Pakottaminen

Vapaus on eräs ihmisen perusoikeuksista. Sen suojaamisesta on säädetty muun muassa Suomen perustuslaissa,[4] Euroopan ihmisoikeussopimuksessa[5] ja Yhdistyneiden kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa[6] Niiden avulla pyritään antamaan suojaa mielivaltaisia julkisen vallan toimia vastaan ja asetetaan valtiolle velvollisuuksia yksityisten välisiin suhteisiin.[7]

Pakottamisen säätämisellä rangaistavaksi halutaan suojata ihmisen toimintavapautta, johon kuuluu esimerkiksi vapaus määrätä omasta olinpaikastaan. Rangaistavaksi katsottava toiminta liittyy tahdonvastaiseen tekemiseen, sietämiseen ja tekemättä jättämiseen. Käytännön esimerkki tekemään pakottamisesta on se, että mustasukkainen aviomies vaatii vaimoaan näyttämään saamansa kirjeet. Sietämään pakottamista on se, että toinen heitetään veneestä veteen eikä häntä päästetä takaisin veneeseen. Tahdonvastaista tekemättä jättämistä on esimerkiksi se, että estää uhria menemästä kokoukseen tai kieltää häntä huutamasta apua.[8]

Pakottamiseen liittyy väkivalta tai uhkaus. Väkivallaksi katsotaan muukin kuin pahoinpitelynä rangaistava teko. Väkivallalla pakottamiseen syyllistyy esimerkiksi autoilija, joka kiilaa toista ojaan saadakseen tämän pysähtymään. Yhtä selvä tilanne ei ole silloin, kun perässä tuleva autoilija painostaa edellä ajavaa lisäämään nopeuttaan ajamalla lähellä tämän puskuria. Suomessa joudutaan tällöin pohtimaan, kuinka todellista pakkoa tämä edellä ajavalle merkitsi. Saksassa tällaisesta on tuomittu pakottamisena.[8]

Väkivallaksi katsotaan myös esineitä käyttämällä tapahtuva pakottaminen. Tällöin lainkohdan tunnusmerkistö täyttyy, jos uhri ei voi tehdä muuta kuin totella. Oikeuskäytännössä on pidetty väkivaltana sitä, kun vuokranantaja katkaisee talvella asunnon lämmityksen tarkoituksenaan häätää asukas. Pakottamista on myös se, kun puoliso rikkoo perheen irtaimistoa saadakseen toisen puolison paljastamaan ketä tämä on tapaillut.[8]

Kansalaistottelemattomuuteen liittyy usein pohdinta väkivallalla pakottamisesta. Korkein oikeus tuomitsi syytetyt pakottamisesta Koijärvi-jutussa (KKO 1983 II 159). Syytetyt olivat kahlinneet itsensä kaivuriin estääkseen suon ojituksen. Koneen kuljettaja ei pystynyt työskentelemään, koska pelkäsi aiheuttavansa aktivisteille vammoja. Jos pakottamista olisi jutussa tulkittu yleiskielisessä merkityksessä, syytteet pakottamisesta olisi saatettu hylätä. Tällöin olisi ilmeisesti käynyt niin, että aktivistit olisi tuomittu vain niskoittelusta, koska nämä eivät olleet totelleet poliisin antamia poistumiskäskyjä.[8]

Uhkaileminen sisältyy moneen muuhunkin rikokseen kuin pakottamiseen. Toisen ihmisen turvallisuuteen tai omaisuuteen kohdistuvalla rikoksella uhkaaminen täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkistön. Uhkauksen käyttäminen taloudellisen edun hankkimiseen tuomitaan kiristyksenä. Tahallinen perätön pommiuhkaus on säädetty rangaistavaksi perättömänä vaarailmoituksena ja toisen liikkumisen estäminen aseella uhkaamalla rangaistaan vapaudenriistona.[9] Sen sijaan pakottamisena rangaistavan uhkauksen kohdalla tulevat kyseeseen monenlaiset pakottamis- ja painostuskeinot, koska siinä uhkauksen ei tarvitse välttämättä tarkoittaa rikoksella uhkaamista. Rangaistavaa pakottamista on laillisellakin toimenpiteellä uhkaaminen. Oikeudeton uhkailu taloudellisilla seikoilla tai vaikkapa kunnianloukkauksella (uhkaus häväistä toinen julkisesti) voi tuoda tuomion pakottamisesta. Rangaistavaa ei sen sijaan ole painostaminen palkitsemisella. Palkkio voi olla tärkeä tekijä saada toinen suostumaan tahtoonsa, mutta sitä ei pidetä tekoon pakottamisena.[8]

Pakottamisen säätäminen rangaistavaksi tarkoittaa, että kyseessä on yleissäännös. Jos teosta säädetään muualla lainsäädännössä ankarampi rangaistus, käytetään sitä lainkohtaa tuomion perusteena eikä nojauduta pakottamiseen. Esimerkiksi ryöstöön ja kiristykseen liittyy aina jonkinlaista pakottamista, mutta rangaistusta ei langeteta pakottamisesta vaan mainituista rikoksista. Myös raiskaus, aluksen kaappaus, panttivangin ottaminen, ihmiskauppa ja toisinaan virkamiehen väkivaltainen vastustaminen sisältää olennaista pakottamista.[8]

Esimerkiksi pakottamisen suhdetta ryöstöön voidaan tarkastella oikeuskäytännön avulla (KKO 1978 II 114). Auton ostajaehdokas halusi koeajoa verukkeena käyttäen myyjän kuljettamaan hänet Jakomäestä Maunulaan. Mukaan lähti myyjän tuttava ja matkalla mukaan haettiin vielä ostajaehdokkaan kaveri. Ostajaehdokas laati luovutustodistuksen toisen kaverinsa nimiin ja pakotti väkivallalla uhkailemalla myyjän allekirjoittamaan sen. Mitään maksua myyjälle ei tarjottu. Myyjän tuttava pakotettiin pysymään autossa ja todistamaan myyjän nimikirjoitus oikeaksi. Tämän jälkeen myyjä ja tämän tuttava poistettiin autosta ja ostajaehdokas otti kaverinsa kanssa auton käyttöönsä. Myöhemmin auto saatiin rikkoutuneena takaisin, mutta siinä ollut myyjän omaisuus jäi kadoksiin.[10]

Helsingin raastuvanoikeus otti huomioon ostajaehdokkaan aiemman rikoshistorian ja katsoi tämän olevan ilmeisen piittaamaton lain kielloista ja käskyistä. Lisäksi hänen katsottiin olevan vailla täyttä ymmärrystä. Tuomioksi tuli pakottamisesta ja ryöstöntapaisesta kiristämisestä 10 kuukautta vankeutta ja ostajaehdokkaan kaveri sai ryöstöntapaisesta kiristämisestä samanpituisen vankeusrangaistuksen. Molemmat tuomittiin myös korvauksiin myyjälle. Helsingin hovioikeus muutti tuomiota vain siten, että yhdisti vankeusrangaistukseen ostajaehdokkaan muista rikoksista tuomittuja rangaistuksia. Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota siltä osin, että ei tuominnut pakottamisesta, vaan ainoastaan ryöstöntapaisesta kiristämisestä 8 kuukautta vankeutta pidennettynä muista rikoksista saaduilla rangaistuksilla.[10]

Olennaista on se, että vain oikeudettomasta pakottamisesta voidaan rangaista. Tähän vaatimukseen liittyy kolme näkökohtaa: onko pakotuskeino oikeudeton, onko pakottajalla oikeutta pakottamisen tavoitteeseen sekä onko pakotuskeino ja tavoite toisiinsa verrattuna oikeassa suhteessa? Usein pakottamisen tunnusmerkistö täyttyy yksiselitteisesti tapauksissa, joissa oikeudettomia ovat sekä keino että tavoite. Pakottamisesta on kuitenkin kyse myös silloin, kun uhkaaja käyttää oikeudetonta keinoa saadakseen toisen taipumaan oikeutettuun tahtoonsa. Pakottamisesta tuomitaan siis se, joka perii velalliselta rahaa takaisin aseella uhkaamalla (KKO 1977 II 45). Laittoman keinon käytön vuoksi pakottamisesta tuomittaisiin myös henkilö, joka on omistuksenpidätysehtoa käyttämällä myynyt esineen osamaksulla ja joka maksuerien viipyessä ottaa esineen väkivalloin itselleen takaisin. Koska myyjä ei ota takaisin toisen omaisuutta vaan omaansa, kyse ei tällöin ole ryöstöstä.[8]

Monessa tapauksessa pakottamisen tunnusmerkistö täyttyy, vaikka käytetään täysin laillisia keinoja, jos teon tavoite on laiton. Esimerkiksi rikollisryhmä voi pakottaa irtautumaan haluavan jäsenensä pysymään ryhmässä uhkaamalla häntä ilmiannolla poliisille. Toisaalta vaikka tekoa voitaisiin pitää pakottamisena, teosta saatetaan jättää syyttämättä ja tuomitsematta, jos sen tavoite on hyvää tarkoittava. Tuomiota tuskin tulee, jos alkoholistin puoliso kaataa löytämänsä alkoholin viemäriin ja takavarikoi puolisonsa rahat ja maksukortit. Sen sijaan yleispäteviä ohjeita ei voida antaa siitä, milloin keinon ja tavoitteen suhde on väärä? Jos suhde ei ole puolustettavissa, on tapaus oikeudetonta pakottamista. Keinolla ja tavoitellulla asiantilalla pitäisi olla ainakin jonkinlainen perusteltavissa oleva yhteys.[8]

Rikoksen estämiseksi yksityishenkilö voi joutua käyttämään voimakeinoja. Harvoin on kyse hätävarjeluna sallitusta uhkaavan hyökkäyksen torjumisesta ja jokamiehen kiinniotto-oikeus ei välttämättä tule sovellettavaksi. Tällöin voidaan käyttää periaatteessa laittomia keinoja, mutta vedotaan siihen, että tarkoitus pyhittää keinot. Poliisille ilmoittaminen on tietenkin sallittua, mutta voiko itse käyttää voimakeinoja ettei rangaistaisi pakottamisesta? Rikoksen estämiseen käytettävien keinojen tulee olla lievimpiä mahdollisia ja välttämättömiä. Lisäksi niillä pitää olla puolustettavissa oleva suhde rikoksen vakavuuteen. Sallituksi voidaan siten katsoa, jos yksityishenkilö takavarikoi rattijuopon auton avaimet, tai estää toisen itsemurhan voimakeinoja käyttäen.[8]

Suomessa ei ole yksityiskohtaisia säännöksiä siitä, milloin uhkaaminen rikosilmoituksella tai arkaluontoisten tietojen levittämisellä on katsottava pakottamiseksi. Pahoinpitelyn uhri saa uhata poliisille ilmoittamisella, jos tekijä ei vapaaehtoisesti korvaa vahinkoja. Sen sijaan jos korvauksen suuruudesta on erimielisyyttä ja uhri vaatii ylimääräistä kipurahaa ehtona asian jättämisestä silleen, on kyseessä kiristys. Se on yksi pakottamisen erityissäännös.[8]

Kun toinen pakotetaan tekemään oikeustoimi väkivaltaa käyttämällä tai terveyden vaarantamisella uhkaamalla, oikeustoimi ei ole sitova. Muunlaisellakaan pakolla tehty oikeustoimi ei velvoita pakotettua, jos pakottajana on sopijakumppani tai tämä on tiennyt tai hänen on pitänyt tietää jonkun kolmannen henkilön toimineen pakottajana. Eräissä tilanteissa pakotettu voi puolustaa oikeustoimen pätemättömyyttä menestyksekkäästi jopa vilpittömällä mielellä toiminutta siirronsaajaa vastaan. Lisää tietoa aiheesta sisältyy velkakirjalain (622/1947) 17 ja 30 §:ssä sekä maakaaren (540/1995) 13 luvun 5 §:ssä.[8]

• Nuutila, Ari-Matti ja Majanen, Martti: Vapauteen kohdistuvat rikokset. Teoksessa Lappi-Seppälä, Tapio et al.: Rikosoikeus, kolmas uudistettu painos, WSOYpro 2009, ISBN 978-951-0-33997-8, s. 681–706.
• Sundberg, Nils H. (toim.): Selostuksia ja tiedonantoja korkeimman oikeuden ratkaisuista vuonna 1978, Helsinki 1978, ISSN 0357-0916.