Paleoseeni

Barylambda

Paleoseeniajan kasvinsyöjiin kuului ruohoa laiduntava, lampaankokoinen, gasellijalkainen ja hevosenpäinen Ectoconus.[17] Ectoganus oli hieman ahmaa muistuttava matala kasvinsyöjä.[18] Myöhäisen paleoseenin Carpolestes muistutti oravaa.[19] Ptilodus oli oravan tapainen liitukaudelta periytyneeseen heimoon kuuluva nisäkäs,[20] kuten myös Plesiadapis, jota pidetään joskus kädellisten edeltäjänä,[21] mutta joskus vain niiden sukulaisena.[22]

Phenacodus oli kavioeläimiin kuuluva varhainen kasvinsyöjäeläin,[23] joka muistutti kyyryssä olevaa gasellia. Dinocerata-ryhmän kasvinsyöjät (sukua kavio- ja sorkkaeläimille[24]) olivat sarvikuonomaisia. 55–60 miljoonaa vuotta sitten eli norsujen hyvin kaukainen edeltäjä, sian kokoinen Eritherium.[25] Myöhäispaleoseenilla 63,6–57,8 miljoonaa vuotta sitten eli Barylambda, joka oli kauden suurimpia nisäkkäitä.[26] Se oli kasvinsyöjä, jolla oli tukeva häntä ja lyhyet, tukevat jalat.[26] Eturaajat olivat takaraajoja pidemmät ja jaloissa oli viisi varvasta.[26] Luultavasti se söi puiden lehtiä.[26] Meniscotherium[27] oli suurta rottaa muistuttava kavioeläinten edeltäjä.[23] Myöhemmin sukupuuttoon kuolleen heimon Multituberculates (multituberkulaatit) lajit olivat jyrsijämäisiä kasvinsyöjiä.[28]

Paleoseenilla nisäkkäitä pyydystivät krokotiilit ja jättiläislinnut. Nisäkkäistä alkoi kehittyä vähitellen sutta tai karhua muistuttavia saalistajia kreodontteja (Creodonta) ja nykyisten petoeläinten (Carnivora) koiramaisia edeltäjiä. Kreodonttien ja nykyisten petoeläinten kantamuotona on aiemmin pidetty liitukaudella elänyttä Cimolestidae-ryhmää.[29] Etelä-Amerikassa kehittyi saalistajapussieläimiä esimerkiksi borhyaenidit (Borhyenidae) ryhmästä Didelphidae. Kreodonttien ja nykyisten petoeläinten esivanhempina pidettiin aiemmin paleoryctidejä, rotan kokoisia liitukauden tyypillisiä piennisäkkäitä.[30] Nykyään tätä ryhmää pidetään cimolesteihin kuuluvana ja se on vain kaukaista sukua petoeläinten edeltäjille.[29] Tyypillinen varhaispetoeläin oli koiraa muistuttava pitkä, matalajalkainen, pitkäkuonoinen Protictis, joka oli paleoseeniajalle tyypillinen varhaispetoeläin, viverravidi (Viverravidae) joka söi hyönteisiä mutta myös pieneläimiä.[30] Viverravideja pidettiin aiemmin nykyisten petoeläinten esivanhempina, mutta nykytiedon valossa ne eivät sellaisia ole.[31] Myöhäispaleoseenilla ilmestyi toinen petoeläinryhmä, nykyään parafyleettiseksi todettu[31] Miacidae, esimerkiksi Uintacyon, jota aiemmin pidettiin nykyisten petoeläinten edeltäjänä.[31] Mesonykit (Mesonychia) olivat sutta, karhua tai hyeenoita muistuttavia sorkkapetoeläimiä.[30] Palaeoryctis oli päästäismäinen hyönteissyöjä, ja Prodiacodon kuului leptiktideihin.[32]

Noin 0,5 miljoonaa vuotta kauden alun jälkeen oli Pohjois-Amerikassa kehittynyt taeniodontteja (Taeniodonta) luultavasti myöhäisen liitukauden hyönteissyöjistä.[33] Taeniodontti muistutti oravan ja koiran sulautumaa, jolla oli kärsä ja kädet sekä suuri häntä. Tunnetuin taeniodontti on opossumia muistuttava Onychodectes joka oli ison kissan tai pienen koiran kokoinen ollen noin 60 cm pitkä.[33] Eläimellä oli suuret kaivamiseen soveltuvat eturaajat ja pitkä häntä.[33] Eläin söi kasveja ja myös pieniä eläimiä, eli oli kaikkiruokainen.[33] Se oli mahdollisesti hyvä kiipeilijä, ja sen häntä oli saattanut olla jonkin verran tarttumiseen kykenevä.[33] Myöhemmin taeniodonttien kehittyessä niiden kallo lyheni ja leveni evoluution edistyessä. Erikoistumattomat taeniodontit kuten Onychodectes elivät vain keskipaleoseenille asti, ja juurten kaivajat jäivät tämän jälkeen jatkamaan tätä haaraa.[33] Mutta myös 0,5 miljoonaa vuotta paleoseenin alusta eli Wortmania, joka oli kehittynyt taeniodontti, stylinodontidi joka painoi vain 20 kiloa.[33] Se oli yksi nopean evoluution esimerkeistä: sen dinosaurusten aikana eläneet esi-isät olivat vain rotan kokoisia, mutta Wortmania saavutti 20 kilon painon mahdollisesti vain 500 000 vuotta dinosaurusten katoamisen jälkeen.[33] 2 miljoonaa vuotta myöhemmin ilmestyi Psittacotherium, joka oli 50 kiloa painava suuri stylinodontidi, joka kaivoi maasta juuria.[33] Se viihtyi kosteilla seuduilla ja oli kömpelöliikkeinen.

Linnut lajiutuivat kaudella nopeasti.[34] Tunnettuja eläimiä olivat strutsia muistuttavat jättiläislinnut, jotka eivät kyenneet lentämään, esimerkiksi valtava Gastornis. Lintu oli hieman strutsimainen- 2 metriä korkea, 200 kilon painoinen. Sen pohjoisamerikkalaisista populaatioista käytettiin aiemmin nimeä Diatryma, mutta nykytutkimusten mukaan kyseessä on sama laji.[35] Myöhäisellä paleoseenilla ilmestyivät varhaiset pöllötyypit Ogygoptynx ja Berruornis Yhdysvalloissa ja Ranskassa.[36][37]

Moneen kertaan on väitetty löydetyn paleoseeniajan dinosauruksia. Mutta aina liitukauden jälkeisistä kerrostumista löydetyt luut ovat olleet sinne maanmullistuksissa siirtyneitä. Silti vuonna 2009 amerikkalainen tutkija James Faaset julkisti löytäneensä 36 hadrosauruksen luuta San Juanin altaasta pohjoisesta New Mexicosta. Luut ovat paleoseenilla todetussa Ojo Alamon hiekkakivessä. Kerrostuma, josta luut löytyivät, on normaalisti magnetoitunut kerrostumavyöhyke, varhaispaleoseenikautinen "krooni" C29n[38]. Tutkimuksen tuloksia on kuitenkin kyseenalaistettu myöhemmin.[39][40] Vaikka dinosauruksia olisikin elänyt paleoseenin alussa, niitä ei luultavasti ollut enää kauden lopussa. Joka tapauksessa ne harvinaistuivat merkittävästi liitukauden lopun joukkotuhossa.