Paraisten kirkko

Paraisten kirkko (ruots. Pargas kyrka) on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Paraisilla. Kivikirkon ensimmäinen osa Agricola-kappeli rakennettiin tiedettävästi 1240–1300-luvulla. Kappelin käydessä pieneksi päätettiin kappelin yhteyteen rakentaa varsinainen nykyinen harmaakivikirkko. Kirkko on oletettavasti rakennettu 1300-luvun aikana. Ensimmäiset kirjalliset merkinnät kirkon rakentamisesta ja olemassa olosta ovat ajoitettu 1300-luvun puolivälin paikkeille.[1][2] Kirkkoon on tehty useaan otteeseen laajennuksia ja muutoksia. Näistä huolimatta kirkon alkuperäinen ilme on säilynyt pitkälti. Keskiaikaisista kivikirkoista väitellyt Markus Hiekkanen toteaa: "Sisätila on Suomen vaikuttavimpia, ja erityisesti huomio kiinnittyy huolitellun tyylikkääseen holvaukseen kaikkine yksityiskohtineen."[3] Kirkkosalin suurimmat muutokset liittyvät runsasta kirkkokansaa varten rakennettuihin lehtereihin. Vuosina 1685–1686 turkulainen Mårten Henriksson teki pohjoisseinälle naistenlehterin tilanahtautta helpottamaan. Viisi vuotta tämän jälkeen laajennettiin eteläseinän miestenlehteriä ja 1750–1752 rakennettiin koko länsipäädyn mittainen miestenlehteri, joka 1862 muokattiin urkuparveksi. Valon määrä suurehkojen lehterien alla kävi kuitenkin niin vähäiseksi, että seurakuntalaiset alkoivat vaatia valaistuksen parantamista. Kahden uuden ikkuna-aukon pohjoisseinälle tekemisestä oltiin yksimielisiä. Kuitenkin vasta vuonna 1819 kirkon lattiaa korjannut halikkolainen kirkkopuuseppä Israel Cairenius sai tehtäväkseen tehdä myös ikkuna-aukot ja suurentaa vanhoja ikkuna-aukkoja.[4]

Paraisten kirkko
Pargas kyrka
Sijainti Parainen
Koordinaatit 60°18′04.3″N, 022°18′20.2″E
Seurakunta Paraisten seurakuntayhtymä
Rakentamisvuosi Agricola-kappeli ~1240- kirkko 1350-1400-luku
Materiaali harmaakivi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Alttarin edessä on Kuitian kartanon hauta, johon on haudattu Klaus Eriksson Fleming ja Erik Fleming (1517–1548)[3] Museovirasto on määritellyt Paraisten kirkon ja sitä reunustavan Vanhan Malmin tiiviin asuinalueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[1]

Agricola-kappeli
Paraisten kirkko länsipääty

Suomenkielisen väestön määrä Paraisilla kasvoi voimakkaasti 30-vuotisen sodan aikana 1600-luvun alkupuolella. Keskiaikaisen perinteen mukainen, alttarin takana ollut sakaristo on 1689–1690 laajennettu suomenkielisen seurakunnan jumalanpalvelustilaksi.[5] Per Brahen ja hänen puolisonsa Christina Catharina Stenbockin oletetaan olleen muutostöiden idean ja osin rahoituksenkin takana koska heidän vaakunansa on maalattu rakennuksen seinään.[6] Tämä niin kutsuttu "Finska kyrkan" palveli suomenkielisen väestön jumalanpalvelustilana aina 1900-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Vuonna 1904 seurakunnan suomenkieliset pyysivät, että suomenkielisiä jumalanpalveluksia pidettäisiin joka viikko aiemman joka toisen viikon sijaan. Seurasi kiivas keskustelu, jonka aikana kappalainen Fredrik Gideon Nilsdorff ilmoitti mielipiteenään, että kahdesti kuussa, kuten tähänkin asti, riittää. 1906 päädyttiin nykytilaa ennakoivaan kokeiluun: suomenkielinen jumalanpalvelus alettiin pitää ruotsinkielisen palveluksen jälkeen joka sunnuntai. Järjestely herätti vastalauseita siitä, että suomenkielinen palvelusväki ei pääsisi enää kulkemaan isäntäväen kyydillä kirkkoon. Järjestely havaittiin kuitenkin hyväksi ja entinen "Finska kyrkan" sisustettiin hetken tyhjänä olon jälkeen kirkkomuseoksi ja se sai nimekseen Agricola-kappeli.[7] Jumalanpalvelukset pidetään Paraisilla vieläkin siten, että ruotsinkielinen jumalanpalvelus on kello 10 ja suomenkielinen kello 12 paitsi kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina jolloin järjestys on päinvastainen.

Punaisten kivi
Paraisten kirkko punaisten kivi

Hautausmaalla on 1918 sisällissodassa vakaumuksensa vuoksi kuolleiden kolmen paraislaisen nimet. Muistomerkin juurelle on lisätty myöhemmin lisälaatta, jossa on 2. maailmansodan eri vaiheissa kuolleita punaisia. Muistomerkki oli vuosikymmeniä hoitamatta. Lisälaatta oli vielä 2000-luvun alussa miltei kokonaan sammalen ja heinikon peittämä. Viime vuosikymmenen loppupuolella eräät paikkakuntalaiset huomasivat asian tilan, asia otettiin esiin seurakuntayhtymän luottamuselimissä ja muistomerkki kaivettiin esiin. Lisälaatan nimikaiverruksissa näkyy vieläkin jäljet, joista voi päätellä sammalpeitteen reunan. Nykyään seurakunnat hoitavat muistomerkkiä.

Punaisten muistomerkki on erityismaininnan arvoinen siksi, että sen aktiivinen unohtaminen on merkillinen ilmiö Paraisilla. Paikkakunnalla on asetettu sujuva yhteiselo kiistojen edelle. Muistomerkissä mainitut henkilöt saivat surmansa muualla käydyissä taisteluissa. Ainoa 1918 tapahtumien aikana Paraisilla haavoittunut henkilö oli puhelinkeskusta hoitanut poliisi Walter Rohde, jota läpikulkumatkalla ollut punaisten partio ampui revolverilla kolmesti kohti päätä. Rohde jäi silti henkiin.[8]

Paraislaisten poliittisen sopuisuuden luonteesta kertoo jotain se, että samainen Rohde oli 1907 auttanut venäläisittäin saksaa puhuneen, aluksi "tohtori Mülleriksi" esittäytyneen matkalaisen jäätä pitkin Tukholmaan matkalla olleeseen laivaan salamatkustajaksi. Rohde tiesi kyllä, että kyseessä oli pakomatkalla ollut Vladimir Iljitš Lenin. Vuoden 1918 melskeissä puolestaan Paraisten punaiset varoittivat valkoisia kun muualta saapui aggressiivisia punaisia. Näin valkoisille jäi aikaa piiloutua metsiin.[9]

Paraisten kirkon peruskorjaus 2011
Paraisten kirkon keskiaikainen kellotorni jonka puinen osa valmistui vuonna 1709[1]
Paraisten sankarihaudat.

Paraisten kirkossa tehtiin vuonna 2011 laajahko peruskorjaus. Lämmitysjärjestelmä ja kaikki sähköjohdot uusittiin. Kirkon paloturvallisuuden kannalta ratkaiseva parannus on suuritehoisen sprinklerijärjestelmän asentaminen välikattoon. Samalla välikattoon on asennettu kolmeen tasoon käyntisillat, jotka helpottavat paitsi satunnaisia huoltotöitä, erityisesti sammutustoimia tulipalon sattuessa.

Katso myös

Lähteet
  • Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 126–131. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
  • Suistoranta, Kari: Paraisten historia, s. 176–181. Turku: Paraisten kaupunki, 1985. ISBN 951-99695-7-8.

Viitteet
  1. Paraisten kirkko ja Vanha Malmi Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 8.10.2010.
  2. Paraisten kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 31.12.2010. Museovirasto. Viitattu 9.9.2016.
  3. Hiekkanen, 2007, s. 127
  4. Suistoranta, 1984
  5. Hiekkanen, 2007, s. 126–129
  6. Suistoranta, 1985, s. 179–181
  7. Suistoranta, 1985, s. 358-361
  8. Suistoranta, 1985, s. 352
  9. Suistoranta, 1985, s. 352–353

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.