Pandionis
Pandionis (m.kreik. Πανδιονίς) oli antiikin ajan Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen fyle eli ”heimo” tai ennemminkin äänestyspiiri, joka perustettiin Kleistheneen uudistuksessa vuonna 508 eaa. Fylen eponyymi heeros oli Ateenan varhainen kuningas Pandion ja sen alkuperäinen numero oli III.[1][2]
Pandionis | |
---|---|
Πανδιονίς | |
Historia | |
Tyyppi | fyle |
Kulttuuri | antiikin Kreikka |
Alue | Attika |
Numero (alkup.) | III |
Perustettu | 508 eaa. |
Eponyymi heeros | Pandion |
Demoksia | 7–11 |
Fyleen kuului alun perin 11 demosta, muun muassa Ateenan kaupunkialueen suuri demos Kydathenaion. Myöhemmin osa demoksista siirrettiin perustettuihin uusiin fyleihin, ja pienimmillään fyleen kuului seitsemän demosta. Niin kutsuttujen makedonialaisten fylejen (Antigonis, Demetrias) lakkauttamisen jälkeen osa demoksista palautettiin Pandionis-fyleen. Kuten kaikilla fyleillä, fylen demokset oli jaetty kolmeen trittykseen ja sillä oli yhteensä 50 edustajaa Ateenan bulessa eli neuvostossa. Fyle säilyi käytössä antiikin ajan lopulle saakka.[1][3]
Fylen jäseniin viitattiin nimityksellä Pandionidēs (Πανδιονίδης), monikossa Pandionidai (Πανδιονίδαι).
Demokset
Nimi | Nimi kreikaksi | Fyle | Trittys | ||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi I n. 508–307 eaa. |
Kausi II n. 307–224 eaa. |
Kausi III n. 224–201 eaa. |
Kausi IV n. 201 eaa.–124 jaa. |
Kausi V n. 124 jaa.– | |||
Angele | Ἀγγελή | Pandionis | paralia | ||||
Konthyle | Κονθύλη | Pandionis | Ptolemais | mesogeios | |||
Kydathenaion | Κυδαθήναιον | Pandionis | Antigonis | Pandionis | asty | ||
Kytheros | Κύθηρος | Pandionis | Antigonis | Pandionis | paralia | ||
Myrrhinus | Μυρρινοῦς | Pandionis | paralia | ||||
Oa | Ὄα | Pandionis | Hadrianis | mesogeios | |||
Alempi Paiania | Παιανία ὑπένερθεν | Pandionis | Antigonis | Pandionis | mesogeios | ||
Ylempi Paiania | Παιανία καθύπερθεν | Pandionis | mesogeios | ||||
Prasiai | Πρασίαι | Pandionis | paralia | ||||
Probalinthos | Προβάλινθος | Pandionis | Attalis | paralia | |||
Steiria | Στείρια | Pandionis | paralia |
Lähteet
- The Tribes and Eponymous Heroes of the Ancient Athenians The Ancient City of Athens (Stoa.org). Viitattu 21.8.2017.
- Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Fyle”, Antiikin käsikirja, s. 183. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
- Pandionis Brill’s New Pauly. BrillOnline Reference Works. Viitattu 21.8.2017.
Kleistheneen fylet |
I Erekhtheis · II Aigeis · III Pandionis · IV Leontis · V Akamantis · VI Oineis · VII Kekropis · VIII Hippothontis · IX Aiantis · X Antiokhis |
---|---|
Nk. makedonialaiset fylet | |
Myöhemmät hellenistiset ja roomalaiset fylet |