Palkokasvit

Palkokasvit ovat kasveja, joiden hedelmä on palko. Tavallisimmin nimitystä käytetään herne­kasvien heimoon kuuluvista ravinto- ja rehukasveista[1]

Palkokasvit

Ennen nimitystä palkokasvit käytettiin oletetusta kaksi­sirkkaisiin kuuluvasta lahkosta[2], jota joskus pidettiin myös ala­lahkona[3] ja joka jaettiin kolmeen heimoon: (Papilionaceae (hernekasvit), Mimosaceae ja Caesalpiniaceae.[2][3] Nykyisin näiden kaikkien katsotaan kuuluvan samaan herne­kasvien heimoon, joka kuuluu lahkoon Fabales, ja aikaisemman käsityksen mukaiset suppeammat heimot nykyisin ala­heimoiksi Faboideae (tai Lotoideae)[2], Mimosoideae ja Caesalpinioideae.

Pavut on kypsennettävä huolellisesti ennen nauttimista, jolloin niiden sisältämät terveydelle haitalliset aineet tuhotuvat[4].

Viljellyt palkokasvit

Viljellyt palko­kasvit muistuttavat monessa suhteessa viljoja, ja tuleentu­neiden kuivien siementen vuoksi viljeltyjä palkokasveja sanotaankin usein myös palkoviljoiksi.[5] Ne kuuluvat kaikki herne­kasvien heimoon. Niitä on viljelty viljojen ohella maan­viljelyksen alkuajoista saakka[5], ja lähes jokaisella alueella, jossa maanviljelys mahdollisesti on keksitty itsenäisesti, on viljelys­kasvien valikoimaan alusta lähtien sisältynyt myös yksi tai useampi palko­kasvi:[6] Lähi-idässä herne ja linssi[7][6], Intiassa hyasinttipapu sekä musta ja vihreä mungopapu,[6] Kiinassa soijapapu, adsukipapu ja mungopapu,[6] Länsi-Afrikassa pitkäpapu, Väli-Amerikassa tavallinen papu, arizonanpapu ja ruusupapu sekä Andeilla limanpapu ja maapähkinä.[6]

Palko­kasvien tärkeä merkitys viljelys­kasveina perustuu ennen kaikkea niiden edulliseen typpi­talouteen. Niiden juurissa on Rhizobium-suvun bakteereita, jotka kykenevät sitomaan ilmasta typpeä ja valmistamaan siitä amino­happoja, joita isäntä­kasvi kykenee käyttämään hyväkseen. Tämän vuoksi niiden viljelyksessä ei yleensä tarvita typpi­lannoitteita.[5] Samasta syystä niitä voidaan käyttää myös maan­parannukseen kyntämällä niiden vihreä kasvusto maan alle tai viljelemällä niitä vuoroviljelyssä viljojen kanssa[5]

Palkokasveja viljellään sekä ihmis­ravinnoksi että rehuksi. Niistä käytetään hyväksi tavallisesti niiden siemenet, joistakin lajeista myös palot. Niiden siemenissä on runsaasti proteiinia varas­toitu­neena sirkka­lehtiin, jotka täyttävät melkein koko siemenen.[5] Ne ovatkin vanhastaan olleet eläin­kunnan tuotteiden ohella ihmiskunnan tärkeimpiä proteiinin lähteitä, ja nykyisinkin niillä on tässä suhteessa suuri merkitys varsinkin niissä maissa, joissa eläin­ravintoa ei ole riittävästi käytettävissä tai joissa (erityisesti Intiassa) uskonnolliset syyt rajoittavat eläin­ravinnon käyttöä.[5] Huomattava merkitys on myös sillä seikalla, että palko­kasvien proteiini sisältää runsaasti välttämättömiin amino­happoihin kuuluvaa lysiiniä, jota vilja­tuotteissa on niukasti, vaikka niissäkin on kohtalaisesti proteiinia.[5]

Joidenkin palko­kasvien kuten soijapavun ja maapähkinän siemenissä on runsaasti myös öljyä. Soijapapu, joka on palko­kasveista taloudellisesti tärkein, onkin nykyisin samalla myös maailman tärkein öljy­kasvi.[8]

Yhdistyneet kansakunnat on julistanut vuoden 2016 kansainväliseksi palkokasvien vuodeksi.[9]

Tärkeimpien palkokasvien tuotanto

Tärkeimpien palkokasvien sato koko maailmassa keskimäärin vuosina 1993–1995[10]

KasviTieteellinen nimiSato (miljoonia tonneja)Viljelyala (miljoonia hehtaareja)Tärkeimmät tuotantoalueet
SoijapapuGlycine max125,762,0Yhdysvallat, Brasilia, Kiina, Argentiina[11]
MaapähkinäArachis hypogaea33,732,1Kiina, Intia, Yhdysvallat, monet Afrikan ja Aasian maat[12]
PapuPhaseolus[13]17,426,5Intia, Brasilia, Kiina, Meksiko, Yhdysvallat; vihreitä papuja tuottavat eniten Kiina, Turkki ja monet Euroopan maat
HernePisum sativum13,87,9Ranska, Ukraina, Venäjä, Kiina, Kanada, Yhdysvallat[14]
Kahviherne (kikherne)Cicer arietinum7,310,4Intia[15]
HärkäpapuVicia faba3,72,9Kiina, Egypti, Etiopia[16]
LinssiLens culinaris2,82,4Välimeren maat, Intia, Kanada[17]

Muita palkokasveja

Edellä lueteltujen lisäksi ainakin paikallisesti merkittäviä, ihmis­ravinnoksikin viljeltyjä palko­kasveja ovat lehmänpapu (Vigna unguiculata), mungopapu (Vicia radiata) ja adsukipapu (Vicia angularis)[18] sekä trooppiset kyyhkyherne (Cajanus cajan), siipipapu eli goanpapu (Psophocarpus tetragonolobus), hyasinttipapu (Dolichos lablab) ja Canavalia ensiformis.[19] Rehuksi viljellään laajalti myös muun muassa apiloita (Trifolium), lupiineja (Lupinus) ja mailasta (Medicago).[20]

Kulutus

Japanilaiset nauttivat keskimäärin 60 grammaa palkokasveja päivässä[21].

Terveysvaikutukset

Palkokasvit sisältävät merkittävästi liukoista ja liukenematonta kuitua sekä folaattia. Liukoisen ravintokuidun saanti edistää muun muassa hyödyllisten suolistomikrobien kasvua. Palkokasvien kuitu poikkeaa rakenteeltaan muiden kasvisten ja viljojen kuiduista, minkä vuoksi se monipuolistaa tehokkaasti suolistomikrobistoa. Suomen ravitsemusneuvottelukunta kehottaa lisäämään palkokasvien kulutusta desilitraan päivässä.[22]

Palkokasveissa esiintyvät lektiinit häiritsevät proteiinien käsittelyä ruoansulatuksessa[23].

Perunan, riisin, makaronin tai leivän korvaaminen kuivaherneillä, linsseillä tai pavuilla vähentää myös hiukan aterianjälkeistä verensokerin nousua[24].

Palkokasvit sisätävät nikkeliä, jota kolmannes suomalaisista sai yli EFSA:n määrittämän siedettävän päiväsaannin enimmäisarvon vuonna 2012[25].

Lähteet
  1. Kielitoimiston sanakirja, 2. osa (L–P), s. 434, hakusana Palkokasvi. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Gummerus, 2006. ISBN 952-5446-22-0.
  2. Otavan iso Fokus, 5. osa (Mo–Qv), s. 3049, art. Palkokasvit. Otava, 1973. ISBN 951-1-01070-0.
  3. Nykysuomen sanakirja, 2. osa (L–R), s. 191. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 0-09106-5.
  4. Pavut Ruokavirasto. Arkistoitu 30.11.2020. Viitattu 16.9.2020.
  5. Arne Rousi: ”Palkokasvit - typpispesialistit”, Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 116–117. WSOY, 1997. 951-0-21295-4.
  6. Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs : ihmisen yhteiskuntien kohtalot, s. 133–137. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9.
  7. Rousi, s. 120, 123
  8. Rousi, s. 142
  9. YK antoi pavuille ja herneille nimikkovuoden. Maaseudun tulevaisuus, 12.11.2015. Artikkelin verkkoversio.
  10. Rousi, s. 123, 145
  11. Rousi, s. 144
  12. Rousi, s. 149
  13. Rousi, s. 123, 128; Pavuiksi on tässä laskettu kaikki Phaseolus-suvun viljellyt lajit, joista tärkein on tarhapapu, Phaseolus vulgaris
  14. Rousi, s. 122
  15. Rousi, s. 128
  16. Rousi, s. 126
  17. Rousi, s. 125
  18. Rousi, s. 133–134
  19. Rousi, s. 134–135
  20. Rousi, s. 119
  21. Mizuka Higashiguchi, Toshiyuki Onoda, Tanvir Chowdhury Turin, Kiyomi Sakata: Calcium Intake and Associated Factors in a General Japanese Population: Baseline Data of NIPPON DATA80/90 and the National Nutrition Survey. Journal of Epidemiology, 5.5.2010, 20. vsk, nro Suppl 3, s. S549–S556. PubMed:20351477. doi:10.2188/jea.JE20090224. ISSN 0917-5040. Artikkelin verkkoversio.
  22. Susanna Rokka, Juha Heikkilä, Jarkko Hellström, Eila Järvenpää, Minna Kahala, Marjo Keskitalo: Palkokasvit elintarvikkeena : Opas palkokasvien elintarvikekäytöstä. Luonnonvarakeskus, Luke, 2018. ISBN 978-952-326-543-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.9.2020).
  23. Fytokemikaalit (mm. karotenoidit, flavonoidit, kasvisterolit ja -stanolit) Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 12.3.2022.
  24. Pulse consumption improves indices of glycemic control in adults with and without type 2 diabetes: a systematic review and meta-analysis of acute and long-term randomized controlled trials. https://link.springer.com/article/10.1007/s00394-021-02685-y
  25. Riskinarviointi suomalaisten aikuisten altistumisesta elintarvikkeiden ja talousveden raskasmetalleille sekä alumiinille. Ruokaviraston tutkimuksia 2020. https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/tietoa-meista/julkaisut/julkaisusarjat/tutkimukset/riskiraportit/ruokaviraston_tutkimuksia_1_2020_finaali.pdf

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.