Papuan konflikti

Toisen maailmansodan jälkeen Indonesiassa alkoi itsenäisyyssota ja siirtomaavalta Alankomaat menetti asemansa suuressa osassa maata. Sen hallintaan jäi kuitenkin Uuden-Guinean länsiosa eli nykyinen Länsi-Papua, jota se ei halunnut luovuttaa suoraan Indonesialle. Se hyväksyi kuitenkin Indonesian väliaikaisen hallinnon tarkkailussa vuonna 1963, sillä ehdolla, että alueen tulevaisuudesta järjestettäisiin vuonna 1969 YK:n valvoma äänestys. Ennen äänestystä väliaikainen hallinto kukisti väkivaltaisesti kaikki itsenäisyyttä tukevat mielenilmaukset.[2] Äänestyksessä alueen 1 025 edustajaa puolsivat yksimielisesti Indonesiaan liittymistä. Edustajat oli kuitenkin valinnut Indonesia, eivätkä useimmat heistä edes puhuneet indonesiaa, jolla heidät ohjeistettiin puhumaan paikalliselle yleisölle.[3] Edustajat olivat myös jatkuvassa Indonesian armeijan tarkkailussa. Suuri osa alueen asukkaista oli täysin tietämättömiä tapahtumista.[2]

Länsi-Papuan itsenäisyyttä on 1960-luvulta lähtien ajanut OPM.[3] Vuonna 1971 OPM julisti perustaneensa kumouksellisen hallituksen[2] ja sen iskut kiihtyivät 1970-luvun aikana[3]. Kohteina olivat etenkin kaivokset, palmuviljelmät ja hakkuuyhtiöt. Indonesian armeija vastasi pommituksilla ja maajoukkojen hyökkäyksillä. Pommituksissa käytettiin myös napalmia. Indonesian joukot ovat suorittaneet teloituksia ilman oikeuden tuomioita, sekä syyllistyneet kidutukseen.[2] Toisaalta OPM:n joukot ovat esimerkiksi ottaneet panttivankeja ja vuonna 1997 panttivangeiksi otetusta 11 vangista OPM:n joukot tappoivat kaksi kun Indonesian joukot yrittivät vapauttaa näitä[3]. Vuonna 2000 Indonesian armeija hajotti väkivaltaisesti itsenäisyyttä vaatineen kongressin ja vuonna 2001 armeijan erikoisjoukot tappoivat yhden tunnetuimmista itsenäisyysjohtajista Theys Eluayn[2]. Vuonna 2009 turvallisuusjoukot ampuivat yhdeksää mielenosoittajaa yhden turvallisuusjoukkojen edustajan haavoittuessa nuolesta[4].