Pajuniemi

Pajuniemi on Sastamalan Suodenniemellä sijaitseva kylä. Idässä se rajoittuu Kourajärveen, pohjoisessa Suodenniemen kylään ja lännessä Porin rajaan. Etelässä Pajuniemen naapureita ovat Kiikoistenmaan ja Kouraniemen kylät. Pajuniemellä on myös lyhyt yhteinen raja Jalkavalan kylän Tarvaanmaan ulkopalstan kanssa. Itse kylä sijaitsee Kourajärveen avautuvan laaksonotkelman reunamilla ja ympäristössä.[1][2]

Varsinaisen kyläalueen lisäksi Pajuniemeen kuuluu kaksi pientä vanhaa rantaniittypalstaa Kourajoen ja Kiikoisjoen varrelta. Jälkimmäisen palstan myötä Suodenniemen eteläisin piste kuluu Pajuniemen kylään. Seututien 259:n ja valtatie 11:n toisiinsa liittävä Putajantie (yhdystie 2591) kulkee osittain Pajuniemen kylän alueella. Pajuniemestä on matkaa Sastamalan keskustaan noin 30 kilometriä sekä Tampereelle ja Poriin noin 60 kilometriä.

Pajuniemen keväistä kyläaukeaa. Oikealla Pajuniementie.

Pajuniemen nimen alkuperä

Pajuniemen kylä lienee saanut nimensä pajua kasvaneesta luonnonniitystä Kourajärveen työntyvässä niemessä, jonka keskellä alkuperäinen keskiaikainen kylätontti on sijainnut.[2]

Pajuniemen historiaa

Pajuniemen kylä on yksi Suodenniemen seitsemästä myöhäiskeskiaikaisesta kylästä. Se sijaitsee vanhan Kourajärveä pitkin kulkeneen Rautavedeltä Pohjanlahdelle kulkevan eräreitin varrella.[3] Kylässä oli 1500-luvulla jopa seitsemän taloa, mutta sittemmin määrä vakiintui kuuteen kantatilaan, jotka ovat Väissi (RNo 1), Kuulia (RNo 2), Kari (RNo 3), Karo (RNo 4), Kepuli (RNo 5) ja Kulku (RNo 6). Vuoden 1845 maakirjassa[4] Pajuniemen kyläkeskuksesta pitkälle länteen ulottuva alue selittynee kyläläisten siellä sijainneilla vanhoilla eräsijoilla. Pajuniemeläisten kalastusoikeudet Kaitajärveen ja Jättijärveen vahvistettiin vuonna 1550.[5] Molemmat järvet sijaitsevat edelleen Pajuniemen kylän alueella.[1]

Yksi ensimmäisiä nimeltä tunnettuja pajuniemeläisiä on Karon talon isäntä Heikki Luupää (Heyki Lwpae), joka toimi yhtenä Davidin kapinan takuumiehistä vuonna 1439.[6]

Vuonna 1641 Pajuniemen kylä läänitettiin Jalkavalan ja Kouraniemen kylien tapaan Selkeen kartanoa isännöineelle eversti ja hovitallimestari Hans Wachtmeisterille. Läänitys purkautui vuosisadan lopulla ison reduktion myötä.[7][8]

Heinijärvi on yksi Pajuniemen monista järvistä.

Isonvihan aikana 1700-luvun alussa Pajuniemi joutui venäläisjoukkojen miehittämäksi. Väkivallanteoiltakaan ei vältytty, kun venäläiset pahoinpitelivät Kepulin tuolloisen isännän, 75-vuotiaan Erkki Tuomaanpoika Kepulin kuoliaaksi.[9]

Vuorikollegion asessori Daniel Tilas löysi 1730-luvun lopulla Pajuniemestä eräältä rantaniityltä rakeisessa muodossa esiintyvää rautamalmia.[10] Laajempiin tutkimuksiin esiintymän suhteen ei kuitenkaan nähtävästi ryhdytty.

1700-luvun lopulla Pajuniemen ryhmäkylä alkoi hajota, kun kantatiloja alettiin lohkoa. Ensimmäisenä lohkottiin Kulku vuonna 1765, jolloin muodostuivat Vanhakulku ja Uusikulku. Isojako 1700-luvun lopussa aiheutti useiden talojen siirtoja ja jakamisia. Karin talo siirrettiin alkuperäiseltä paikaltaan Pajuniemen kylätien varteen ja vuonna 1791 se jaettiin Isokariksi ja Vähäkariksi. Jälkimmäisen nimi muuttui myöhemmin Uusitaloksi ja sittemmin Markkulaksi. Isokari päätyi 1920-luvulla Suodenniemen kunnan omistukseen ja sen päärakennus muutettiin Pajuniemen kansakouluksi vuonna 1924.[11]

Nälkävuosina 1867-1868 Kuulian talossa toimi kulkutautisairaskoti ja Kepulilla köyhäintalo ja sairastupa. Kuolleisuus kylässä nousi näiden laitosten myötä suureksi.[12] Suodenniemi tosin kärsi muutenkin suuresti nälkävuosien aikana.

Pajuniemi tänään

Pajuniemessä harjoitetaan nykyisin maa- ja karjataloutta entiseen tapaan. Kylän monet pienet järvet ovat kesäasukkaiden käytössä. Pajuniemessä sijaitsee Nuutinkellariksi kutsuttu siirtolohkare, jonka suojissa eräät pajuniemeläiset perimätiedon mukaan piilottelivat venäläisiltä isonvihan aikana.[13]

Aiheesta muualla

Lähteet
  1. Suodenniemi-Seura ry: Suodenniemen kyläkartta suodenniemi.topoteekki.fi. Viitattu 23.3.2020. (suomeksi)
  2. Jankkari Sakari: Suodenniemi: elämää maalaispitäjässä 1540-1939, s. 358. Sastamala: Suodenniemi-Seura ry, 2011. ISBN 978-952-92-9526-5. (suomeksi)
  3. nimimerkki Tomi: Veteen piirretty valtatie Sukelluksia Suodenniemen historiaan -blogi. 30.4.2014. Viitattu 23.3.2020. (suomeksi)
  4. Turun ja Porin läänin maakirja 1845. Kansallisarkisto. Viitattu 23.3.2020. (ruotsiksi)
  5. Suvanto Seppo: Satakunnan historia III, s. 255. Satakunnan maakuntaliitto ry, 1973. Linkki digitoituun teokseen (viitattu 23.3.2020). (suomeksi)
  6. Suvanto Seppo:Satakunnan henkilötiedosto 1303-1571 (Arkistoitu – Internet Archive), s. 255. Viitattu 23.3.2020.
  7. Valtakunnanregistratuura, s. 147–148. Kansallisarkisto, 14.9.1641. (ruotsiksi)
  8. Piilonen Juhani: Sastamalan historia 2, s. 140, 172, 200, 625. Vammala: Vammalan kaupunki, 2007. ISBN 9789519769158. (suomeksi)
  9. nimimerkki Tomi: Nälän ja isonvihan aikoja 300 vuotta sitten Sukelluksia Suodenniemen historiaan -blogi. 13.8.2016. Viitattu 23.3.2020. (suomeksi)
  10. Jokipii Mauno: Satakunnan historia IV, s. 480. Satakunnan maakuntaliitto ry, 1974. Linkki digitoituun teokseen (viitattu 23.3.2020). (suomeksi)
  11. Jankkari Sakari: Suodenniemi: elämää maalaispitäjässä 1540-1939, s. 358–368. Sastamala: Suodenniemi-Seura ry, 2011. ISBN 978-952-92-9526-5. (suomeksi)
  12. Jankkari Sakari: Suodenniemi: elämää maalaispitäjässä 1540-1939, s. 362–363, 366. Sastamala: Suodenniemi-Seura ry, 2011. ISBN 978-952-92-9526-5. (suomeksi)
  13. Skogman David: Kertomus matkoiltani Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä Suomi. 1864. Kansalliskirjasto. Viitattu 23.3.2020. (suomeksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.