Pansio

Pansio on kaupunginosa Turun länsiosassa noin kuusi kilometriä kaupungin keskustasta. Alueen asukasluku on 2 837 (2007). Pansion työttömyysaste – 35 prosenttia vuonna 2016 – on Turun korkein. Lisäksi Pansiossa oli suhteellisesti Suomen eniten maksuhäiriömerkintöjä, melkein joka neljännellä asukkaalla. [1]

Pansio
Pansio

Kaupungin kartta, jossa Pansio korostettuna.
Turun kaupunginosat
Kaupunki Turku
Suuralue Pansio-Jyrkkälä
Osa-alueet Paakarla

Alueella on eri ikäisiä omakoti- ja rivitaloja sekä kerrostaloja 1940-luvulta viime vuosikymmenille. Asuinalueista Erik Bryggmanin 1940-luvulla suunnittelema Oy Laivateollisuus Ab:n työläisten tarpeisiin 1940-luvulla rakennettu, pääosin puisista omakoti- ja rivitaloista kostuva Pansion Laivateollisuuden asuinalue on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi[2]. Pansiossa sijaitsee myös alueen mukaan nimetty ala-aste, Pansion koulu. Samassa rakennuksessa toimii myös aluekirjasto. Alueella on myös vanha Pansion lentomajakka.

Pansio liitettiin Turkuun vuonna 1931. Aiemmin alue kuului Raisiolle. Varhaisimmat kirjalliset maininnat alueesta löytyvät 1400-luvulta.

Pansiossa sijaitsee Turun satamaan kuuluva Pansion satama, runsaasti raskasta teollisuutta sekä merivoimien Rannikkolaivaston päätukikohta Pansion varuskunnassa. Vuoden 2007 loppuun saakka Pansiossa toimi Suomen ainoa junalauttasatama.

Pansiossa toimii Turun turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.

Lähteet

  1. Berner, Anna-Sofia: Telakan varjossa (Laaja kuvareportaasi Pansiosta.) Helsingin Sanomat. 14.10.2018. Viitattu 15.10.2018. (Tilaajille.)
  2. Pansion Laivateollisuuden asuinalue Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.