Pariisin salaisuudet

Pariisin salaisuudet (Les Mystères de Paris) on ranskalaisen kirjailijan Eugène Suen (1804–1857) Journal des Débats -lehdessä alun perin jatkokertomuksena 19. kesäkuuta 1842 – 15. lokakuuta 1843 julkaistu romaani. Romaani oli hyvin suosittu aikanaan, mutta se on myös merkittävä romaanitaiteen kannalta. Se oli yhteiskunnallisesti tiedostava ja enteili vuoden 1848 helmikuun vallankumousta. Karl Marx kirjoitti Suen romaanista poleemisen kriittiseen sävyyn teoksessaan Pyhä perhe.[1]

Pariisin salaisuudet I – Prinssi ja katulaulajatar (Arvi A. Karisto 1923). Kannen tekijä tuntematon.

Suen romaanin rakenne ja sisältö sai runsain määrin jäljittelijöitä: Émile Zolan Les Mystères de Marseille, George W. M. Reynoldsin The Mysteries of London, Paul Févalin Les Mystères de Londres, Jean de La Hiren Les Mystères de Lyon, Francesco Mastrianin I misteri di Napoli ja ehkä viimeisimpänä Léo Malet’n Mystères de Munich, Les Nouveaux Mystères de Paris (päähenkilönä Nestor Burma).

Vuonna 1923 suomeksi (kääntäjä Urho Kivimäki) sarjassa ilmestyivät:

1. Prinssi ja katulaulajatar
2. Temple-kadun talossa
3. Timantinhiojan tytär
4. Satakieli vankilassa
5. Naaraajan-saari
6. Kiristäjä ja kaunotar
7. Rudolf ja Sarah
8. Prinsessa Amelie

1900-luvun alussa esitettiin Suomessa elävät kuvat -tilaisuuksissa musiikin säestyksellä kuvasarjaa Pariisin salaisuudet.[2]