Papisto

Papisto eli hengellinen sääty on kristittyjen kokonaisuudesta erotettujen, erityisten henkilöiden järjestäytynyt kokonaisuus, joka katolisen kirkon käsityksen mukaan muodostaa kirkon varsinaisen aktiivisen osan, joka on Jumalan asettama ja jolla on erityinen armolahja. Siksi sillä on oikeus välittää kaikkea yhteyttä Jumalan ja ihmisten välillä. Protestanttinen kirkko taas pitää hengellistä säätyä seurakunnallisena opettajistona, joka järjestyksen vuoksi on asetettu opettamaan ja sakramentteja jakamaan.[1]

Eri uskontojen edustajia World Economic Forumissa 2009.

Papisto on yhteiskunnallinen sääty, joka vaikuttaa yhteiskunnassa uskonnon tai yhteisesti tunnustetun arvojärjestelmän kautta. Pappissäädyn merkitys on vaihdellut suuresti historian aikana. Käytännössä papistoa on esiintynyt kaikissa yhteiskunnissa, joista monissa se on ollut osa aristokratiaa verotukseen ja vaikutusvaltaan perustuvien erioikeuksiensa vuoksi.lähde?

Alkujaan papiston ja uskonnollisen eliitin valta lienee ollut epämuodollista, mutta nykyään se on monissa yhteiskunnissa myös muodollista. Uskonpuhdistus antoi 1500- ja 1600-luvulla papeille mahdollisuuden avioitua, minkä myötä kasvoikin huomattava pappissääty. Sukunimilaki velvoitti jokaisen papiksi opiskelleen ottamaan itselleen latinan- tai kreikankielisen sukunimen, joka perustui papin kotipaikkaan tai -taloon. Sosiologisessa mielessä teologisen papiston aseman ovat voineet ottaa esimerkiksi jonkin yhteiskunnallisen ideologian edustusmiehet. Papiston edustajasta on, yhteiskuntajärjestelmän mukaan, käytetty esimerkiksi nimitystä pappi, imaami, rabbi, oraakkeli, poppamies tai šamaani.lähde?

Kleerus (kreik. kleros, "arpa", "osa", "papisto", lat. clerus) on termi, jolla viitataan hengelliseen säätyyn (erotukseksi maallikoista). Evankeliset kirkkokunnat eivät yleensä pidä kleerusta erillisenä säätynä, vaan korostavat kaikkien kristittyjen yleistä hengellistä pappeutta. Roomalais-katolinen sen sijaan kirkko erittelee jyrkästi kleeruksen ja maallikot. Ortodoksisessakin kirkossa eritellään kleerus maallikoista, mutta ei yhtä jyrkästi kuin katolisessa.[2][3]

Pappissääty

Papisto oli sääty-yhteiskunnassa yksi valtiolliseen elämään osallistuneista valtiosäädyistä, pappissääty. Ranskan kolmijakoisessa sääty-yhteiskunnassa papisto oli katolisen kirkon vaikutuksesta "toinen aatelissääty".lähde?

Nelisäätyisissä Pohjoismaissa papisto oli aateliton sääty. Ruotsissa muut säädyt olivat aatelisto, porvaristo ja talonpojat. Suomessa pappissääty osallistui Ruotsin valtiopäiville ja vaikutti vuodesta 1809 alkaen Venäjän keisarikuntaan liitetyn Suomen suuriruhtinaskunnan valtiosäätynä.lähde?

Suomen pappissäädyn aateperintö oli saksalais-luterilainen. Aatteeseen sisältyi sekä tieteellisyyttä että uskonnollis-käytännöllistä asennoitumista. Papisto eli useimmiten maaseudulla ja pyrki edistämään asuinalueensa kansan oloja omalla esimerkillään. Pappilat pyrkivät olemaan elämäntavoiltaan idyllisen tasapainoisia ja luonnonläheisiä. Papin koko perheen tuli noudattaa vaatimatonta mutta siistiä ja vieraanvaraista elämää, jonka vastakohtana pidettiin aateliston tuhlaavaisuutta ja kaupunkilaisten paheellisuutta. Säätyläiset yöpyivät usein matkoillaan pappiloissa ja niiden vieraanvaraisuutta arvostettiin ja vertailtiin.[4]

Lähteet

  1. Hengellinen sääty, Tietosanakirja, osa 3, palsta 314. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1911 (Runeberg.org)
  2. Sanakirja, (Archive.org)
  3. Facta. Tietosanakirja Oy, 1969.
  4. Laura Kolbe, (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria 2: Tunne ja tieto, s. 235–236. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-1843-6.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.