Pajupilli

Pajupilli on pajusta, yleensä vuolemalla, valmistettu yksinkertainen soitin. Pajupillejä on kaksi perusmallia: huilua läheisesti muistuttava, jossa ilmapatsaan ja samalla sävelen korkeutta säädetään sormilla peitettävillä rei'illä, ja toinen jossa ilmapatsasta säädellään pillin sisällä vapaasti liikkuvalla "männällä".

Yksinkertainen pajupilli. Soitin on käyttövalmis, kun kuori pujotetaan paikoilleen.

Pajun soveltuvuus pillin tekoon johtuu siitä, että tuoreen pajunoksan kuoren voi irrottaa hieman (esimerkiksi puukalikalla) naputtelemalla, jolloin kuoresta voidaan tehdä ontto putkilo. Kotipihlaja soveltuu myös pillin tekemiseen ja on joissakin paikoissa pajua helpompi löytää.

Yksinkertainen pajupilli valmistetaan muotoilemalla oksanpätkän pää suuhun sopivaksi ja leikkaamalla kuoreen pieni lovi muutaman senttimetrin päähän tästä päästä. Sen jälkeen kuoresta irrotetaan halutun mittainen pätkä tekemällä oksan ympäri viilto ja naputtelemalla kuorta esimerkiksi puukon kahvalla. Kuoren pitäisi tämän jälkeen irrota kevyesti kääntämällä, ja sen voi vetää erilleen. Sitten lovea suurennetaan puukolla ja veistetään oksaa hiukan ohuemmaksi loven ja soittopään välistä. Kun kuori nyt pujotetaan takaisin paikalleen, kuoren ja oksan väliin jää ohut ilmakanava. Ääni syntyy, kun puhalluksen aiheuttama ilmapatsas värähtelee lovessa.

Vaikka pilli onkin periaatteessa yksiääninen, säveltasoa voi muunnella vaihtelemalla ilmanpainetta ja sulkemalla putken päätä sormenpäällä. Kolmantena keinona vaihdella sävelkorkeutta on sulkea pilli kouran sisään ja vaihdella sekä ilmanpainetta että kouran tilavuutta (pillin on oltava riittävän pieni). Kyllin pitkäksi rakennettu pajupilli voi toimia yläsävelhuilun tapaan (engl. overtone flute). Tällaisesta soittimesta on käytetty Suomessa myös nimitystä pitkähuilu. [1]