Panipatin ensimmäinen taistelu

Delhin sulttaanikunta ja Baburin hyökkäysreitti Kabulista.

Zahir-ud-din Muhammad Babur nousi valtaan vuonna 1494. Hän kuului Timur Lenkistä polveutuvaan Timuridien dynastiaan. Isänsä puolelta hän oli turkkilainen ja hänen äitinsä polveutui Tšingis-kaanista. Uransa alkupuolella hän pyrki valtaamaan takaisin Timur Lenkin aikanaan hallitsemat alueet vallaten entisen pääkaupunki Samarkandin kolme kertaa, mutta tullen kertaalleen ajetuksi takaisin Kabuliin uzbekien kukistamana. Viimeinen toivo esi-isänsä valtakunnan palauttamisesta haihtui, kun osmanien sulttaani Selim I kukisti Baburin persialaiset liittolaiset Čalderanin taistelussa vuonna 1514. Sittemmin Baburin huomio kiinnittyikin Intiaan. Baburin armeija yhdisteli turkkilaista ja mongolilaista sotilasperinnettä. Sen valtaosa koostui ratsujousimiehistä ja osmaneilta oli omaksuttu tapa käyttää tuliaseita. Baburin lähes koko jalkaväki oli aseistettu lunttulukkomusketeilla ja hänellä oli vaikuttava tykistö.[1]

Vuonna 1519 Babur kukisti reitillä Punjabiin olleet vuoristoheimot ja teki sen jälkeen useita hyökkäyksiä Pohjois-Intiaan. Hänen pääasialliset vastustajansa Intiassa olivat Lodi-dynastian johtamat afgaanit, jotka olivat aikaisemmin muuttaneet tasangoille. Baburin onnistui aluksi luoda hatara liitto Punjabin varakuningas Daulat Khan Lodin ja tämän setä Alam Khan Lodin kanssa, joiden yhteisenä tavoitteena oli syöstä vallasta Delhin sulttaani Ibrahim Lodi. Daulat Khanin juonittelu hajotti kuitenkin liiton ja samaan aikaan Baburin täytyi vastata uzbekien hyökkäyksiin kotimaassaan. Sotaretki Intiaan lykkääntyi vuoteen 1525 saakka, jolloin Babur voitti Daulat Khanin joukot ja eteni Ibrahimia vastaan.[1]

Ibrahimin armeijaan sanotaan kuuluneen 100 000 miestä ja 1 000 sotanorsua Baburin 10 000:ta miestä vastaan. Ibrahimilla ei kuitenkaan ollut Baburin joukkojen tapaan tuliaseita tai nopeasti liikkuvaa ratsuväkeä. 12. huhtikuuta 1526 Babur asettui asemiin armeijansa oikean siiven kanssa Delhin pohjoispuolelle Panipatiin. Babur jäljitteli osmanien taktiikkaa Čalderanin taistelussa, heidän taistelulinjansa keskustassa olivat lunttulukkomuskettimiehet ja kanuunat, joiden asemia oli vahvistettu sitomalla yhteen 700 vaunua ja rakentamalla niistä asemien eteen rintamavarustuksen. Oikeaa ja vasempaa sivustaa vahvistettiin taisteluhaudoilla ja kaadetuista puista rakennetulla suoja-aidalla (abatis). Asemien välissä oli aukkoja, joista ratsuväki saattoi tehdä rynnäkköjä tilaisuuden niin salliessa. Baburin armeija saattoi jatkaa linnoitustöitään kahdeksan päivän ajan, vaikka Ibrahimin armeija oli jo saapunut paikalle. Ibrahim ei syystä tai toisesta hyökännyt Baburin asemiin. Yöllä 20. huhtikuuta Baburin joukot hyökkäsivät Ibrahimin leiriin, mutta yritys epäonnistui pimeässä. Voitto rohkaisi Ibrahimin armeijaa, joka viimein 21. huhtikuuta järjestäytyi hyökkäystä varten.[1]

Afgaanit hyökkäsivät 21. huhtikuuta keskittyen Baburin oikeaa siipeä vastaan. Heidän etenemisensä pysähtyi nopeasti Baburin linnoitusvarusteisiin.ja Baburin reservit siirtyivät tukemaan uhattua kaistaletta. Takajoukot tunkivat eteenpäin tajuamatta työntävänsä etujoukkoja vallihautoihin ja abatis-aitaa vasten. Samaan aikaan puolustajat tulittivat ihmismassaa lunttulukkomusketeillaan ja kanuunoilla. Baburin ratsuväki rynnäköi varustuksien aukoista ja ajoi Ibrahimin sotanorsut pakoon nuolia ampumalla. Baburin vasen siipi alkoi edetä. Afgaanit pitivät puolensa jonkin aikaa, kunnes Babur sai vahvistuksia keskustastaan. Afgaanit tekivät useita vastarynnäkköjä, jotka lyötiin kuitenkin takaisin. Taistelun kuluessa osa Baburin joukoista suoritti tulughman, joka oli laaja kahden kevyen ratsuväen ryhmän suorittama saartoliike, jonka tarkoituksena oli hyökätä vihollisen selustaan. Toista liikkeeseen osallistunutta ratsuväenosastoa johti Baburin poika Humayun. Perääntymistiet tukkineet ratsuväen sotilaat ampuivat sitten nuolilla loukkuun jäänyttä viholliskasaumaa. Ibrahim sai surmansa monien miestensä mukana ja taistelu oli ohi puoleenpäivään mennessä.[1]

Baburin armeija kärsi vain vähäiset tappiot, kun taas afgaanit menettivät noin 15 000 miestä kaatuneina. Babur valloitti Delhin ja Agran nopeasti voittonsa jälkeen Panipatissa. Sieltä käsin hän vahvisti otettaan Pohjois-Intiassa kukistaen rajputit Kanuan taistelussa vuonna 1527 ja vallaten Chandrin linnakkeen vuonna 1528. Babur kuoli vuonna 1530 ja tuolloin hänen valtakuntansa ulottui Kabulista Punjabiin ja Delhiin, idässä Bihariin ja etelässä Gwalioriin. Hänen tulevat perillisensä Suurmogulien valtakunnassa hallitsivat sittemmin koko Etu-Intian niemimaata.[1]