Pariisin observatorio

Pariisin observatorio (ransk. Observatoire de Paris tai Observatoire de Paris-Meudon) on Ranskan suurin tähtitieteellinen observatorio ja yksi maailman suurimmista tähtitieteellisistä tutkimuslaitoksista. Sen historiallinen rakennus on Pariisin 14. arrondissementissa kaupungin eteläosassa, mutta suurin osa sen henkilökunnasta työskentelee Pariisin ulkopuolella Meudonin satelliittikampuksella.

Pariisin observatorio

Organisaatio
Pariisin observatorion meridiaanihuone eli Cassinin huone, jonka kautta Pariisin meridiaani kulkee ja on merkitty lattiaan.

Hallinnollisesti Pariisin observatorio on Ranskan korkeamman opetuksen ja tutkimuksen ministeriön alainen grand établissement, jolla virallisesti on yliopistoa muistuttava asema. Sen tehtäviin kuuluu:[1]

Meudonin observatorio
Nançayn radioteleskooppi

Pariisin observatorioon kuuluvat hallinnollisesti myös Meudonin observatorio, joka toimii astrofysiikan tutkimuskeskuksena ja jossa tehdään havaintoja Auringosta,[2] sekä radiotähtitieteen havaintoasema Nançayssä[3]. Observatorion yhteydessä toimi myös Kansainvälinen aikatoimisto (ransk. Bureau International de l'Heure''), ennen kuin se vuonna 1987 lakkautettiin.[4]

Historia
Observatorio 1700-luvun alussa. Oikealla punainen "Marlyn torni", jonka Giovanni Cassini oli siirtänyt paikalle pitkien kaukoputkien ja vielä pidempien aeriaalisten teleskooppien kokoamista varten.

Aiheen Pariisin observatorion perustamiseen antoivat Jean-Baptiste Colbertin kunnianhimoiset pyrkimykset laajentaa Ranskan merivaltaa ja kansainvälistä kauppaa 1600-luvulla. Kun Ludvig XIV ryhtyi tukemaan hanketta, observatorion rakentaminen aloitettiin 21. kesäkuuta 1667, kesäpäivänseisauksena, ja rakennustyöt kestivät viisi vuotta.[5] Se on siis vanhempi kuin Englantiin vuonna 1675 perustettu Greenwichin kuninkaallinen observatorio. Observatorion suunnitteli arkkitehti Claude Perrault, jonka veli Charles toimi Colbertin sihteerinä ja yleisten töiden yli-intendenttinä.[6] Observatorion rakennuksia on laajennettu vuosina 1730, 1810, 1834, 1850 ja 1951.[7] Viimeisimpään laajennukseen kuuluu Jean Prouvén suunnittelema näyttävä Meridiaanisali.

Pariisin observatorion tähtitieteilijät laskivat vuonna 1672 Aurinkokunnan tarkat mitat ja laativat vuonna 1679 yhden ensimmäisistä Kuun kartoista.[5]

Pariisin observatorion kautta kulkee Pariisin meridiaani, jota ranskalaisissa kartoissa käytettiin 1900-luvulle saakka nollameridiaanina.[8]

Vuonna 1679 observatorio julkaisi maailman ensimmäisen taivaankappaleiden efemeridejä sisältävä kansallisen almanakan, Connaissance des temps. Siihen sisältyi myös taulukko Jupiterin kuiden pimennyksistä, joiden avulla merenkulkijat saattoivat määrittää pituusasteen. Vuonna 1863 observatorio julkaisi ensimmäiset nykyaikaiset sääkartat. Vuonna 1885 observatorion silloinen johtaja Amédée Mouchez rakennutti tähtien valokuvaamista varten astrografin, ja kaksi vuotta myöhemmin hänen aloitteestaan pantiin alulle kansainvälinen Carte du Ciel -hanke koko tähtitaivaan tarkaksi kartoittamiseksi.[9]

Marraskuussa 1913 Pariisin observatorio ja United States Naval Observatory (USNO) lähettivät toisilleen radiosignaaleja, joiden avulla voitiin täsmällisesti määritellä näiden observatorioiden välinen etäisyys pituusasteina. Pariisin observatorio käytti tuolloin Eiffelin tornia antennina.[10]

Rakennukset ja instrumentit

Pariisissa

Observatorion historiallinen päärakennus sijaitsee Pariisin 14. arrondissementissa puistoalueen ympäröimänä Avenue de l’Observatoire -nimisen puistokadun päässä. Siellä tehtiin tähtitieteellisiä havaintoja jatkuvasti 1900-luvun lopulle saakka. Rakennuksessa säilytettävät tieteelliset kokoelmat ja arkistot ovat poikkeuksellisen arvokkaat.[11]

Meudonissa
Aurinko

Meudonin observatorio sijaitsee Meudonissa Hauts-de-Seinen departementissa noin 9 kilometriä Pariisin keskustasta länteen. Se perustettiin vuonna 1876 Jules Janssenin aloitteesta. Se sijaitsee Meudonissa Hauts-de-Seinen departementissa noin 9 kilometrin päässä Pariisista länteen. Se omistettiin kokonaan astrofysiikalle, tuolloin täysin uudelle tieteenhaaralle. Vuodesta 1926 se on toiminut Pariisin observatorion alaisuudessa. Nykyisin siellä tehdään varsinkin Aurinkoa koskevia havaintoja.[2]

Observatorioon kuuluvia rakennuksia ja rakennelmia ovat:

  • Meudonin aurinkohavaintotorni
  • Meudonin linna
  • LESIA:n avaruus- ja astrofysikaalisten havaintovälineiden tutkimuslaboratorio[12]

Meudonin 83 cm:n refraktori

Meudonin suurrefraktori oli linssikaukoputki, jonka objektiivin halkaisija on 83 senttimetriä. Se valmistui vuonna 1891, ja siihen liittyi valokuvaukseen tarkoitettu sivukaukoputki, jonka halkaisija oli 62 senttimetriä. Se oli tuolloin yksi Euroopan suurimmista käytössä olleista kaukoputkista. Sillä E. M. Antoniadi teki 20. syyskuuta 1909 Marsista havaintoja, jotka osaltaan vaikuttivat siihen, että käsitys Marsin kanavista osoittautui virheelliseksi.

Nançayssa

Nançayssa, Cherin departementissa Keski-Ranskassa toimii vuonna 1953 perustettu Ranskan ensimmäinen radioastronomian tutkimuskeskus.[3]

Saint-Vérain

Vuonna 1974 Pariisin observatorio rakennutti Alpeille Saint-Vérainin observatorion eli Pic de Château Renardin observatorion. Se sijaitsee Pic de Château Renardin huipulla, Saint-Véranin kunnassa Hautes-Alpesin departementissa, 2900 metrin korkeudessa. Koronografi toimi siellä kymmenen vuotta, mutta sen kupoli siirrettiin sitten Pariisiin observatorion päärakennukseen.

Nykyisin laitos on AstroQueyras -nimisen harrastajatähtitieteilijöiden seuran käytössä. Siellä käytetään Observatoire de Haute Provencelta lainattua 60 senttimetrin kaukoputkea. Siellä on löydetty monia asteroideja.[13]

Johtajat

Virallisesti observatorion johtajan arvo myönnettiin ensimmäisen kerran César-François Cassini de Thurylle kuninkaallisella kirjeellä 12. marraskuuta 1771.[14][15] Kuitenkin hänen isällään ja isoisällään oli jo aikaisemmin ollut observatoriossa niin merkittävä asema, että heitä voidaan tavallaan pitää sen ensimmäisinä johtajina. Jos näin tehdään, laitoksen johtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt:
  • Maurice Loewy (1896–1907)
  • Benjamin Baillaud (1908–1926)
  • Henri-Alexandre Deslandres (1926–1929)
  • Ernest Esclangon (1929–1944)
  • André Danjon (1945–1963)
  • Jean-François Denisse (1963–1967)
  • Jean Delhaye (1967–1971)
  • Raymond Michard (1971–1976)
  • Jacques Boulon (1976–1981)
  • Pierre Charvin (1981–1991)
  • Michel Combes (1991–1999)
  • Pierre Couturier (1999–2003)
  • Daniel Egret (2003–2011)
  • Claude Catala (2011–)

Lähteet
  1. The Paris Observatory Pariisin observatorio. Viitattu 2.11.2016. (englanniksi)
  2. L'Observatoire à Meudon Pariisin observatorio. Viitattu 2.11.2016. (ranskaksi)
  3. L'Observatoire à Nançay Pariisin observatorio. Viitattu 2.11.2016. (ranskaksi)
  4. ”History of the Bureau International de l'Heure”, Polar Motion: Historical and Scientific Problems, s. 175. IAU, 2000. ISBN 1-58381-039-0. Teoksen verkkoversio.
  5. Alan Tillier: ”Observatoire de Paris”, Kaupunkikirjat: Pariisi, s. 179. WSOY, 2009. 978-951-034729-4.
  6. Claude Perrault Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.11.2016.
  7. Paris Observatory Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.11.2016.
  8. Heikki Oja: ”Kiista nollameridiaanista”, Aikakirja, s. 84–85. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2013. ISBN 951-1-16334-5. Teoksen verkkoversio.
  9. Qu’est-ce que le projet de la Carte du Ciel? Observatoire royal de Belgique. Arkistoitu 9.11.2016. Viitattu 2.11.2016.
  10. Paris Time by Wireless. New York Times, 22.11.1913.
  11. L’Observatoire à Paris Observatoire de Paris. Viitattu 2.11.2016.
  12. LESIA: Laboratoire d'études spatiales et d'instrumentation en astrophysique Observatoire de Paris. Viitattu 2.11.2016.
  13. L'Observatoire du Pic de Château Renard (2900 m) Observatoire de Paris. Arkistoitu 5.2.2013. Viitattu 2.11.2016. (ranskaksi) (Internet Archive)
  14. Archives nationales, 01 117, fol. 991–993
  15. Charles Wolf: Histoire de l'Observatoire de Paris de sa fondation à 1793, s. 194–. Gauthier-Villars, 1902.

    Aiheesta muualla
    • L'Observatoire de Paris (Observatorion viralliset sivut) obspm.fr.
    • Karttunen, Hannu: Vanhin tiede – Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin, s. 517. "Pariisin observatorio". Helsinki: Ursa, 2003. ISBN 978-952-5329-26-1.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.