Pariisin rauha (1856)
Pariisin rauha allekirjoittiin 30. maaliskuuta 1856. Se päätti Krimin sodan Venäjän keisarikunnan ja Osmanien valtakunnan ja sen liittolaisten Ranskan ja Ison-Britannian välillä. Rauhansopimuksen 23. artikla velvoitti kaikki valtiot ennen sotatoimiin ryhtymistä käyttämään ystävällismielisten valtioiden välitystä, mitä on pidetty ensimmäisenä rauhanaatteen saavutuksena kansainvälisessä diplomatiassa.[1]
Sopimuksen nojalla Sevastopol palautettiin Venäjälle, joka luopui vaatimuksista että Osmanien valtakunnan tulisi tunnustaa Venäjän keisari kaikkien kristittyjen suojelijaksi Osmanien valtakunnassa, Moldova ja Valakia jäivät autonomisina osmanien alaisiksi valtioiksi, Mustameri ja Ahvenanmaa demilitarisoitiin. Käytännössä tämä tarkoitti kieltoa korvata brittilaivaston tykeillään hajottama Bomarsundin linnoitus uudella linnoituksella. Venäjä kuitenkin rikkoi sopimusta rakentamalla saarille 17 uutta linnoitetta vuoteen 1918 mennessä.[2]
Suomi noudattaa edelleen kansainvälistä sopimusta Ahvenanmaan demilitarisoinnista, vaikka Venäjä ilmoitti jo 1870, ettei Mustanmeren demilitarisoiminen sitonut enää Venäjää. Ahvenanmaan demilitarisoitu asema perustuu Suomen tasavallan solmimiin myöhempiin valtiosopimuksiin.
Kokonaisuudessaan rauha ei ratkaissut alueen kohtaloa ja parhaimmillaankin onnistui vain vahvistamaan Venäjällä vallinnutta panslavistista liikettä. Aleksanteri II vakuuttui kuitenkin siitä että sota oli paljastanut perusheikkouksia Venäjän valtiossa, mitkä osaltaan johtivat uudistuksiin Venäjällä. Ennen kuin 20 vuotta oli kulunut Pariisin rauhasta, kävi kaikille kuitenkin selväksi, ettei Krimin sota ollut ratkaissut alueen ongelmia.
Katso myös
- Muut Pariisiin rauhat (täsmennyssivu)
Lähteet
- Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 110-111. Otava, 1966.
- Herman Lindqvist: ”Ruotsi yrittää vallata Ahvenanmaan”, Ruotsin historia, s. 718. Suomentanut Seppo Hyrkäs. WSOY, 2003. ISBN 951-0-28329-0.