Panssarilaiva Väinämöinen

Panssarilaiva Väinämöinen oli vuonna 1932 valmistunut Suomen merivoimien rannikkopanssarilaiva. Väinämöinen ja sen sisaralus Ilmarinen olivat Suomen laivaston kaikkien aikojen suurimmat alukset. Ilmarisen tavoin myös Väinämöinen oli suunniteltu pääasiallisesti uivaksi rannikkolinnakkeeksi tehtävänään muun muassa demilitarisoidun Ahvenanmaan suojaaminen. Laivat soveltuivat huonosti avomerisodankäyntiin. Väinämöinen oli Suomen laivaston käytössä vuoteen 1947, jolloin Neuvostoliitto osti sen Suomessa rauhansopimuksen nojalla takavarikoiduilla entisillä saksalaisilla rahavaroilla, niin kutsutuilla saksalaissaatavilla.[1] Alus nimettiin uudelleen Vyborgiksi. Se poistettiin käytöstä ja romutettiin 1966.

Väinämöinen
Aluksen vaiheet
Rakentaja Crichton-Vulcan, Turku
Laskettu vesille 1930
Poistui palveluskäytöstä Neuvostoliitolle 1947 Vyborg
Loppuvaihe romutettu 1966
Tekniset tiedot
Uppouma 3 900 t
Pituus 93 m
Leveys 16,9 m
Syväys 5 m
Koneteho dieselsähköinen, 3 500 kW
Nopeus 15 solmua
Miehistöä 330
Aseistus
Aseistus 4 × Bofors 254 mm
8 × Bofors 105 mm
4 × Vickers 40 mm
2 × Madsen 20 mm

Rakentaminen

Väinämöinen tilattiin Crichton-Vulcanin telakalta Turusta. Sen köli laskettiin elokuussa 1929 ja alus laskettiin vesille 28. joulukuuta 1930. Alus valmistui 1932.[2]

Aseistus

Aluksen järeimmät Bofors-tykit pystyivät ampumaan 225 kg:n painoisia kranaatteja 31 kilometrin päähän. Tulenjohdon ja tykkiasemien tähtäys- ja suuntauslaitteet olivat sähköisesti toisiinsa kytkettyjä, joten laitteiden lukemia sekä komentoja voitiin välittää ilman puheyhteyttä. Sähkömekaanisten tulenjohtolaitteiden lukemat välitettiin suoraan tykkitorneihin.

Palvelus
Väinämöinen Suomenlahdella kesäkuussa 1942.

Väinämöinen osallistui toukokuussa 1937 Suomen edustajana Ison-Britannian kuninkaan Yrjö VI:n kruunajaisten sotalaivaparaatiin Spitsheadissä, missä joku isännistä oli todennut Suomen olevan mahtava merivalta, kun majakkalaivoissakin on kymmenen tuuman tykit. Tämä oli viittaus laivan huomiota herättävän korkeaan tulenjohtotorniin verrattuna sen pituuteen.[3]

Alus otti osaa talvisotaan suojaten ensin demilitarisoidun Ahvenanmaan miehittämistä. Meren jäädyttyä se toimi Ilmarisen kanssa kiinteänä ilmatorjuntapatterina Turussa lisäten alueen ilmatorjuntavahvuutta olennaisesti. Jatkosodassa molemmat panssarilaivat kävivät muutaman kerran tulittamassa vihollisen tukikohtana olevaa Hankoa. Maamaaliammuntaa varten kehitettiin rannikkotykistön 254 mm:n kranaateista erityisiä maamaalikranaatteja. Tästä seurasi monen viikon tauko ammunnoissa, koska uusille kranaateille piti laatia omat taulukkonsa eli laskea lentoajat eri etäisyyksille.

Sisarlaiva Ilmarisen tuhouduttua Nordwind-operaatiossa 13. syyskuuta 1941 Väinämöinen kävi vielä kerran saman vuoden joulukuussa tulittamassa Hangon järeää rautatiepatteria, tosin tuloksetta.

Tämän jälkeen perustettiin Osasto Väinämöinen ja alus siirtyi toimimaan vastustajan voimia ja huomiota sitovan fleet in being -periaatteen mukaisesti.

Ajatus olikin tehokas, sillä venäläiset pitivät panssarilaivaa tuhottavien kohteiden kärjessä sodan loppuun asti. Operaatio Uragan (ven. Hirmumyrsky) Kotkassa kesällä 1944 oli tähdätty nimenomaan Väinämöistä vastaan, mutta sen uhriksi joutuikin hiukan suurempi mutta paljon kevyemmin aseistettu saksalainen ilmatorjunta-alus Niobe. Alus upotettiin ja venäläiset väittivät pitkään upottaneensa Väinämöisen.

Sodan jälkeen

Jatkosodan päättymisen jälkeen Väinämöinen ei kiinnostanut venäläisiä, mutta 29. toukokuuta 1947 se myytiin 265 miljoonalla markalla Neuvostoliitolle.[4] Väinämöinen laski Suomen lipun 5. kesäkuuta 1947 Pansiossa ja se siirrettiin NL:n laivastoon, jossa se sai uuden nimen, Vyborg, Viipuri. Alus palveli Punalaivastossa aluksi kuuden vuoden ajan Porkkalan vuokra-alueella.

1950-luvulla Vyborg modernisoitiin, mutta valmistelut aluksen poistamiseksi aloitettiin 1958. Välillä jopa ehdotettiin aluksen palauttamista Suomeen. Alus kuitenkin polttoleikattiin osiin vuonna 1966 Leningradin laivanpurkamistukikohdassa. Venäläisten laskelmien mukaan siitä saatiin n. 2 700 tonnia metalliromua.

Lähteet
  • Forsén, Björn & Forsén, Annette: Saksan ja Suomen salainen sukellusveneyhteistyö. WSOY, 1999. ISBN 951-0-24029-X.
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway’s All the World’s Fighting Ships 1922-1946. London: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Niklander, Tauno: Meidän panssarilaivamme. Gummerus, 1996. ISBN 952-90-7775-0.
  • Penttilä, Eino: Panssarilaivat Ilmarinen ja Väinämöinen. Mainosteknikot Oy, 1986. ISBN 951-99704-3-6.
  • Tuomi-Nikula, Jorma: Suomen laivat punatähtisen sotalipun alla. Gummerus, 2000. ISBN 951-796-212-6.

Viitteet

Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.