Tanniinit

Tanniinit ovat kasveissa esiintyviä oligo- tai polymeerisia fenoliyhdisteitä, jotka sitovat ja saostavat proteiineja.[1] Rakenteensa perusteella tanniinit voidaan luokitella esimerkiksi flavonoidiyksiköistä koostuviin proantosyanidiineihin eli kondensoituneisiin tanniineihin, tai gallushaposta muodostuneisiin hydrolysoituviin tanniineihin.

Tanniineja

Tanniineilla on voimakas värjäävä vaikutus, joka tulee esiin niiden käytössä nahkaa parkitessa. Aineen nimi tuleekin keskiaikaisesta latinasta, jossa parkitsemista merkitsevä tannāre johdettiin tammen kaarnaa tarkoittavasta sanasta tannum joka puolestaan liittyi muinaisgermaanien tammea tarkoittavaan sanaan.[2] Suomen kielessä tanniineista käytetään myös nimitystä parkkihappo.[3]

Tanniineja esiintyy monissa kasveissa, joissa niillä on erilainen funktio kasvin eri osissa. Siemenissä ja juurissa ne tappavat bakteereja ja rungossa osallistuvat myös kasvunsäätelyyn. Lehdille ne antavat kitkerän maun, joka suojaa kasvinsyöjäeläimiltä. Silmuja ne suojaavat jäätymiseltä.[1] Tanniineja esiintyy muun muassa puissa (esimerkiksi tammi, koivu, eukalyptus, mänty, paju), useissa heinäkasveissa, apiloissa sekä monissa ihmisen ravinnoksi kelpaavissa kasveissa (esimerkiksi metsämarjat, greippi, granaattiomena).

Teen tanniinit

Teepensaan (Camellia sinensis) lehdet sisältävät tanniineja.[3] Pitkäänhaudutetussa teessä esiintyvä karvas maku johtuu terveellisistä antioksidanteista. Kupin pohjaan jäävä tumma kerros on flavonoidien ja teeveden tavallisesti sisältämän kalkin yhdessä muodostamaa sakkaa. Se on täysin vaaratonta ja irtoaa helposti sitruunamehulla tai suolalla.

Viinien tanniinit

Tanniineja on runsaasti viinirypäleiden siemenissä, tertun rangassa ja kuorissa. Ne mahdollistavat hyvin säilyvien ja ikääntyvien punaviinien valmistamisen. Tanniinit jättävät suuhun limakalvoja kuivattavan ja supistavan tunteen. Säilytysvaiheessa viineihin liukenee tanniineja myös tammitynnyreistä.[3]

Tanniineihin pääsee tutustumaan esimerkiksi tuhdeissa argentiinalaisissa, australialaisissa ja chileläisissä viineissä. Euroopassa hyviä esimerkkejä voi löytää Italian Barolon ja Ranskan Bordeaux'n alueen viineistä.

Käyttökohteita

Tanniineja käytetään perinteiseen nahan parkitsemiseen, koska ne saostavat proteiineja.[4] Samaa ominaisuutta hyödynnetään myös monissa kemianteollisuuden prosesseissa.[4] Puiden tanniinit ovat potentiaalinen vaihtoehto fossiilisille raaka-aineille lastulevyssä käytetyn liima-aineen pohjana.[4] Tanniinien avulla on mahdollista kerätä joitain raskasmetalleja liuoksista.[4] Tanniineja lisätään rehutuotteisiin parantamaan eläinten kykyä hyödyntää ruuan proteiineja.[4]

Tanniiniryhmiä
  • Ellagitanniinit ovat hydrolysoituvia tanniineja, jotka koostuvat 1,2,3,4,6-pentagalloyyliglukoosiryhmistä ja heksahydroksidifeenihapporyhmistä.[5][6]
  • Gallotanniinit rakenneosia ovat gallushapon sokeriesterit esimerkiksi galloyyliglukoosit[5][6]
  • Florotanniinit ovat floroglusinolin oligomeerejä[7], eivätkä sisällä sokeriosaa
  • Proantosyanidiinit eli kondensoituneet tanniinit[8] muodostuvat flavanoleista, eivätkä sisällä sokeriosaa. Niitä kutsutaan myös hydrolysoitumattomiksi tanniineiksi.

Lähteet
  1. Tannins: fascinating but sometimes dangerous molecules Cornell University. Viitattu 5.8.2013.
  2. Indian Leather & Tanning Industry profile 2010 (PDF) Italian Trade Commission. Arkistoitu 12.12.2013. Viitattu 5.8.2013.
  3. Mikä on tanniini Mikä viini. Arkistoitu 14.12.2012. Viitattu 5.8.2013.
  4. Kemiallinen joulukalenteri 16/24: Mikä yhdistää hehkuviiniä ja lastulevyä? | Tiedetuubi www.tiedetuubi.fi. Arkistoitu 21.12.2015. Viitattu 18.12.2015.
  5. Ruth Niemetz & Georg G. Gross: Enzymology of gallotannin and ellagitannin biosynthesis. Phytochemistry, 2006, 66. vsk, nro 17, s. 2001–2011. Science direct. Viitattu 5.8.2013. (englanniksi)
  6. Paul M. Dewick: Medicinal Natural Products: A Biosynthetic Approach, s. 4–2. John Wiley and Sons, 2009. ISBN 978-0-470-74167-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 05.08.2013). (englanniksi)
  7. Toshiyuki Shibata, Shigeo Kawaguchi, Yoichiro Hama, Masanori Inagaki, Kuniko Yamaguchi & Takashi Nakamura: Local and chemical distribution of phlorotannins in brown algae. Journal of Applied Phycology, 2004, 16. vsk, nro 4, s. 291–296. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.8.2013. (englanniksi)
  8. Helena Hyvärinen (Toim.): ”1. Yleistä fenolisista yhdisteistä”, Kasviperäiset biomolekyylit – fenoliset yhdisteet ja terpeenit, s. 9, 11. MTT, 2001. ISBN 951-729-630-4. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 5.8.2013).

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.