Paniikki
Paniikki eli pakokauhu on usein jonkin asian pelosta seuraava kiihtynyt ja voimakkaan pelon hallitsema tunnetila, jossa ihminen ei pysty toimimaan järkevästi. Paniikki syntyy usein siten, että jokin ärsyke laukaisee (aiheetta tai aiheesta) äärimmäistä hätää käsittelevät aivotoiminnot. Tällöin vereen erittyy stressihormonia erityisen paljon, sydämen syke kiihtyy, ja henkinen toiminta ohjautuu lähes täysin vaistotasolle keskittyen vaaratilanteesta selviytymiseen yksinkertaisia, myötäsyntyisiä vaistoja ja refleksejä noudattaen. Paniikki usein ruokkii itseään jonkin aikaa siten, että tietoisuuden eri osat lähettävät toisiltaan saamiaan vaaraan ja pelkoon liittyviä viestejä toisilleen. Tätä voisi vertauskuvallisesti kuvata siten, että pelon tunne ruokkii pelon ajatuksia, jotka taas ruokkivat pelon tunnetta.
Nykymaailmassa paniikin vallassa toiminta on kuitenkin usein pelon aiheuttaneeseen tilanteeseen nähden vääränlaista. Ihminen voi pelästyä paniikkiin asti esimerkiksi sosiaalista tilannetta, mutta tilanteeseen ei auta se, että toimii samoin, kuin miten vaistoihin on ohjelmoitu toimimaan alun perin paniikkia aiheuttaneissa tilanteissa, kuten petoeläimen tai hukkumisen uhkaamana. Päinvastoin sosiaalinen tilanne voi lähinnä vain mennä vaikeammaksi tämänkaltaisten varotoimien käynnistyessä. Tästä voi seurata noidankehä, jossa paniikkioireet, kuten esimerkiksi punastuminen, koetaan häpeällisiksi tai noloiksi, jonka vuoksi ne saavat aikaan lisää paniikkia.
Huomatessaan reagoivansa paniikilla omaan paniikkiinsa voi ihminen alkaa pelätä paniikkia esimerkiksi sosiaalisessa tilanteessa. Tämä pelko voi itsessään pahentua paniikiksi asti, jolloin noidankehä käynnistyy. Mikäli paniikki syntyy jollekin henkilölle useasti jo paniikin itsensä pelkäämisestä, kyseessä on paniikkihäiriö.
Alun perin paniikilla tarkoitettiin Pan-jumalan säikäytyksen aiheuttamaa pelkoa.[1]
