Panamantauti

1950-luvulla panamantauti tuhosi siihen aikaan markkinoita hallinneen Gros Michel -banaanilajikkeen tuotannon, minkä seurauksena banaanintuottajat siirtyivät täysin tuottamaan Cavendish-banaania.[5] Cavendishin sanotaan olevan maultaan vaatimaton verrattuna Gros Micheliin[6].

Panamantaudin itiöt säilyvät hengissä lepotilassa maaperässä jopa 30 vuotta, ja leviävät helposti vesipisaroiden, mullan ja koneiden välityksellä.[2][7]

Taudin leviämistä edesauttaa banaaniviljelmien monokulttuuri: plantaaseilla kasvatetaan lähes yksinomaan Cavendish-lajiketta, mikä tekee viljelystä ja markkinoinnista halpaa ja tehokasta, mutta tarkoittaa samalla, että nämä kasvit ovat geneettisesti identtisiä ja siten haavoittuvia taudeille.[6]

Panamantauti TR4 tunnistettiin ensimmäisen kerran Taiwanin maaperästä 1990-luvun alussa. Se pysyi pitkään pelkästään Kaakkois-Aasian ja Australian vaivana, mutta vuonna 2013 se havaittiin myös Lähi-idässä ja Afrikassa. Estotoimenpiteista huolimatta elokuussa 2019 panamantauti oli levinnyt uudelle mantereelle, Latinalaiseen Amerikkaan, maailman banaaniviennin keskukseen. Kolumbiassa julistettiin sen vuoksi kansallinen hätätila.[6]

Vaikka maailmassa on kymmeniä banaanilajeja ja tuhat lajiketta, Cavendishille ei ole korvaajaa tällä hetkellä. Lajikkeista vain harva täyttää kaupallisen kasvatuksen, kuljetuksen ja markkinoinnin vaatimukset. Esimerkiksi Goldfinger- ja Mona Lisa -nimisistä lajikkeista ei tullut kaupallisesti menestyksekkäitä.[6]

Australialaiset tutkijat ovat onnistuneet kehittämään Cavendish-lajikkeen, joka näyttäisi saadun geenimuuntelun avulla immuuniksi panamantaudille. Villistä banaanilajista peräisin oleva rga2-geeni suojaa banaania sieneltä, toisessa menestyneessä linjassa on sukkulamadosta otettu cad9-geeni suojannut banaania sieneltä. Näitä ei kuitenkaan ole vielä vuosiin tulossa markkinoille, sillä tutkijat jatkavat työtään viisivuotisella kokeella, jossa on tarkoitus kasvattaa 9 000 kasvia.[8]