Palokärki

Palokärki (Dryocopus martius) on suurehko, noin variksen kokoinen musta tikkalintu, jolla on päässään tunnusomainen punainen väritys.[3] Palokärki on Suomen ja koko Euroopan suurin tikka.[4]

Palokärki
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Suomessa:

Elinvoimainen [2]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Tikkalinnut Piciformes
Heimo: Tikat Picidae
Suku: Palokärjet Dryocopus
Laji: martius
Kaksiosainen nimi

Dryocopus martius
(Linnaeus, 1758)
Palokärjen levinneisyys
Palokärjen levinneisyys
Alalajit
  • D. m. khamensis
  • D. m. martius
  • D. m. pinetorum
Katso myös

  Palokärki Wikispeciesissä
  Palokärki Commonsissa

Koko ja ulkonäkö

Palokärjen pituus on noin 45–50 cm, ja sen paino on noin 300–400 g. Palokärjen höyhenpeite on hiilenmusta. Koiraalla päälaki on punainen, naaraalla on punaista vain takaraivossa. Sysimustaa, variksenkokoista palokärkeä ei Suomessa voi sekoittaa muihin lintulajeihin. Sen lento on syväaaltoista, ja se ääntelee ahkerasti ja kuuluvasti ympäri vuoden.

Keväällä palokärki rummuttaa kauas kuuluvia sarjoja ja huutelee kiihkeästi Dryocopus martius spring call kuikuikuikui.ogg ”kui-kui-kui…” (ohje). Lennossa se huutelee DryocopusMartiusFlyingCallKurrKurr.ogg ”kry-kry-kry…” (ohje) ja laskeutuessaan puuhun Dryocopus martius call at sitting Kjeee.ogg ”kliiie” (ohje). Pesäpoikasten ääni on kiivasta kimitystä.

Vanhin tavattu suomalainen rengastettu palokärki on ollut 13 vuotta, 11 kuukautta ja 18 päivää vanha.[5] Se on samalla Euroopan vanhin palokärki.[6]

Levinneisyys

Palokärjen esiintymisaluetta on lähes koko Eurooppa ja Aasia. Euroopan populaation kooksi arvioidaan 1,5–2,9 miljoonaa yksilöä. Suomessa sitä tavataan miltei koko maassa, laji puuttuu vain aivan pohjoisimmasta Lapista. Suomen parimääräksi arvioidaan 30 000–50 000.[7] Nuoret yksilöt vaeltavat syksyisin vaihtelevassa määrin.

Palokärki on Suomessa rauhoitettu ja sen ohjeelliseksi korvaussummaksi asetettu 841 euroa.[8]

Elinympäristö

Palokärki suosii vanhoja havumetsiä, mutta pesii myös varttuneissa talousmetsissä. Reviiri saattaa olla hyvin laaja, joskus useita neliökilometrejä. Kelvollisen reviirin vaatimuksena on hevos- ja kekomuurahaisten runsaus. Palokärki pesii puuhun hakkaamaansa koloon.

Palokärki on etsinyt ravintoa lahon kuusen rungosta.
Palokärki. Magnus von Wrightin maalaus teoksesta Svenska fåglar, efter naturen och på sten ritade.

Lisääntyminen
munia Dryocopus martius pinetorum

Palokärki hakkaa ison pesäkolon, mutta pesii joskus myös vanhaan koloon. Pesä on useimmiten männyssä tai haavassa. Pesäkolo voi olla suurelle hakkuuaukolle jätetyssä ainoassa säästöhaavassa. Lintu munii huhtikuun lopussa 3–6 hohtavan valkeata munaa, joita emot hautovat 12–15 vuorokautta. Poikaset jättävät pesän noin 24–29 vuorokauden ikäisinä. Palokärjellä on vain yksi pesue vuodessa.

Ravinto

Lajin pääasiallista ravintoa ovat hyönteiset, joita palokärki etsii ennen kaikkea lahovaurioisista ja kuolleista puista. Palokärki saalistaa ainakin mäntypuupistiäisiä (Sirex noctilio), sinipuupistiäisiä (Sirex juvencus), jättipuupistiäisiä (Urocerus gigas), porapuupistiäisiä (Xeris spectrum) ja Sirex cyaneus -pistiäisiä.[9] Palokärki kaivelee myös muurahaiskekoja, joista se syö sekä muurahaisia että niiden toukkia. Joskus se syö myös marjoja.

Kulttuurissa

Palokärki on melko peloton tikkalaji, johon liittyy paljon kansanperinnettä: sanotaan, että kuolema vierailee talossa, jonka pihaan palokärki asettuu.[10] Palokärjen on myös joskus uskottu varoittavan tulevasta pahasta huudollaan, jolloin talon väki on saattanut välttää onnettomuudet olemalla varuillaan. Usein palokärjen huuto on kuitenkin tarkoittanut paljon viattomampaa epäonnea, kuten sateen tai ukkosen tuloa.[11]

Palokärki on aiheena Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1893 valmistuneessa maalauksessa. Palokärki oli Gallen-Kallelalle erityisesti yksinäisyyden ja vapauden symboli. Hänen mukaansa palokärjen punainen päälaki oli kuin ”yksilön elämän huuto korven hiljaisuudessa”.[12]

Lähteet
  • Järvinen, Antero: Maakuntalinnut. Otava, 1995.

Viitteet
  1. BirdLife International: Dryocopus martius IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.6.2014. (englanniksi)
  2. Jari Valkama: Palokärki – Dryocopus martius Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. Palokärki Suomen Luonto. Viitattu 16.7.2022.
  4. Keväiset rummuttajat: Palokärki Yle. 29.3.2017. Viitattu 8.4.2023.
  5. Lintujen ikäennätykset Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 21.6.2021.
  6. Longevity list European Union for Bird Ringing. Viitattu 21.6.2021. (englanniksi)
  7. Palokärki (Dryocopus martius) Suomen lintuatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 23.2.2021.
  8. Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista finlex.fi. Viitattu 23.2.2021.
  9. Centre for Agriculture and Biosciences International (CABI): Dryocopus martius (englanniksi)
  10. Järvinen, Antero: Linnut liitävi sanoja. Romanttinen tietokirja suomalaisesta lintuperinteestä. Otava 1991 (Osio Kansanperinne)
  11. Tietoisku: Uskomuksia isosta tikasta yle.fi. Viitattu 16.7.2022.
  12. Kansallisgalleria - Teos: Palokärki www.kansallisgalleria.fi. Viitattu 16.7.2022.

    Kirjallisuutta
    • Hautala, Hannu: Palokärki. 135 s. Metsäkustannus, 2016. ISBN 9789526612737.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.