Palmanpodenco

Rotu on kanarianpodencoa pienempi ja toisinaan hieman pitkäkarvaisempi.[1] Se on keskikokoinen, kevytrakenteinen ja hieman pitkänomainen. Runko on hieman korkeuttaan pidempi. Pää on pitkänomainen (18–20 cm pitkä) ja katkaistun kartion muotoinen. Kallo on hieman leveyttään pidempi ja litteä, kuono-osa hieman kalloa pidempi. Otsapenger ei ole kovin erottuva. Kuono on kärjestään tylppä, kirsu melko leveä ja sävyltään karvapeitteen väriin sulautuva. Purenta on leikkaava. Silmät ovat pienet, mantelinmuotoiset ja vinot, sävyltään joko meripihkankeltaiset tai tummanruskeat, karvapeitteen väriin sulautuvat. Korvat ovat keskikokoiset, tyvistään leveät ja kärjistään terävät, koiran ollessa valppaana pystysuorat mutta sen alistuessa taakse vetäytyneet. Niska on suora, joustava ja lihaksikas, ilman löysää kaulanahkaa. Rintakehän ympärysmitta on 4–7 cm pidempi kuin säkäkorkeus. Selkä on vahva ja lihaksikas. Lanne on hieman pitkänomainen, lantion luut kiinteät. Vatsaviiva on nouseva, olematta kuitenkaan samanlainen kuin vinttikoirilla. Eturaajat ovat suorat ja yhdensuuntaiset. Etukäpälät ovat "kissankäpälät" ja hieman ulospäin kääntyneet, anturat ovat hieman soikeat. Takaraajat ovat suorat, vahvat ja lihaksikkaat, kintereet ovat melko korkeat. Takakäpälät ovat "kissankäpälät" ja suorat, anturat ovat hieman soikeat. Häntä on pyöristynyt, melko teräväkärkinen, joko riippuva tai sirpin muotoinen. Rodulle tyypilliset liikkeet ovat ketterä ja erittäin kevyt ravi.[2]

Iho on tasainen, rypytön ja tiiviisti rungonmyötäinen. Karvapeite on tiivis ja sileä, joko lyhyt tai keskipitkä. Väritys on mieluiten tumma ja vaihtelee kanelinruskeasta ja mahonginpunaisesta suklaanruskeaan ja mustaan. Yksivärisyys on toivottua, mutta kaulassa ja hännässä sallitaan valkoiset merkit. Urosten säkäkorkeus vaihtelee 42–52 cm:n ja narttujen 40–51 cm:n välillä, 2 cm:n vaihtelu suuntaan tai toiseen sallitaan.[2]

Palmanpodenco on rohkea, dynaaminen ja omistajaansa kiintynyt, mutta samalla myös levoton. Sen ei kuitenkaan tule olla aggressiivinen. Rotu on jalostettu kaniinin metsästykseen, ja se käyttää työssään sekä haju-, kuulo- että näköaistiaan. Se on ensisijaisesti jälkikoira, ja se nappaa riistan kiinni itse (metsiköt ovat usein liian tiheitä aseiden käyttämiselle). Se soveltuu työskentelemään erilaisissa maastoissa, erityisesti metsiköissä, rotkojen reunoilla ja kallioilla. Se kykenee työskentelemään aamunkoitosta iltahämärään väsymättä, ja se sietää hyvin korkeita lämpötiloja ja kohtalaisesti suoraa auringonpaistetta, koska sen karvapeite on yleensä tumma. Väri myös auttaa sitä sulautumaan metsikköön siten, että riista ei havaitse sitä.[2]

Kanarialaisten podencojen juuret ovat samat kuin muillakin podencoilla: ne polveutuvat muinaisesta egyptinmetsästyskoirasta, joka levisi eri puolille Välimerta. Foinikialaisten uskotaan vieneen sen ensimmäisinä Iberian niemimaalle ja Baleaareille, mutta mahdollisesti myös egyptiläiset, karthagolaiset ja kreikkalaiset vaikuttivat sen leviämiseen.[1]

Kanarialaisten podencojen esi-isät saattoivat saapua saarille jo ennen espanjalaisvalloitusta, pari tuhatta vuotta sitten ensimmäisten asukkaiden berberien mukana. Todisteiden mukaan saarilla on ollut koiria jo ennen espanjalaisten saapumista, ja on lähes varmaa että ne olivat fuerteventuranpaimenkoiran ja garafíanpaimenkoiran esi-isiä - mutta sille ei ole saatu varmuutta, olivatko ne myös paikallisten podencojen esi-isiä. Kanarian alkuperäisasukkailla guancheilla oli kuitenkin monentyyppisiä koiria, ja tutkimusten mukaan jo heillä oli podencoja muistuttaneita koiria, joita he käyttivät metsästykseen. Heidän koiransa polveutuivat suoraan egyptinmetsästyskoirasta, jonka he olivat tuoneet mukanaan manner-Afrikasta.[1]

1400-luvulle asti on todisteita lähinnä kreikkalaisten, roomalaisten, foinikialaisten ja karthagolaisten satunnaisista vierailuista Kanariansaarilla. 1400-luvulla Kastilian hallitsija päätti valloittaa saaret, ja konkistadoreiden saapuessa sinne he toivat mukanaan uusia podenco-tyyppisiä koiria - todennäköisesti andalusianpodencoja, portugalinpodengoja ja ibizanpodencon esi-isiä. Myös englantilaisten ja ranskalaisten kauppiaiden sekä merirosvojen mukana saattoi tulla uusia koiria. Todennäköisesti espanjalaiset valloittajat käyttivät sekä saarten alkuperäisiä metsästyskoiria että mukanaan tuomia omia podencojaan metsästykseen, jolloin he alkoivat risteyttää niitä keskenään.[1]

Koirat sopeutuivat vuosisatojen ajan paikalliseen ympäristöön ja ilmastoon, ja niistä kehittyi taitavia villikaniinin metsästäjiä. Koska maasto, sääolosuhteet, eläimistö ja kasvillisuus olivat erilaiset kuin Välimerellä, kehittyi kanarialaisista podencoista sekä fysiikaltaan että metsästysominaisuuksiltaan selvästi erilaisia iberialaisiin ja baleaarisiin podencoihin verrattuina. Siihen vaikuttivat myös paikallisten ihmisten erilaiset toiveet koirien metsästysominaisuuksilta. 1500-luvulta aina 1900-luvun lopulle asti paikalliset podencot eivät päässeet enää merkittävästi sekoittumaan Välimeren podencojen kanssa, joten ne säilyivät puhtaina.[1]

Ainoa virallisesti hyväksytty kanarialainen podenco on kanarianpodenco, joka perustuu malpaís-populaatioon (podenco de malpaís). Juuri tämä variaatio hyväksyttiin viralliseksi Kanariansaarten podencoksi ennen kaikkea siitä syystä, että rodun ahkerimmat puolesta puhujat olivat kotoisin itäisiltä saarilta. Sen rotumääritelmä ei kuitenkaan ota huomioon erilaisia morfologisia eroavaisuuksia ja käyttöominaisuuksia, jotka riippuvat kunkin saaren maastosta ja olosuhteista. Malpaís-linja on erikoistunut metsästämään malpaís-tyyppisessä maastossa, kun taas palmanpodenco - toiselta nimeltään laurisilvanpodenco - on erikoistunut metsästämään laurisilva-tyyppisessä metsässä.[1]

Palmalainen muunnos polveutunee malpaís-podencon ja iberialaisten podencojen välisistä risteytyksistä. Se on läntisillä saarilla usein jopa virallista kanarianpodencoa runsaslukuisempi. Podencokasvattajien kesken on kiistaa siitä, onko palmanpodenco vain malpaís-podencon ja muiden rotujen välinen risteytys, vaiko oma rotunsa. La Palmalla koirat ovat tottuneet jyrkempään maastoon, tiheämpään kasvillisuuteen ja kosteampaan ilmaan kuin itäisillä saarilla, minkä vuoksi palmalaiset uskovat kyseessä olevan erillinen rotu erillisine ominaisuuksineen. Lisäksi palmalaisten podencojen kasvattajat haluavat, että termi "kanarianpodenco" laajennettaisiin käsittämään virallisesti myös palmanpodencon ja hierronpodencon. Monet paikalliset metsästäjät kuitenkin risteyttävät palmanpodencoon malpaís-podencoa, ymmärtämättä että nämä kaksi ovat keskenään erilaisia.[1]