on mahdollisimman tehokasta liikkumista paikasta toiseen, ja hän onkin verrannut sitä jonkin pakenemiseen tai jahtaamiseen. Toisaalta myös sulavaa ja kaunista liikettä pidetään myös tärkeänä. Parkouriin kuuluukin keskeisesti liikkeen katkeamattomuus ja sulavuus eli flow haasteellisessa ympäristössä. Erityisesti kaupungit soveltuvat parkourin harrastamiseen, mutta myös luonto tarjoaa luovalle mielelle haasteita. Liikkumisessa käytetään pääasiassa omaa kekseliäisyyttä, mutta aikojen saatossa tiettyjä perusliikkeitä on vakiintunut.

Jotkut pitävät parkouria lähinnä ääriurheiluna, toiset taas vertaavat enemmän taistelulajeihin. Parkourin perusperiaate on luonnon tai ihmisen tekemien esteiden ylittäminen ihmisruumiin rajoituksin. Liikehdinnän ja liikuntaympäristön (periaatteellinen) rajattomuus ja epäsovinnaisuus tuovatkin mieleen avantgarde-aatteen, vaikkakin leikkisämmällä sävyllä. Parkouria kutsutaankin jopa filosofiaksi ja elämäntavaksi.

Kissanloikkaa tekevä parkouraaja

Parkourliikkeet opetellaan tekniikkaharjoittelulla. Koska parkour on fyysisesti vaativa laji, siinä tarvitaan myös staattista ja dynaamista tasapainoa, kestävyyttä, voimaa ja liikkuvuutta. Parkouraajan harjoitteluun kuuluukin näiden ominaisuuksien harjoittaminen. Ennen suoritusta tehdään myös lämmittely, joka parantaa suoritusta ja vähentää loukkaantumisen riskiä.[4]

Parkour kehittää yleiskuntoa, lihaskestävyyttä ja sitkeyttä sekä vahvistaa luustoa. Monipuolisen akrobaattisuutensa vuoksi laji kehittää erityisesti myös koordinaatiokykyä ja muuta kehonhallintaa. Lajin harrastaja alkaa helposti katsoa vanhoja tuttujakin ympäristöjä uusin silmin, ”(liikunnallisen) lapsen silmin”, kuten luova taiteilija. Extreme-lajin maineesta huolimatta vakavia onnettomuuksia tapahtuu harvemmin. Parkour ei tosin ole luokiltetavissa extreme-lajiksi, sillä lajissa ei ole kyse riskien ottamisesta vaan kehittymisestä ja varmuudesta, eli toisin sanoen riskien muuttamisesta mahdollisuuksiksi jatkaa liikehdintää, turvallisella tavalla.

Vaikka parkour onkin pohjimmiltaan yksilölaji, lajin harrastajat toimivat useimmiten muutaman hengen ryhmissä. Parkourissa ei ryhmistä huolimatta kilpailla toisia vastaan, vaan etsitään enemmänkin omia rajoja ja pyritään venyttämään niitä. Lajin ympärille on syntynyt kansainvälisiä ja paikallisia yhteisöjä, jotka pyrkivät kasvattamaan parkourin tunnettavuutta. Ne myös auttavat aloittelijoita löytämään omalta paikkakunnaltaan kokeneempia harrastajia, jotka ovat valmiita neuvomaan ja opastamaan. Vahva yhteisöllisyys on muutenkin leimannut parkouria jo vuodet. Harrastajat tukevat, neuvovat ja innostavat toisiaan kokoontumisissa tai jameissa sekä kuvien ja videoiden välityksellä.

Parkouraajat joutuvat ajoittain hankaliin tilanteisiin, kun lajista tietämättömät luulevat heitä vandaaleiksi. Erityisesti aiemmin tämä on ollut ongelma, jota lajin tunnetummaksi tuleminen on hieman lieventänyt. Tavoitteena ei ole rikkoa mitään eikä häiritä ketään, ja parkouraajat kunnioittavat yksityisalueita.

Hyvää parkour-paikkaa kutsutaan spotiksi. Hoodi on alue, jolta löytyy paljon hyviä spotteja. Runi on parkour-juoksu eli reitti, johon sisältyy useita liikkeitä. Avoimia yhteisiä harjoituksia kutsutaan jameiksi. Ne ovat parkourille ominaisia, sillä lajin harjoittelua leimaa vahvasti sosiaalisuus ja yhdessä tekeminen ja oppiminen.[5]

Hyvän parkour-paikan eli spotin ominaisuuksiin kuulu se, että siellä on paljon erilaisia esteitä tai rakenteita, jotka ovat keskenään lähekkäisiä eivätkä hajoa tai sotkeudu helposti. Siellä on myös monipuolista tekemistä ja siellä on luvallista harjoitella. Hyvä spotti ei myöskään saa olla lähellä tai keskellä vilkkaita teitä. Hyviä harjoituspaikkoja ovat erilaiset julkiset ympäristöt, kuten puistot, portaikot, sillat, laiturit ja ajoluiskat. Myös metsä on hyvä spotti, ja talvella parkouria on mahdollista harjoittaa monenlaisissa sisätiloissa, kuten liikuntasaleissa, jotka ovat myös turvallisia ympäristöjä. Joissaikin ulkopaikoissa ja sisätiloissa on varta vasten rakennettuja parkour-ympäristöjä. Huonoja paikkoja ovat esimerkiksi rakennustyömaat, teollisuusrakennukset, rautatiet, lentokentät, satamat, sähköpylväät ja linkkimastot sekä kaikki yksityisalueet. Kerrostalojen sisäpihoilla, kirkoilla ja hautausmailla parkouraaminen on myös usein epäsuotavaa. Katoilla on helposti rikkoutuvia, peltisiä rakenteita, ja katolla harjoittelu on vaarallista.[6]

Parkouria harjoitetaan yleensä ulkosalla ja kaikenlaisessa säässä. Huonot olosuhteet kuten pimeys, kosteus, kylmyys, lumi ja jää eivät estä lajin harjoittamista, mutta harrastajat ottavat niiden aiheuttamat riskit huomioon liikkeissään ja vaatetuksessaan. Pimeässä parkouraaja hyödyntää paljon tuntoaistiaan.[7]

Parkouraajat käyttävät lajiin sopivia kenkiä sekä vaatteita, jotka eivät ole liian löysiä ja siten aiheuta vaaratilanteita jäädessään kiinni johonkin. Kenkinä voidaan käyttää mitä tahansa pitävää ja kestävää kenkää, jossa on tasainen pohja ja hyvä tuntuma alustaan. Tavallinen lenkkitossu on lajissa yleinen, ja myös kevytjalkineilla tai paljain jaloin on lajia mahdollista harrastaa. Kengät kuluvat parkourissa nopeasti.[8]

Parkouraajat eivät yleensä käytä suojavarusteita kuten kypärää, polvisuojia tai hanskoja, sillä ne voivat olla tiellä ja takertua johonkin vaarallisesti. Suojaamattomuus myös pakottaa harrastajan oppimaan liikkeen hallintaa ilman suojuksiin turvautumista. Yleisin suojavaruste on ranteiden hikinauhat, jotka estävät hikeä valumasta kämmeniin ja ranteiden ihoa naarmuuntumasta.[9]

Kissanloikka

Apinaylitys

Parkourin liikkeet ovat syntyneet osittain tekemisen kautta, mutta liikkeen lähteenä on voinut olla myös jokin toinen liikuntalaji, kuten voimistelu, yleisurheilu, armeijan esteratakilpailu, itsepuolustuslajit, capoeira, kiipeily, trikkaus, akrobatia ja tanssin eri muodot kuten break ja muut katutanssit. Parkour on myös antanut sille ominaisia liikkeitä esimerkiksi tanssiin ja akrobatiaan.[10]

Alkuperäisiä parkour-liikkeitä eli etenemisen seurauksena syntyneitä ja jalostuneita liikkeitä ovat erilaiset hypyt, laskeutumiset, ylitykset, alitukset ja seinäponnistukset. Liikkeet ovat useimmiten syntyneet vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Liikkeiden motiivina voi olla mikä tahansa luonnon tai ihmisen muovaama asia. Parkourissa liikkeitä sovelletaan ja yhdistetään oman mielen mukaan. Omia tapoja ja tyylejä ratkaista ympäristöstä löytyviä haasteita on useita, ja pitkään lajia harrastaneille onkin usein kehittynyt oma tyyli tehdä tietyt liikkeet ja valita liikkeet sekä reitit.[11]

Etenemisessä pyritään yhtäjaksoisuuteen ja sujuvuuteen. Parkour-liikkeet pyritään tekemään pehmeästi ja kontrolloidusti.[12] Tärkeää on tuntuma eli kyky hahmottaa tila ja ymmärtää ruumiin liikkeet suhteessa ympäristöön sekä sijoittaa jalat tarkasti ja ottaa pehmeä kontakti erilaisiin pintoihin. Toinen parkourin pääperiaate on liikkeiden äänettömyys, jonka tavoittelun tarkoituksena on parantaa liikkeen tarkkuutta ja kehonhallintaa. Liikkeissä tarvitaan myös hyvää tasapainoa ja joskus kiipeilytaitoja.[13]

Lähes jokainen parkour-liike sisältää jonkinlaisen hypyn ja sitä kautta myös laskeutumisen. Laskeutumista pidetäänkin parkourin tärkeimpänä harjoiteltavana asiana, sillä väärä laskeutumistekniikka voi johtaa loukkaantumiseen. Erityisen paljon harjoitellaan korkealta pudottautumista, joka myös vaatii myös vahvat jalat ja keskivartalon.[14]

Parkourissa on hyvin monenlaisia tapoja laskeutua: alas voi tulla yhdelle tai kahdelle jalalle, paikalleen tai vauhtiin, jalat samalle tai eri tasoille, tai osittain tai pelkästään käsien varaan. Laskeutumisen apuna parkouraajat käyttävät usein rollia, joka on kuperkeikkaa muistuttava pyörähdys toisen olkapään ja selän kautta ympäri.[14]

Kissanloikka on liike, jossa hypätään ja laskeudutaan roikkumaan esimerkiksi muurin seinämälle, puunrungolle tai tolppaan. Loikan jälkeen pyritään yleensä jatkamaan liikettä seinän päälle reunanousulla.[15]

Tarkkuushyppyjen avulla siirrytään hyppäämällä esteen päältä toiselle. Tarkkuushypyn voi tehdä paikaltaan tai vauhdista, samoin kuin laskeutumisen.[16]

Erilaisia ylityksiä ovat esimerkiksi askelylitys, apinaylitys ja käännösylitys, jotka sopivat erilaisiin tarkoituksiin.[17]

Yleinen alitustapa on suora alitus, jossa aukon läpi tai esteiden välistä hypätään jalat edellä käsillä ylhäältä kiinni tarttuen.[18]

Seinäponnistuksessa liikkeen aikana otetaan tukea seinästä tai muusta kappaleesta liikkeen suunnan ohjaamiseksi ja muuttamiseksi. Erilaisia seinäponnistuksia on suuri määrä. Seinäjuoksussa mennään suoraan ylöspäin esimerkiksi tavoitellen muurin reunaa.[19]

Parkourin suomenkielinen sanasto on vielä kehitysvaiheessa, ja ranskan- ja englanninkielinenkin termistö vaihtelevat paikkakunnan ja ryhmän mukaan. Suomen Parkour ry ylläpitää sivua, jolla on sen ehdotukset lajin termien kuten liikkeiden nimien suomenkielisistä käännöksistä.[20]

• Edwardes, Dan: Parkourin käsikirja. (The parkour & freerunning handbook, 2009.). Suomentanut Ilka Helo. Helsinki: Nemo, 2010. ISBN 978-952-240-014-7.
• Pihlaja, Perttu & Junttila, Jaakko: Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä. Jyväskylä: Atena, 2012. ISBN 978-951-796-757-0.
• Helsinki.fi/Parkour

• Suomen Parkour ry (SPY) ja sen keskustelualue (Arkistoitu – Internet Archive)
• Parkour.NET (Arkistoitu – Internet Archive) – Kansainvälinen parkouryhteisö (englanniksi)
• Urban Freeflow – Kansainvälinen parkour/freerun -yhteisö (englanniksi)
• Parkourpedia of Australian Parkour Association
• Parkour. Ylen Elävä arkisto.