Pajalan kunta
Pajalan kunta (ruots. Pajala kommun) on Norrbottenin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Norrbotteniin. Kunnan keskustaajama on Pajala.[3]
Pajalan kunta | |
---|---|
vaakuna |
|
Valtio | Ruotsi |
Lääni | Norrbottenin lääni |
Maakunta | Norrbotten |
Keskustaajama | Pajala |
Kuntakoodi | 2521 |
Pinta-ala ([1]) | |
– Maa | 7 840,30 km² |
Väkiluku (31.12.2021) ([2]) | 5 973 |
– Väestötiheys | 0,8 as./km² |
Kunnan maapinta-ala on 7 840,30 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 5 973 henkeä (31.12.2021).[2]
Kunta sijaitsee Ruotsin itärajalla eli Suomen vastaisella rajalla, molemmin puolin Tornionjokea. Kunnan eteläosassa yhtyvät Tornionjoki sekä Suomen ja Ruotsin rajaa pitkin kulkeva Muonionjoki.
Pajala on tullut tunnetuksi Mikael Niemen kirjoittamasta romaanista Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (ruots. Populärmusik från Vittula) sekä maastohiihdon olympiakultaa voittaneesta Charlotte Kallasta.
Kunnan keskustassa on maailman suurin aurinkokello, jonka halkaisija on 38,33 metriä. Käymäjärven kylässä sijaitsee puolestaan muinaisjäännös Käymäjärven kivi.
Lars Levi Laestadius asui Pajalassa vuodesta 1849 kuolemaansa, vuoteen 1861 saakka.
Pajalassa oli 1930-luvulta vuoteen 1970 saakka oma rautatieasema.
Pajalan kunnan suurin kesätapahtuma on jokavuotinen Pajalan markkinat, jossa käy kymmeniätuhansia ihmisiä. Pajalan markkinoita on vietetty 1800-luvun alkupuolelta lähtien.[4]
Vuonna 2007 kunnassa oli 11,03 km² peltoa,[5] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[6] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 0,1 prosenttia kunnan maapinta-alasta
Kuntajaon kehitys
Pajalan pitäjä erotettiin vuonna 1725 Ylitornion pitäjästä. Tuolloin Pajalaan kuului alueita myös Tornionjoen itäpuolelta, jotka Haminan rauhassa 1809 liitettiin Ruotsista Venäjään. Vuonna 1788 pitäjästä erotettiin Muonionniskan seurakunta (nykyinen Suomen Muonio) ja ennen vuotta 1812 Suomeen kuuluva Kolari. Kengisin ruukinseurakunta liitettiin Pajalaan 1837. Muonionalustan seurakunta erotettiin Pajalasta 1854, mutta se ei koskaan muodostanut omaa kuntaa.
Pajalan pitäjästä tuli maalaiskunta vuoden 1862 kuntauudistuksessa. Siitä erotettiin 1870 Korpilompolo, 1885 Täräntö ja 1914 Junosuvanto. Vuoden 1971 kuntauudistuksessa nämä liitettiin takaisin Pajalaan. Nykyinen Pajalan kunta on kuitenkin suurempi kuin vanha Pajala, koska Korpilompoloa perustettaessa siihen oli liitetty alueita myös Ylikainuun ja Ylitornion kunnista.
Seurakuntien osalta Junosuvanto ja Muonionalusta yhdistettiin takaisin Pajalaan 2006, Täräntö 2008 ja Korpilompolo 2010.
Vaakuna
Vaakunaselitys: Aaltokoron hopeaan ja vihreään jakamassa kilvessä kolme hopeista kolikkoa asetettuina 2+1. (Ruotsiksi Sköld: av en vågskura delad i silver och grönt, vari tre bysantiner av silver, två och en ställda.)[7]
Vaakuna vahvistettiin alun perin Pajalan maalaiskunnalle vuonna 1947. Aaltokoro symboloi rajajokea ja ympyrät puolestaan kolikoita, joita valmistettiin Kengisin kolikkotehtaalla. Vuoden 1971 kuntauudistuksen myötä Korpilompolon vaakuna vuodelta 1952 ja Tärännön vaakuna vuodelta 1951 jäivät pois käytöstä. Pajalan vanha vaakuna vahvistettiin Patentti- ja rekisterihallituksessa uuden kunnan käyttöön vuonna 1974.
- Korpilompolon maalaiskunta
(1952–1970) - Tärännön maalaiskunta
(1951–1970)
Väestönkehitys
Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.
Tausta | Tarkempi jaottelu | Henkilöä (31.12.2015)[9] |
% |
---|---|---|---|
Ulkomaalaistaustaiset | Ulkomailla syntyneet | 824 | 13,3 |
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla | 79 | 1,3 | |
Ruotsalaistaustaiset | Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla | 1 073 | 17,3 |
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa | 4 217 | 68,1 |
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 559 Suomessa syntynyttä,[10] mikä vastasi 8,9 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 9,3 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 774 Suomessa syntynyttä,[11] mikä vastasi 8,9 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 157 485 kruunua.[12] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 97 000 kruunua.[13]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[14]
- 0–17-vuotiaat: 16,8 %
- 18–64-vuotiaat: 52,1 %
- 65 vuotta täyttäneet: 31,1 %
Elinkeinot
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[15][16] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
Elinkeino | |||
---|---|---|---|
Työpaikat (%) |
Työlliset (%) | ||
alkutuotanto | 9,7 | 9,3 | |
jalostus | 20,7 | 24,9 | |
palvelut | 67,9 | 64,4 | |
tuntematon | 1,7 | 1,4 | |
Työpaikkoja ja työllisiä | 2 275 | 2 568 | |
työpaikkaomavaraisuus | 88,6 |
Taajamat
Kunnassa on 4 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 48,7 prosenttia.[17] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 3 221 asukasta.[17] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[18]
# | Taajama | Väkiluku (31.12.2010) |
---|---|---|
1 | Pajala | 1 958 |
2 | Korpilompolo (ruots. Korpilombolo) | 529 |
3 | Junosuvanto (ruots. Junosuando) | 322 |
4 | Kangos | 252 |
Kunnan keskustaajama on lihavoitu.
Entiset taajamat
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[19]
- Isokylä (nimenä ollut myös Tärändö)
- Kainulasjärvi
- Kaunisvaara
- Muodoslompolo
- Parkalompolo
- Saittarova
- Teurajärvi
Pientaajamat
Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[20]
- Aareavaara
- Juhonpieti ja Erkheikki
- Kainulasjärvi
- Kaunisvaara
- Liviöjärvi
- Lovikka
- Muodoslompolo
- Saittarova
- Sattajärvi
- Sattajärvi norra
- Teurajärvi
- Tärendö och Isokylä
Entiset pientaajamat
Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[21]
- Kieksiäisvaara
- Kitkiöjärvi
- Parkalompolo
- Sahavaara
- Talinen
Muita paikkakuntia
- Huukki tai Huuki
- Kenttä
- Kenttä
- Ristimella
- Ruosteranta
Kunnanvaltuusto
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Pajalan kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.
Puolue | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1973 | 1976 | 1979 | 1982 | 1985 | 1988 | 1991 | 1994 | 1998 | 2002 | 2006 | 2010 | 2014 | 2018 | 2022 | ||
Maltillinen kokoomus | 3 | 3 | 4 | 4 | 4 | 3 | 3 | 3 | 2 | 2 | 2 | 2 | 3 | 2 | {{{m2022}}} | |
Keskustapuolue | 7 | 6 | 5 | 5 | 4 | 5 | 4 | 3 | 2 | 2 | 1 | 1 | 1 | 0 | {{{c2022}}} | |
Liberaalit | 2 | 2 | 2 | 2 | 3 | 3 | 3 | 1 | 0 | 0 | 1 | 0 | 1 | 0 | {{{fp2022}}} | |
Kristillisdemokraatit | 1 | 1 | 1 | 1 | 2 | 2 | 3 | 3 | 3 | 4 | 3 | 3 | 3 | 3 | {{{kd2022}}} | |
Ympäristöpuolue vihreät | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | {{{mp2022}}} | |
Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue | 18 | 17 | 18 | 19 | 19 | 19 | 18 | 21 | 13 | 12 | 14 | 18 | 15 | 7 | {{{s2022}}} | |
Vasemmistopuolue | 9 | 10 | 8 | 8 | 8 | 8 | 9 | 9 | 8 | 9 | 8 | 7 | 7 | 4 | {{{v2022}}} | |
Ruotsidemokraatit | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 1 | 0 | {{{sd2022}}} | |
Muut | 1 | 2 | 3 | 2 | 1 | 1 | 1 | 1 | 5 | 3 | 4 | 2 | 2 | 5 | {{{övr2022}}} | |
Yhteensä[23] | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 33 | 33 | 33 | 33 | 33 | 21 | Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”. |
Piirit
Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:
- Junosuvannon piiri (Junosuando distrikt)
- Korpilompolon piiri (Korpilombolo distrikt)
- Muonionalustan piiri (Muonionalusta distrikt)
- Pajalan piiri (Pajala distrikt)
- Tärännön piiri (Tärendö distrikt)
Seurakunnat
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[24]
Historialliset seurakunnat
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[25] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
- Junosuando
- Kaunisvaara kbfd*
- Kengis bruksförsamling*
- Korpilombolo
- Muonionalusta
- Pajala
- Pajala kbfd*
- Tärendö
Kirkot
- Korpilompolon kirkko
- Muodoslompolon kirkko
- Pajalan kirkko
- Tärännön kirkko
Lähteet
- Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
- Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.5.2022. (ruotsiksi)
- Pajala Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 5.7.2016.
- Pajalan markkinat http://www.pajalamarknad.com/.
- Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- Svenska Heraldiska Föreningens vapendatabas
- Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
- Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
- Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
- Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
- Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
- Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
- Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.5.2022. (ruotsiksi)
- Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
- Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
- Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
- Pajalan kunnan kotisivut (ruotsiksi)