Panipatin kolmas taistelu

Ahmad Šah Dorrani.

Paštujen Abdali-heimoon kuulunut Ahmad Šah Dorrani oli perustanut usein nykyisen Afganistanin edeltäjänä pidetyn Dorrani-valtakunnan vuonna 1747 Persiaa hallineen Nadir Šahin aikanaan valloittaman valtakunnan hajotessa. Ahmad Šah pyrki laajentamaan uutta valtakuntaa ensin kohti Iranin ylänköä, mutta tämän epäonnistuttua hän käänsi katseensa Intiaan, jonka pohjoisosia hallitsi sisäisten kiistojen nyt heikentämä Suurmogulien valtakunta. Vuonna 1757 Ahmad Šahin joukot ryöstivät Delhin, ja mogulit joutuivat tunnustamaan hänet Pandžabin, Kašmirin ja Sindin hallitsijaksi, mikä myös päätti mogulien kauden Pohjois-Intian voimatekijänä. Mogulien toinen vihollinen Dorranien ohella oli marathien liittokunta, joka hallitsi Dekhanin ylänköä ja suurmoguleilta valtaamiaan alueita Pohjois-Intiassa.[1] Marathit olivat hindulainen sotilasluokka, joiden valtakunnan oli perustanut Shivaji 1600-luvulla, ja valtakunta laajeni hänen seuraajiensa valtakaudella.[2] Dorranien ja marathien valtakuntien levitessä ja näiden välissä alueita hallinneiden mogulien heikennyttä valtakunnat ajautuivat sotaan keskenään.[3]

Dorranien ja marathien välinen sota alkoi marathien yliotteella.[1] Sadashivrao Bhaun johtaman marathiarmeijan onnistui vallata Delhi[3] ja Dorranit ajettiin takaisin paštualueille.[1] Sotaonni kääntyi kuitenkin, ja Ahmad Šahin onnistui uudella sotaretkellään katkaista marathiarmeijan huoltoyhteydet. Bhaun yrittäessä murtaa Dorranian saarron osapuolten armeijat kohtasivat tammikuussa 1761 Panipatissa taistelukentällä,[3] jolla Babur oli kaksisataa vuotta aiemmin voittanut Ibrahim Ludin joukot.[1]

Sadashivrao Bhau.

Marathien armeija oli Panipatissa Dorranien armeijaa lukumäärällisesti suurempi.[3] Maratheilla oli myös Dorraneihin nähden ylivoimainen tykistö. Kiihkollisen hindulaiset marathit olivat kuitenkin vieraannuttaneet mahdolliset liittolaisensa, kun taas Dorranit olivat koonneet puolelleen etenkin belutšeja. Dorranien ratsuväki oli selvästi marathien ratsuväkeä voimakkaampi.[1] Marathien vahvuus taistelussa oli noin 80 000 miestä ja Dorranien 40 000–75 000.[1]

Marathit yrittivät taistelun aluksi murskata Dorranien armeijan suurella tykistökeskityksellä. Heidän suunnitelmiaan vaikeuttivat kuitenkin eri komentajien keskinäiset kiistat sekä tarve suojella suurta siviilijoukkoa alueella. Dorranit ryhtyivät yllätyshyökkäykseen ennen kuin tykistökeskitys oli saanut aikaan suurta tuhoa.[3] Itse taistelu kesti useita päiviä.[1] Sadashivrao Bhaun sukulaispojan saatua surmansa Bhau meni taistelukentälle hakemaan kentältä sukulaisensa ruumiista. Marathiarmeijan sotilaat uskoivat komentajansa saaneen surmansa, mikä johti taistelutahdon romahdukseen.[3] Dorranien tekivät hyökkäyksen marathien sivustaan, jonka murtuessa marathit kääntyivät sekasortoiseen pakoon.[1]

Marathien armeija oli menettänyt taistelussa 40 000 kaatuneina ja 30 000 vankeina. Dorranien tappiot jäivät 5 000 kaatuneeseen. Bhau oli paennut taistelukentältä, mutta hän kuoli vain hieman myöhemmin. Marathien valtakunta ajautui anarkiaan, jota hyödynsivät sittemmin britit levittäessään valtaansa Intian niemimaalla.[3] Ahmad Šah oli voittanut taistelun, mutta ei pystynyt hyödyntämään sitä tehokkaasti ajauduttuaan saman tien raskaaseen sotaan sikhejä vastaan.[1]